• Esittely
• Teokset
• Palkinnot
• Puheenvuoro
• Kirjailijakuvat

Eino Santanen (s.1975)  on ikäpolvensa omaleimaisimpia ja lahjakkaimpia runoilijoita. Santasen runoissa leikkivä surrealistissävytteinen kieli
yhdistyy vahvaan ja kantaaottavaan sisältöön.

Hänen edellinen kokoelmansa Merihevonen kääntää kylkeään sai kiittävän vastaanoton, se myös palkittiin Kalevi Jäntin palkinnolla ja oli ehdolla
Tanssiva Karhu -palkinnon saajaksi. Runojensa lisäksi Santanen on toimittanut uutta suomalaista
runoutta esitteleviä antologioita sekä toiminut kirjallisuuslehti Nuoren Voiman päätoimittajana. Santanen on Nuoren Voiman Liiton puheenjohtaja.
 Punainen seinä on Eino Santasen kolmas runokokoelma.

"Eino Santasen rohkea esikoinen Kuuntele, romantiikkaa (2002, Tammi) käynnisti monessa mielessä 2000-lukuisen arvojen uudelleen arvioinnin".
Leevi Lehto runoantologian tämä ei ole fiktiota esittelytekstissä

"Santasen runokieli on ehdottoman omaperäistä ja tarpeellista; pidän kokoelmaa Merihevonen kääntää kylkeään merkittävänä kommenttina maailmaan". (...) "Kirotun kelpo kirja".
Ville-Juhani Sutinen, Nuori Voima

Merihevonen kääntää kylkeään

Teos

Punainen seinä

Teos

Kuuntele, romantiikkaa (Tammi 2002)
Uusi ääni -antologia (toim. Eino Santanen ja Saila Susiluoto, Otava 2006)

Tanssiva Karhu 2006 -ehdokkuus
Kalevi Jäntin palkinto 2006

Mainos keväästä

Tällä kertaa huomaat ennen kuin se alkaa ja livahdat silmäniskun valoläikästä tarinaan, jonka lopullinen kulku on syvällä draaman pyörteissä. Se aukeaa runsaana kuin toisen päivän silmu, luonnollinen silmä, ja se helppo vihreä juttu jossa nuoren lumouksen kajahtelevia päiviä, läjittäin vuorosanoitettuja huulia: Sinä! – siisti muoto jossa sanot jollekin: Sinä!

Odotat sitä mitä odottaa sopii, mutta tarina onkin vaikea. Se tunnustaa heti myyvänsä itseään ehdoitta kaikille. Siinä ei näy mitään hyvää, salaista viittausta tai purkavaa vitsiä. Vain lyhyt ajatus joka kutsuu itseään juoneksi, riehakkuutta joka ei realisoidu selkeiksi muodoiksi. Se ei suostu muuttamaan tapojaan. Se on ikuinen sinä joka sanoo jollekin ”sinä”, jokin puu ja värillistä ruohoa, ja ohikulkevan Kuiskaajan pari tuuppaavaa sanaa: ”rakkaus...” Jäät tähän, ja siinä seisot, kukka rinnassa loppukesän helteessä, päivänä jolloin kaikki ovat olleet jo kertaalleen nuoria ja sinä.

• 
   Heikki Torkkeli
• 
   Heikki Torkkeli
• 
   Heikki Torkkeli

• Lataa korkearesoluutiokuva klikkaamalla kuvaa.
• Kuvaajan nimi mainittava kuvan yhteydessä