Teos

Kustannusosakeyhtiö Teos
Vilhonkatu 6 A, 3. krs, 00100 Hki
Tel. +358 (20) 743 1250 | fax (09) 675 970
info(a)teos.fi

"Hyvä kirja
on ystävyyttä,
joka kestää"
Hae: 

 
 

Blogit >  Tähän on tultu > Miksi en kuulu puolueeseen?

Miksi en kuulu puolueeseen?

Kuten kirjani esipuheen tai lehtihaastattelujani lukeneet tietävät, kirjan kirjoittaminen lähti alun perin siitä, että ystäväni ja entinen työtoverini Thomas Wallgren liittyi SDP:n jäseneksi ja meni näin mukaan normaaliin suomalaiseen puoluepolitiikkaan. Hän yritti saada minut vedetyksi mukaansa, mistä kieltäydyin, ja tämän kieltäytymiseni perustelut paisuivat lopulta 200-sivuiseksi kirjaksi. Väittelin muun muassa tästä aiheesta muutama viikko sitten julkisesti Thomaksen kanssa, mistä ystäväni nimimerkki Eufemia kirjoitti omaan blogiinsa. Käymästämme keskustelusta kävi ilmi, että Thomas ei vielä kirjani luettuaankaan kyennyt parhaalla tahdollaankaan ymmärtämään, mikä lopulta on syynä sille, etten voi liittyä puolueeseen kuten hän teki. Miltei sanasta sanaan saman sanoi myös Thomaksen pitkäaikainen yhteistyökumppani Folke Sundman kirjastani SDP:n ruotsinkielisten Arbetarbladet-lehteen (33/2008) kirjoittamassaan kolumnissa.

Mieleeni tulee Bertolt Brechtin Kommunismin ylistyksen alku Pentti Saaritsan suomennoksena: "Mikä oikeastaan puhuu kommunismia vastaan? Se on niin selvää ja järjellistä kenelle vain." Hieman samanlaista viatonta ihmetystä tuntuu löytyvän niiden "Miksi oikeastaan et ole liittynyt puolueeseen?" -kysymysten taustalta, joita itse puolueisiin kuuluvat ihmiset ovat minulle esittäneet. Niidenkin takana tuntuu olevan julkilausumaton ajatus, että kysymys on oikeastaan tarkoitettu vain retoriseksi, että se jolta kysytään on kuitenkin syvällä sydämessään itsekin sitä mieltä että järkeviä syitä ei ole ja että kyse on vain irrationaalisesta venkoilusta. Brechtille tekee mieli alkaa vastata kylmän rauhallisesti: "Kommunismia vastaan puhuvat ainakin ne seitsemänkymmentäkaksi eri näkökohtaa, jotka luettelen seuraavaksi." Puoluekysymykseen en saisi aikaiseksi aivan yhtä pitkää luetteloa, mutta löydän kuitenkin puolueettomuudelleni useamman kuin yhden syyn. Koetan kirjoittaa syyt nyt auki niin, ettei epäselvyyttä enää jäisi.

Ensimmäinen syy on psykologinen. Puolueet vaativat aktiivikannattajiltaan samaistumista sellaiseen ideologiseen ja poliittiseen kokonaisuuteen, jossa on jokaisen Suomen tämänhetkisen puolueen tapauksessa sellaisia elementtejä, joiden omaksuminen on minulle yksinkertaisesti psyykkisesti mahdotonta. (Aivan erityisesti tästä ystäväni Eufemia kirjoitti hienosti yllä linkittämässäni puheenvuorossa.) Asia nyt vain on niin, että joutuisin puolueeseen liittyessäni tekemään niin rajua henkistä väkivaltaa itselleni, että en yksinkertaisesti olisi enää sen jälkeen sama ihminen. Thomas tuntui keskustelussamme esittävän, että koska esimerkiksi hän on pystynyt liittymään SDP:hen ilman, että hänestä on tuntunut että hän tekee väkivaltaa itselleen, myös minun tulisi pystyä liittymään siihen puolueeseen jonka koen vähiten huonoksi, olkoonpa se sitten SDP tai jokin muu. No, varmaankin hänestä tuntuu aivan aidosti tältä, mutta hän yleistää tässä oman kokemuksensa kokemukseksi, jollaisen hän olettaa perusteettomasti olevan mahdollinen myös minulle. Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia, ja poliittinen teko, jollainen on toiselle psykologisesti mahdollinen, voi toiselle olla tyystin mahdoton - vaikka kummankin poliittiset mielipiteet tai jonkinlainen poliittinen maailmankatsomus olisivat samaan aikaan vaikka kuinka samanlaisia tahansa.

Toinen syy on strateginen, mutta myös sen juuret ovat syvällä psykologiassa. En yksinkertaisesti pysty noudattamaan normaaleja sosiaalisia kohteliaisuussääntöjä ollessani tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät mielestäni ansaitse tulla kohdelluiksi niiden mukaisesti. Jos ryhtyisin toimimaan aktiivisesti esimerkiksi juuri SDP:ssä, joutuisin ennen pitkää kanssakäymiseen sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat yksinkertaisesti mielestäni niin typeriä, moraalittomia ja korruptoituneita, etten pystyisi käymään minkäänlaista järkevää keskustelua heidän kanssaan. (Tähän kategoriaan kuuluvat muutaman esimerkin mainitakseni vaikkapa ex-sisäministeri, kansanedustaja Kari Rajamäki, ex-puoluesihteeri, kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta sekä europarlamentaarikko Lasse Lehtinen.) Olen varma, että kaikki, mitä sitten yrittäisinkin heille sanoa, muuntuisi automaattisesti vain jonkinlaiseksi enemmän tai vähemmän riitaa haastavaksi vittuiluksi. Ja sellainen omien näkemysten esiin tuomisen tapa ei ole omiaan edistämään oman linjan voittoa puolueen sisäisessä kilpailussa eri poliittisten linjojen välillä. Päinvastoin, se olisi sille haitaksi; minut olisi helppo selittää sekopäiseksi yksityisajattelijaksi, jonka mihinkään näkemyksiin ei tarvitse kiinnittää mitään huomiota. Tästä puolesta asiaa emme ole syvemmin keskustelleet koskaan, mutta uskon, että myös tässä tapauksessa Thomas yleistää liikaa omasta henkilökohtaisesta kokemuksestaan. Hän pystyy onnekseen asioimaan diplomaattisesti ihmisten kanssa, joiden poliittisesta linjasta ei pidä, joten hän olettaa, että myös minä pystyisin. Omasta mielestäni oletus on kuitenkin yksinkertaisesti väärässä.

Blogin ensimmäisessä kommentissa todettiin, että "mahdollisimman monen fiksun ja laajakatseisen ihmisen pitäisi jopa politisoitua". Minun kohdallani tragedia on siinä, että kun joudun tekemisiin ihmisten kanssa, jotka eivät omalla henkilökohtaisella mittapuullani ymmärrä jo valmiiksi ennen minun tapaamistani olla fiksuja ja laajakatseisia, niin en silloin onnistu tällä samalla omalla mittapuullani olemaan itse fiksu ja laajakatseinen. Päivänpoliittisessa puolueväännössä ei voi toimia kestäviä tuloksia saavuttaen siinä äänilajissa, jossa kirjoitin kirjani, kuin korkeintaan välillä hetkellisesti tehokeinona. Kirjastani kuuluva ääni on kuitenkin kaikkein aidointa ja keskeisintä minua, ja minä ilman sitä en olisi enää minä.

Ihmisiä ei voida vaatia luopumaan siitä, mikä antaa heidän elämälleen merkityksen, jotta jokin käytännön tavoite (esimerkiksi poliittinen) toteutuisi paremmin. Jos he luopuisivat siitä, se todella veisi heidän elämältään merkityksen, mikä taas tarkoittaisi sitä, että he voisivat yhtä hyvin luopua myös kaikesta käytännön tavoitteiden toteuttamisesta, eli alkuperäinen vaatimus kääntyisi itseään vastaan. Tämän muotoisia argumentteja on moraalifilosofiassa esitetty kyllä toistuvasti totalitaarisia poliittisia järjestelmiä, kuten Neuvostoliittoa, vastaan, mutta mielestäni niitä on oikeutettua käyttää myös länsimaisessa liberaalissa demokratiassa toimivia puolueita vastaan. Tai pikemminkin: On ja tulee aina olemaan ihmisiä, kuten minä, joiden psykologinen koostumus on sellainen, että heidän tapauksessaan niitä on oikeutettua käyttää myös demokraattisia puolueita vastaan.

P.S. Syöteasiasta täytyy keskustella kustantajan kanssa; toivottavasti tyydyttävä ratkaisu löytyy. En ole itse valinnut tätä alustaa blogilleni.

Tommi Uschanov
15. lokakuuta 2008

Kommentoi »


Kommentit

matti
15. lokakuuta 2008

En ole kirjaa lukenut, mutta onko jokin olennainen ero poliittisten puolueiden ja muiden jotain tavoitetta edustavien järjestöjen ja yhteenliittymien kesken. Voisitko mennä taloyhtiön hallitukseen, vaikka isossa kerrostalossa asuu varmaankin monenlaista kusipäätä?


Tommi Uschanov
15. lokakuuta 2008

Voisin mennä taloyhtiön hallitukseen. Se ei rinnastu mielestäni niinkään puolueeseen kuin yhtä kertalukua yleistasoisempaan entiteettiin, nimittäin suoraan itse valtioon. Valtiota ei pääse pakoon, voi vain muuttaa vähemmän miellyttävästä valtiosta enemmän miellyttävään (jos vähemmän miellyttävä päästää muuttamaan). Samalla tavalla, jos asuu kerrostaloasunnossa, ei voi valita taloyhtiön ja ei-taloyhtiön välillä vaan vain eri taloyhtiöiden välillä. Puolueeseen liittyminen on tietoinen valinta, tai kuten englanniksi sanottaisiin statement, tavalla jolla taloyhtiön hallitukseen meno ei ole. Kieltäytyminen puolueen jäsenyydestä on realistinen vaihtoehto, jonka toteuttamisen yrittäminen ei vaadi kohtuuttomia uhrauksia, kuten valtiosta eroaminen (voihan sitäkin toki yrittää, kuten USA:n äärioikeistolaiset militia-liikkeet) tai taloyhtiöstä eroaminen (suurkaupungissa kaikki eivät voi asua omakotitalossa vaikka haluaisivatkin, eivätkä kaikki edes halua). Päinvastoin, tämän päivän Suomessa puolueeseen kuulumattomuus on enemmistölle nimenomaan oletusarvoinen vaihtoehto, jonka vastakohta - puolueeseen liittyminen - vaatii erilliset perustelut. Olen aina äänestänyt kaikissa vaaleissa, joissa olen ollut äänioikeutettu, vaikka Suomeen, Helsinkiin ja Helsingin yliopistoon mahtuu mukaan "varmaankin monenlaista kusipäätä". Samalla tavalla ja samasta syystä voisin mennä taloyhtiön hallitukseen, "vaikka isossa kerrostalossa asuu varmaankin monenlaista kusipäätä".


Mikko
16. lokakuuta 2008

Minusta vaikutusmahdollisuudet pienpuolueessa ovat marginaalisia, joten vain iso puolue tulisi kysymykseen. Menestys isossa puolueessa taas on samanlaista armotonta pelaamista kuin menestys missä tahansa isossa organisaatiossa. En pidä pelaamisesta, mutta isompi vaara on että pelaaminen muuttaa ihmisen pikkuhiljaa peluriksi. Tämä lauseesi hämmensi: "Ihmisiä ei voida vaatia luopumaan siitä, mikä antaa heidän elämälleen merkityksen, jotta jokin käytännön tavoite (esimerkiksi poliittinen) toteutuisi paremmin." Jos massamurhaajalle tappaminen tuottaa elämän merkityksen, sen lopettamista ei voi vaatia?


Tommi Uschanov
16. lokakuuta 2008

"Jos massamurhaajalle tappaminen tuottaa elämän merkityksen, sen lopettamista ei voi vaatia?" Ei. Massamurhaaja on tässä juuri se, joka vaatii muita ihmisiä luopumaan siitä, mitä ilman heidän elämällään ei olisi merkitystä - nimittäin siitä, että he ylipäänsä elävät.


Kommentoi »

Tähän on tultu

Tommi Uschanov »

Tommi Uschanov (s. 1975) on helsinkiläinen tutkija ja kääntäjä. Hän on opiskellut filosofiaa Helsingin yliopistossa, toiminut monissa kustannusalan tehtävissä sekä avustanut sellaisia lehtiä ku... »


Viimeisimmät merkinnät

Näytä kaikki merkinnät »

Kirjailijoiden blogit