Teos

Kustannusosakeyhtiö Teos
Vilhonkatu 6 A, 3. krs, 00100 Hki
Tel. +358 (20) 743 1250 | fax (09) 675 970
info(a)teos.fi

"Hyvä kirja
on ystävyyttä,
joka kestää"
Hae: 

 
 

Kirjat >  Tietokirjat > Tehtävä Suomessa

Tehtävä Suomessa

Outi Heiskanen

Tehtävä Suomessa

Mikä yhdistää Michael Cainea, Diane Keatonia, Charles Bronsonia ja Omar Sharifia? Entä John Hustonia, Warren Beattya ja David Leania? Kyseiset elokuvatähdet ja legendaariset ohjaajat ovat kaikki tehneet elokuvaa Suomessa.

Suomi ja suomalaiset pääsivät mukaan ulkomaiseen elokuvaan jo varhain; ensimmäiset tekijävieraat toivat kameransa tänne 1910-luvun lopulla. Kansainvälinen kiinnostus heräsi toden teolla sotien jälkeen, jolloin täkäläiset tuotantoyhtiöt isännöivät filmiryhmiä niin idästä kuin lännestä.

Hollywood saapui Suomeen 1960-luvun puolivälissä, kun Joensuun liepeillä tallennettiin Tohtori Živagon talvimaisemia. Romanttinen vallankumouseepos oli alkusoittoa Suomen tulevalle vakioroolille itäisen naapurimaan sijaisnäyttelijänä. Senaatintorin ympäristö sai kelvata Pietariksi ja Uspenskin katedraali Moskovan Kremliksi, kun Helsingin kaduilla käytiin kylmää sotaa 1970- ja 80-luvuilla. Rautaesiripun romahdettua myös vieraiden intressit muuttuivat: kamerat kääntyivät kohti pohjoista luontoa ja siitä voimansa ammentavaa suomalaista sielua.

Venäläiset, saksalaiset, amerikkalaiset, englantilaiset, ruotsalaiset ja japanilaiset ovat ilmaisseet näkemyksensä Suomesta ja suomalaisista elokuviensa kautta, joko tiedostaen tai tiedostamattaan. Vaikkei lopputulos ole aina ”suurta elokuvataidetta” ollutkaan, kuva pienestä pohjoisesta kansasta on tallentunut filmille hurmaavan omaleimaisena, jopa omituisena.

Kirjastoluokka 77.4
Sidottu
170 x 220 mm
261 sivua
Graafinen suunnittelu Leena Kisonen
Mustavalkokuvitus
Ilmestynyt 25.9.2008
978-951-851-163-5

Huolellisesti koottu kirja peilaa mukavasti Suomi-kuvaa ja linkittää elokuvat näyttelijöineen historiallisiin kehyksiinsä. 
Pirjo Houni, Eeva 2008/10

Joskus pieni tarinanpoikanen saattaa valottaa yllättävän monipuolisesti suomalaisuutta ja suomalaisuuteen liittyviä käsityksiä. (...) Tehtävä Suomessa-kirja tarjoaa moni hauskoja juttuja suomalaisuutta koskevista myyteistä ja stereotypioista.
Hannu Waarala, Savon Sanomat 18.10.2008

Jo Tehtävä Suomessa-teosta edeltäneet tietokirjat osoittivat, että hiotusti kirjoittava, asiansa tunteva Heiskanen tuottaa paitsi laadukasta myös verrattoman viihdyttävää elokuvakirjallisuutta.
Niina Holm, Episodi 2008/11

Tehtävä Suomessa-kirjaan on koottu monipuolisesti kaikki, mitä Suomesta on ulkomaisissa elokuvissa nähty. 
Kaisa Kujanpää, Turun Sanomat 18.11.2008

Suomessa on filmattu lukuisa joukko ulkomaisia elokuvia. Tästä osasta suomalaista elokuvahistoriaa kertoo hyvin mielenkiintoisesti Outi Heiskanen kirjassaan Tehtävä Suomessa - Kotimaamme ulkomaisessa elokuvassa
Tuomo Saarikko, Aamuposti 15.11.2008

Outi Heiskasen hykerryttävä kirja Tehtävä Suomessa - Kotimaamme ulkomaisissa elokuvissa kertoo Suomessa kuvattujen elokuvien kuvauspaikat ja etenkin huikeat tarinat kuvauksissa tapahtuneista sattumuksista.
Kai Hirvasnoro, Kansan Uutiset 9.1.2009

Outi Heiskanen kartoittaa aihetta nasevasti ja kiinnostavasti. Kirjailija kytkee elokuvat Suomi-kuvan muutoksiin ja täydentaa linjoja hauskalla trivialla.
Matti Komulainen, Rytmi 2008/8

Painavasta asiasta huolimatta Heiskanen kertoo viihdyttävästi ja teksti on helppolukuista.
Ari Tiippana, Itä-Savo 23.12.2008




Pienet, mutta huomiota herättävät hetket suotiin myös elokuvan kovaotteisia konnia esittäville Jussi Parviaiselle ja Lasse Lindbergille. Parviaisen tehtävänä oli tapella William Hurtin kanssa puukko kädessä, Lindbergille riittivät aseiksi omat nyrkit. ”Rahastahan me tätä tehdään”, totesi kuvauksista Lindberg, johon erityisesti William Hurtin ammattitaito oli tehnyt suuren vaikutuksen. Sympaattinen tähti oli oikuttelun sijaan käyttäytynyt huomaavaisesti kanssatappelijaansa kohtaan. ”Ei se ole yhtään diiva… välillä se sytyttää mulle tupakan, tuo kahvia, auttaa ylös tappelun jälkeen ja halaa kun menee nappiin. Mukava mies.” kertoili suomalainen Apu-lehdelle.

Erikoistehtävän oli saanut myös ravivalmentaja Allan Korpi, jonka tuli kouluttaa kuvauksissa käytettävä venäläinen troika eli kolmivaljakko. Korpi myös vastasi troikan ohjastamisesta kuvattavassa kohtauksessa, jossa Lee Marvinia kiidätetään pitkin Seurasaaren jäätä. Lopullisessa elokuvassa huolellisesti valmistetusta troikakyydistä nähdään vain pieni tunnistamaton välähdys.

Filmaustouhu oli huumorintajuisen hevosmiehen mieleen. ”Komennus on ollut mukava, mutta tuskin kuitenkaan antaudun kokonaan elokuva-alalle. Siinä tapauksessa tilanne saattaa muuttua, jos sivuosasta heltiää Oskari”, lohkaisi Korpi haastattelijoille kuvauspaikalla.