• Esittely
• Mediaotteita
• Tekstinäyte

Vieraan ympäristön ja ohikiitävien tunnelmien tallentaminen hoituu monelta nykymatkaajalta hätäisesti päänähtävyydet katsastamalla. Näin ei käy Leif Salménille, joka tarttuu esseekokoelmassaan Alas Akropoliilta sekä omien että muiden matkojen synnyttämiin tilanteisiin ja tuntemuksiin. Matkat Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa sekä lukuisat kirjailijat ja ajattelijat Montaignesta Musiliin ovat lähtökohta Salménin teoksessa, joka ilmestyy samaan aikaan ruotsiksi Söderströmsin kustantamana.

Esseet luotaavat eurooppalaisen kulttuurin ilmentymiä, sen syntyjuuria ja kietoutumista politiikan, filosofian ja eri uskontojen totuuksiin. Astuminen alas Akropoliilta Ateenan vilkkaille kaduille on yhtä kuin astuminen aatteiden jäykistä raameista niitä toteuttavaan yhteiskuntaan ja kulttuuriin.

Antiikin kukkuloilta laskeutuminen tarkoittaa myös länsimaista ajattelua rakentavien mallien arviointia ja rohkeutta tehdä omia tulkintoja. Salmén kirjoittaa ärhäkästi ja osoittaa, miten kapeakatseisesti olemme suhtautuneet kulttuurihisto-riaamme, puhumattakaan vieraiden kulttuurien arvostuksesta.

Salménin esseet on syytä lukea juuri nyt, kun on ajankohtaisempaa kuin koskaan pohtia kulttuurimme kohtaamisia ja sulautumisia toisten kulttuurien kanssa. Rikkaiden maiden asenne köyhiin, islamin, kristinuskon ja muiden uskontojen väliset suhteet, nationalismin nousu ja kadonneen henkisyyden etsintä ovat Salménin käsittelyssä samaan aikaan älyllisiä ja intohimoisia aiheita, joita ei saa sivuuttaa.

Kirjastoluokka 84.2
Nidottu, kartonkikansi
145 x 210 mm
250 sivua
Graafinen suunnittelu Maria Appelberg
Ilmestynyt 6.4.2008
978-951-851-162-8

Salmén yrittää ymmärtää kokonaisuuksia ja kehityslinjoja unohtamatta pieniä, "arkisia" yksityiskohtia. Se jo sinänsä on - selkeän, tunneälyisen, loistokkaan tyylin lisäksi - tekee hänestä yhden parhaista ja kunnianhimoisimmista esseisteistämme, kirjoittajan jota kannattaa lukea.
Jan Blomstedt, Helsingin Sanomat 13.4.2008

Boken innehåller en essäkonst som blir allt ovanligare på våra bokdiskar, men som Leif Salmén till fullo behärskar.
Rickard Lindholm, Vasasbladet 6.4.2008

Kirja on nautinnollinen matka läpi ajan ja ajatusten. Salmén on laajasti lukenut ja matkustellut, ja hän jakaa kokemuksiaan kiinnostavasti.
Antti Blåfield, Helsingin Sanomat 26.4.2008

Salmén ei arkaile ilmaisussaan eikä analyyseissään. Hän antaa nagaikansa ja ruoskansa viuhua ja viiltää kirvelevästi ahneudesta ja yltäkylläisyydestä pöhöttyneitä.
Pentti Tynkkynen, Uutis-Vuoksi 10.4.2008

Leif Salménin esseistiikassa laajat näköalat ja tarkat yksityiskohdat yhdistyvät saumattomaksi kokonaisuudeksi, ja kun kolossaaliseen kulttuurintuntemukseen lisätään kriittisyyden katkeransuloinen polttelu on Salménin muotokuva esseistinä valmis.
Aleksi Ahtola, Kansan Uutiset 24.4.2008

[M]ycket är högst stimulerande och [Salmens] intellektuella rörlighet och klarsynta sätt att etablera meningsbärande sammanhang är ställvis bländande.
Bror Rönnholm, Åbo Underrättelser 14.5.2008

Ahkerasti ulkomailla matkustava [Salmen] nousee kaiken nähneen maailmanmatkaajan asenteella suomalaisten ahdasmielisyyttä ja tynnyriasenteita vastaan.
Jari O. Hiltunen, Satakunnan Kansa 11.5.2008

Sama häijy Salmén se on.
Maija Alftan, Helsingin Sanomat 10.5.2008

Alas Akropoliilta -esseekokoelmaa ei voi lukaista, vaan siihen on syvennyttävä. Se vaatii aikaa, joka palkitsee itsensä, sillä se on rikas ja ajateltu kokonaisuus.
Marja Alinen, Pohjolan Työ 3.7.2008

Peruskysymys on, kuinka, milloin ja miksi muisti, joka kuuluu luovimpiin ja uudistavimpiin henkisiin ominaisuuksiimme, muuttuu kivettyneeksi ja harhaiseksi myytiksi, dogmiksi ja ideologiaksi (joka tässä yhteydessä tarkoittaa sellaista ongelmallista käsitettä kuin erheellinen tietoisuus). Uskonnot tarjoavat tästä lukuisia arveluttavia esimerkkejä. Miten esimerkiksi se lumo ja kauhu, äärimmäisen elävä ja voimallinen tuntemus, jonka Mooses koki nähdessään palavan pensaan ja aistiessaan Jumalan läsnäolon, vaihtuu oikeaoppisten dogmien litaniaksi? Moderni historiankirjoitus on jostakin syystä sivuuttanut hugenottisotien raivoisan fundamentalismin aivan liian vähällä – joudumme lukemaan Montaignea saadaksemme syvällisemmän kuvan tuosta tragediasta. Vaikka Ignatius Loyola ei ollut mikään kajahtanut tolvana, vaan herkkä ja älykäs ihminen, hän jätti perinnökseen inkvisition ja Tridentin kirkolliskokouksen teräksenlujan, taantumuksellisen ja julman sanoman: uskonpuhdistajat on kukistettava väkivalloin.
Politiikan kentällä sopii myös kysyä, miten vuoden 1789 herooinen iskulause ”vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus” muuttuu yhteishyvän valiokunnaksi, direktorioksi, aateliston ja sen liittolaisten teurastukseksi, ja jumalalliseksi korotetun ehdottoman totuuden palvonnaksi, joka sitten jatkuu niin Stalinin Gulagissa kuin Hitlerin kuolemanleireillä. Entä miten Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen ihmisoikeudet vaihtuvat runsaassa kahdessa vuosisadassa salaisiksi vankiloiksi ja kidutuskammioiksi?