• Esittely
• Mediaotteita
• Tekstinäyte

Tyttö on elänyt perheestään erossa maailmassa, joka on tuhoutunut elinkelvottomaksi. Ympäristö tuntuu täysin vieraalta: kaupungit ja kylät ovat kadonneet, ainoastaan eräs metsä näyttää vielä olevan ennallaan.

Vanhan miehen opastamana tyttö löytää metsän keskeltä syntymäkotinsa, joka ei kuitenkaan tarjoa turvaa – vaan järkyttäviä yllätyksiä. Epämuotoisen rakennuksen uumenista löytyy outo veljessarja sekä isä, jota kaikki pelkäävät.

Mitä on tapahtunut ja missä tytön kaipaama äiti on? Tyttö vedetään mukaan sokkeloisen talon kummalliseen elämään. Vähitellen paljastuvat salaisuudet eivät jätä yhtäkään talon asukasta ennalleen.

Tiina Raevaaran esikoisromaani Eräänä päivänä tyhjä taivas on painajaismainen satu ja nurinkurinen kehitystarina, jossa luonto ja eläinten maailma limittyvät ihmisten maailman kanssa. Unenomaiset kuvat ja tuhoutuvan maailman maisema luovat kerrontaan uhkaavan mutta kauniin tunnelman, joka pitää lukijan otteessaan loppuun saakka.

Kirjastoluokka 84.2
Sidottu, suojapaperi
130 x 207 mm
247 sivua
Graafinen suunnittelu Timo Ketola
Kannen maalaus Timo Sälekivi
Ilmestynyt 12.8.2008
ISBN 978-951-851-171-0

Raevaara on taitava luomaan tunnelmia, joihin takertuu kuin hämähäkinverkkoon.
Hannele Puhtimäki, Ilkka 20.8.2008

Raevaaran romaanikerronta on tyylikästä, ilmavaa ja jännittävääkin. Kirjailija on taitavasti sovittanut ahdistavan miljöön keskelle sadunhohtoisen tarinan, jonka kauhuromanttiset tunnelmat ovat vangitsevia.
Jari O. Hiltunen, Satakunnan Kansa 18.8.2008

Aistivoimaisen, intensiivisen kerronnan rinnalla juoni jää hivenen toissijaiseksi. (...) Ongelmista huolimatta luonnontieteen, apokalyptisen scifin, sadun ja syväpsykologian liitto toimii. Radioaktiivisissa luontonäyissä on kolkkoa kauneutta.
Jani Saxell, Uusimaa 28.8.2008

Romaanin juoni on sopivasti jännittävä. Vähä vähältä uhan tunne kasvaa. (...) Eräänä päivänä tyhjä taivas on kunnianhimoista tekoa ja etenkin kerronnaltaan hyvin tehty.
Lasse Koskela, Parnasso 4/2008

Kirja on mystinen satu ajasta, jolloin maailma on melkein tuhoutunut, luonto muuttunut tuntemattomaksi ja elämä arvaamattomaksi. Romaani avautuu hitaasti, mutta tunnelma imaisee.
Anne Helttunen, MeNaiset 11.9.2008

Raevaaran kauhuromantiikka on yhtä aikaa perinteistä, alan klassikkokirjoista tuttua, kuin myös nykypäiväistä ja uusimmasta science fictionista vaikutteita ottavaa. 
Tommi Aitio, Kauppalehti Optio 2008/16

Mystinen ja hämärä tarina on kuitenkin mielenkiintoinen ja arvoituksellinen kombinaatio luontoa ja ihmisen luomaa pimeyttä.
Anna Leino, Vaasan Ylioppilaslehti 2008/6

Romaanin omintakeinen kuvasto kutkuttaa ja koukuttaa. Sen unenomainen, surulla ja ahdistuksella sivelty kerronta kiertyy vääjäämättömästi kohti painajaisen arvoituksellista ydintä. Monitasoisilla merkityksillä ladattua kirjaa onkin lähes mahdotonta laskea kesken käsistään. 
Toni Jerrman, Tähtivaeltaja 2008/3

Romaanin [Eräänä päivänä tyhjä taivas] kieli on soljuvaa ja runollista, esikoiseksi poikkeuksellisen valmista ja konstailematonta, helppoa lukea ja omaksua. 
Sirpa Ylönen, Warkauden Lehti 22.10.2008

Romaanin[Eräänä päivänä tyhjä taivas] tuhovisiossa on ahdistavuutta ja kauneutta. (...) Siirtymissä nykyisyyden sekä näkyjen, unien ja muistojen välillä on kiinnostavaa läpikuultavuutta, tomumaisia hajoamisen kuvia  - ja vahvaa tyylitajua. 
Sinikka Vuola, KirjaIN 2008/4

Tiina Raevaaran esikoisromaani on kiinnostava tuttavuus (...) Sitä on juhlittu eettisen kirjallisuuden päänavauksena, rohkeana dystopiana ympäristötuhin seurauksista.
Terhi Hannula, Turun Sanomat 30.11.2008

Romaani tekee vaikutuksen ja tuo pitkäksi ajaksi pohdittavaa ja kysymyksiä maailmamme tulevaisuudesta. Niinpä, kuinkahan meidän käy?
Jiri Kuittinen, Lukufiilis 2008/4

Metsään on raivattu piha, jonka keskellä seisoo valtava talo, kuin taivaasta pudonnut. Tai ei: pikemminkin maasta kasvanut, työntynyt mullan läpi kuin jättimäinen sieni. Talon tyvellä maa kääntyy seiniksi, jotka jatkuvat ja jatkuvat ja katoavat jonnekin pilvien sisään. Siellä täällä seinissä on ikkunoita, joista aurinko heijastuu: ne ovat vaihtelevan muotoisia, pyöreitä tai kantikkaita. Eivät ollenkaan järjestyksessä. Talon ulkomuodossa ei mikään ole järjestyksessä, mikään ei ole symmetristä tai suoraa, katto mutkittelee ja viettää kuin tie, jota pitkin tulin. Piha on tyhjä, sen laidalla olevat ulkorakennukset ovat paljon tavanomaisempia, eri maailmasta tulleita. Punaisia ja turvallisia.

Talon seinät on tehty tiilistä ja luonnonkivistä, hirsistä ja laudoista. Kuin pilvissä asuva jättiläinen olisi ottanut säkillisen rakennustarvikkeita ja kaatanut ne keoksi maankamaralle. Aika ja aurinko ovat sulauttaneet kaiken toisiinsa, maalanneet talon harmaalla patinalla. Talo on ylhäältä kapeampi kuin tyvestä; se on kuin vuori, rinteet täynnä kyhmyjä ja ulokkeita. Katollakin on sellaisia: omituisen suorakulmaisia risuja ja keppejä, joita tuuli riepottaa. Talon katolta tupruaa savu: savupiippuja on monta, yksi iso ja useita pienempiä. Savu on mustanharmaata, ja tuuli sekoittaa sen nopeasti olemattomiin. Mustat tuprahdukset hajoavat ilmaan, talo haukkoo henkeään.

Erotan ulko-oven talon tyvellä. Ovi on kiinni. Onko tämä minun kotini?