Kustannusosakeyhtiö Teos | Vilhonkatu 6 A, 3. krs
Tel. +358 (20) 743 1250 | fax +358 (20) 743 1255
info@teos.fi
Kirjat > Tietokirjat > Vauraus ja aika
Osmo Soininvaaran pamfletti Vauraus ja aika on aikalaiskritiikki taloudellisesta vauraudesta, työelämästä sekä näiden vaikutuksesta onnelliseen elämään. Maamme taloudellisen kasvun kerrotaan olevan jokaisen suomalaisen menestyksen ja hyvinvoinnin tae. Jotta kansantalouden pyörät tahkoaisivat yhä suurempaa voittoa kansalaisille jaettavaksi, on jokaisen paiskittava töitä yhä tehokkaammin.
Soininvaaran huomio pureutuu näihin itsestäänselvyyksinä pidettyihin mekanismeihin, joilla suomalaisen kansantalouden ja hyvinvoinnin ajatellaan toimivan. Tuottaako jatkuva kasvu myös onnellisuuden kasvua, vai onko tämä vain meille uskoteltua harhaa?
Vaurauden tavoittelu on muuttunut ihmisiä orjuuttavaksi kilpavarusteluksi. Vaurauden hinta on työpaikkojen epävarmuus ja kiristyvä työtahti.
Luonnonlain sijaan kyse on huonoista päätöksistä. Pamfletissaan Osmo Soininvaara näyttää, että toisenlainen suunta on mahdollinen. Vaurauden eteen tapahtuvasta kilpajuoksusta katse on suunnattava toisaalle. Kasvun maksimoinnin sijaan on hellitettävä hiukan; onnellisempi elämä löytyy työajan lyhentämisestä ja laadukkaasta vapaa-ajasta, kiireettömyydestä.
Vauraus ja aika on ajankohtainen todistus siitä, miten hyödytön kilpailun oravanpyörä on jätettävä ja keskityttävä itse elämään.
Kirjastoluokka 30
Nidottu, kartonkikansi
140 x 210 mm
198 sivua
Graafinen suunnittelu Petri Salmela, dog design
Ilmestynyt 31.1.2007
LOPPUUNMYYTY
Teesi-sarja
ISBN 978-951-851-116-1
Vauraus ja aika tulee jäämään suomalaisen yhteiskunnallisen ajattelun merkkiteokseksi, koska siinä on paljon aidosti uusia ajatuksia.
Elina Grundström, Vihreä Lanka 2.2.2007
Eduskunnasta jättäytyvä Osmo Soininvaara on vihreän politiikan raskassarjalaisia, jota ei voi syyttää haihattelusta tai löysästä ajattelusta. Myös hänen pamflettinsa vaurauden kilpavarustelua vastaan on jyräävää järkiperäistä päättelyä.
Sami Vainio, Keskisuomalainen 4.2.2007
Kirja on hyvä, koska Ode ei tyydy helppoihin totuuksiin. Hän kääntää ja vääntää, perustelee ja heti perään tyrmää omat perustelunsa. Yksinkertaisia vastauksia ei ole olemassa.
Antti Marttinen, Metro 7.2.2007
Kirja on pysäyttävä puheenvuoro "hyvinvointivaltiomme" todellisuudesta. Tekstillä on osin tieteellinen ja tilastollinen tausta, mutta sanoma välittyy ymmärrettävällä kielellä ja nasevasti.
Pentti Tynkkynen, Uutisvuoksi 4.4.2007
Vaikka politiikalla ei voida turvata ihmisille rakastavaa puolisoa, yhteiskunnallisilla olosuhteilla näyttää olevan merkittävää vaikutusta parisuhteiden pysyvyyteen – vaihteleehan avioliittojen pysyvyys ja yksin asuvien määrä huomattavasti eri maiden välillä ja myös saman maan sisällä eri aikoina. Sosiaaliset suhteensa jokaisen on solmittava itse, mutta voimakas muuttoliike repii sosiaalisia verkostoja ja saa aikaan monenlaista sosiaalista pahoinvointia.
***
Eikö elämällä pitäisi olla jalompia päämääriä kuin olla vain onnellinen? Benthamin oppilas ja kummipoika John Stuart Mill kritisoi kirjassaan Utilitarismi - huomautuksia Benthamin filosofiasta oppi-isänsä teesejä sanoen, että on parempi olla tyytymätön ihminen kuin tyytyväinen sika ja on parempi olla tyytymätön Sokrates kuin tyytyväinen typerys.