• Esittely
• Mediaotteita
• Tekstinäyte

Puvustajana työskentelevän Marian ensi-iltakiireet saavat hetkeksi jäädä, kun hän lähtee lapsuutensa saareen Månvikiin. Perillä tutut paikat ja esineet herättävät henkiin menneisyyden, jonka aallot käyvät hänen ylitseen kuin valtava hyöky.

Maria, teatteriperheen kasvatti, on elänyt isoisän ja isoäidin hoivissa ja viettänyt iloisia kesiä suvun muiden lasten kanssa huvilalla. Temperamenttinen isoäiti ja karjalanmurteella tarinoiva isoisä ovat lasten parhaimmat kaverit. Lapsuus on rikas ja värikäs kuin teatterin tarpeisto: nuket joille on yhdessä annettu nimet, ostamatta jääneet punanahkaiset saapikkaat, matka Kolumbuksen patsaalle isoisän keittävällä pösöllä, omenat, luumut ja Tantesterin valmistama färssi, isoisän salamyhkäiset pisnikset ja naisenkaipuu. Mutta muistot myös kirvelevät kuin konsanaan isoisän partabalsamilla lääkitsemä haava.

Kipein kaikista on hetki, jolloin isoäiti katoaa ja koko näytelmän luonne muuttuu.

Saaressa kaikki hyvin on hurmaava ja hurja kertomus isovanhemmista, sisaruksista, serkuista, aviopuolisoista, äideistä ja isistä. Marian kasvukertomus laajenee upeaksi romaaniksi rakkaudesta, petoksesta ja perhesiteistä. Kaikista niistä tuhansista elämän langoista, jotka muodostavat ihmiselämän ja sitovat ihmisiä ikuisesti toisiinsa.

Katso Elina Halttusen videohaastattelu, jossa hän kertoo esikoisteoksestaan.

Kirjastoluokka 84.2
Sidottu, suojapaperi
130 x 207 mm
291 sivua
Graafinen suunnittelu Jenni Saari
Ilmestynyt 12.2.2009
978-951-851-187-1

Ja kun Halttunen romaaninsa loppupuolella viittaa Ingmar Bergmanin elokuvaan Fanny ja Alexander, ei hänen tarvitse erikseen alleviivata oman esikoisromaaninsa ja Bergmanin ohjauksen välistä sukulaisuutta. (...) Fannyn ja Alexanderin ohella Saaressa kaikki hyvin on sukua Siri Hustvedtin Amerikkalaiselle elegialle (...).
Tommi Aitio, Kauppalehti 12.2.2009

Pitkän käsikirjoittajauran TV:ssä ja teatterissa tehnyt Halttunen kirjoittaa hienoa proosaa, jonka lumo jatkuu viimeisille sivuille saakka. Hella Wuolijoen romanttiset ja värikkäät tunnelmat ovat lähellä Halttusen otetta.
Jari O. Hiltunen, Satakunnan Kansa 12.2.2009

Ennen kaikkea tarina vetää puoleensa niin, ettei kirjaa [Saaressa kaikki hyvin] malta laskea käsistään. (...) Tarinasta tulee epäsointuisen rakkauden kuvausta, hylkäämisen monikerroksista draamaa ja jäähyväisten jättöä kuoleville mutta myös yhteenkuuluvuuden ilmaisua, kevyttä ja koomista kerrontaa sekä hahmojen ominaispiirteillä herkuttelua.
Kaisa Kurikka, Turun Sanomat 20.3.2009

Saaressa kaikki hyvin on vetävästi kirjoitettu ja dialogi toimii mainiosti kuten kokeneelta käsikirjoittajalta voi odottaa.
Hannele Salminen, KirjaIN 2/2009

Elina Halttunen on rakentanut kiinnostavan sukuromaanin.
Anelma Ärvenpää-Summanen, Maaseudun Tulevaisuus 27.3.2009

Elina Halttunen todistaa tuoreella esikoisellaan Saaressa kaikki hyvin vahvuutensa myös romaanikirjailijana. (...) Taitavasti salaisuuksien ja niiden selviämisen varaan rakennetussa sukuromaanissa jokainen sukupolvi ehtii kokea omat draamansa.
Jaana Viskari, Etelä-Saimaa 7.4.2009

Tuoreiden esikoisromaanien joukosta erottuu edukseen Elina Halttusen esikoinen Saaressa kaikki hyvin. (...) Kirja on hurmaava ja hurja kertomus isovanhemmista, sisaruksista, isistä, äideistä, serkuista, elämästä ja niistä tuhansista langoista, jotka muodostavat ihmiselämän ja sitovat ihmiset ikuisesti toisiinsa. (...) Halttunen osaa kirjoittaa mukaansatempaavasti. Hänen ilmaisunsa on värikästä ja välillä ronskiakin hyvää makua unohtamatta.
ALH, Laitilan Sanomat 17.2.2009

Aidon dramaturgin nokkeluudella Halttunen kerää päähenkilölle ensin ihailun, sympatian ja lopulta säälin. Saaressa kaikki hyvin on menneiden aikojen tunnelmien ja lapsen aistimusten ylistys.
Anne Välinoro, Aamulehti 11.4.2009

Käsikirjoittajana tunnetun Elina Halttusen esikoisromaani Saaressa kaikki hyvin (Teos) kuljettaa suvun suurta armeijaa niin todentuntuisesti, että nostalgia herää.
Riitta Castrén, Eeva 2009/4

[Halttusen] teksti on niin elävää ja yksityiskohtia myöten kuvailevaa, että kohtauksia näkee helposti kuvina. (...) Ehkä hienointa kirjassa on lapsen näkökulman ja valoisan kesätunnelman tavoittaminen.
Leena Ahlholm, Keskipohjanmaa 19.4.2009

Palasista rakentuu hieno ja koskettava tarina elämän pienistä ja suurista kysymyksistä.
Anne Helttunen, Me Naiset 2009/18

Rakkaat ja kipeät muistot tekevät kasvutarinasta täyteläisen kokemuksen.
EL-Sanomat, 2009/2

Elina Halttunen on kypsytellyt esikoisromaaniaan pitkään. Hyvää on kannattanut odottaa. (...) Vaikka Halttusen romaanin juoni on monisyinen, henkilögalleria monipäinen, sisältö temaattisesti haastava ja aikatasojakin takaumien ansiosta riittää, kokonaisuus pysyy hallittuna. Kerronta on ilmavaa ja sanankäyttö nasevaa. (...) Nautin joka lauseesta.
Anna-Maija Järvi-Herlevi, Kymen Sanomat 17.5.2009

Elina Halttusen esikoisromaanissa on haikeutta lapsuuden kesien ja menetetyn lomaparatiisin perään. Halttunen rakentaa taidokkaan ja hurjan tarinan serkuista, isovanhemmista, aviopuolisoista, äideistä ja isistä. Miten onnellisia suvun kesät saaressa sittenkään olivat?
Me Naiset 2009/25-26

Joskus hyvin pienenä muistan ikävöineeni saaressa kesäiltoina äitiä ja isää, Juhania ja Heliäkin. Itkeskelin itseni uneen peiton alla, mutta vähitellen mieli turtui ja lopulta unohti. Ja isoäiti Catharina osasi järjestää hauskaa. Joko se luki meille pihakeinussa tai kalliolla tai leikki meidän kanssamme, jos sattui olemaan sillä tuulella. Pitkät harmaanruskeat hiukset putosivat nutturalta, olivat täynnä roskia ja havunneulasia, kun se riehui. Se oli aina niin tosissaan, että sen silmissä leimusi ja poskilla paloivat läikät. Kerrankin se syöksyi polkaisemaan kymmentä tikkua laudalta niin raisusti, että sen tasku takertui keittiön porraskaiteeseen ja hame repesi sivulta halki. Mutta siitä viis, isoäiti viuhtoi menemään puuterin värinen kombineesi vilkkuen kohti lautaa. Se polkaisi, lauta halkesi, ja tikut levisivät sikin sokin mäkeen niin, ettei edes Hannu löytänyt kaikkia.      

Kun isoäidillä oli migreeni, se makasi koko päivän makuukamarissa verhot ikkunan eteen vedettyinä. Kohtaus iski usein isoisän poissa ollessa, eikä silloin saanut leikkiä sisällä, korkeintaan vintillä, ja me pakenimme Korppimetsään, Peikonhampaalle tai Sammakkolammelle. Kohtausta seuraavana viikkona isoäiti kulki mustissa.

– Minulla on surua, se sanoi vain.

Suruaikana ne eivät puhuneet isoisän kanssa toisilleen. Tai isoisä yritti puhua, mutta isoäiti ei vastannut. Asiat hoidettiin Tantesterin tai lasten välityksellä. Meistä se oli lapsellista.