Kustannusosakeyhtiö Teos
Vilhonkatu 6 A, 3. krs, 00100 Hki
Tel. +358 (20) 743 1250 | fax (09) 675 970
info(a)teos.fi
Kirjailijat > K > Kallio, Helena
Helena Kallio (s.1969) on toiminut teatterialalla näyttelijänä, ohjaajana, dramaturgina ja opettajana sekä perehtynyt tutkijana muun muassa psykodraamaan, sukupuolikritiikkiin ja ruumiinfenomenologiaan. Näistä inspiroituneena syntyi naisnäyttelijän hämmennystä kuvaava esikoisromaani Ennen kuin sielu puutuu (Teos, 2006). Kallion novelli Maljojen prinsessa löytyy kertomuskokoelmasta 2000-luvun Decamerone (WSOY, 2007). Vuoden 2007 alusta hän on toiminut Radio Yle 1:n kulttuuriohjelma Kultakuumeen kolumnistina. Kallion rakkausjuttuihin kuuluvat ruotsin kieli, stoalainen filosofia sekä metsä- ja soutuveneretket perheen kanssa.
”Ennen kuin sielu puutuu on kielellisesti taidokas ja monipuolinen romaani. Kertojanosuudet ovat runollista ja runsaskuvaista mutta silti täsmällistä proosaa, ja murteelliset repliikit ovat nautittavia. Ruumiin kokemuksia, mielihyvää ja kipua, Kallio kuvaa intensiivisesti (...).”
Tuomas Juntunen, Parnasso
”Romaani [Ennen kuin sielu puutuu] on monella tavalla koskettava. Ennen kaikkea se on loistava kuvaus teatterityön sisäisistä jännitteistä, näyttelijän tuskasta ja rooliin heittäytymisestä. (...) Helena Kallion romaanin kieli on rikasta ja runollista.”
Kaisa Peutere, Kotiliesi
Katso video, jossa Helena Kallio kertoo kirjastaan Kalarakastaja.
Seuraa Helena Kallion blogia Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen sivuilla.
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto parhaalle esikoiskirjalle -ehdokkuus