• Esittely
• Mediaotteita
• Tekstinäyte

Max ja Isaac syntyvät Saksassa siamilaisina kaksosina. He jakavat kaiken paitsi luonteen. He heräävät samasta vuoteesta, ajavat partansa samalla veitsellä ja rakastavat samoja naisia.

Elämä heittää heidät kauppatavaraksi, kiertäviksi kummajaisiksi ja esiintyviksi taiteilijoiksi sirkuksiin, cabareihin ja bordelleihin. Myös 1920-luvun lopun Helsinki näyttäytyy kieltolakeineen ja vapaudenjanoisine ihmisineen. Ja koko elämän muuttaa kaunis ja kopea, hurmaava ja moraaliton Iris.

Leena Parkkisen häikäisevä esikoisromaani sukeltaa keskelle kuohuvaa Eurooppaa. Se on poikkeuksellinen selviytymistarina normaalin maailman reunoilla eläjistä, toiseudesta ja rakkauden etsinnästä. Siitä miltä tuntuu jaettu yksinäisyys.



Katso video, jossa Leena Parkkinen kertoo esikoisromaanistaan.

Kirjastoluokka 84.2
Sidottu, suojapaperi
130 x 207 mm
312 sivua
Graafinen suunnittelu Jussi Karjalainen
Ilmestynyt 23.4.2009
978-951-851-205-2

Parkkinen konkretisoi toiseuden kokemuksen niin väkevästi kuin sen kai ylipäätään voi tehdä. (...) Parkkinen tarjoaa tihentyneen inhimillisyyden sisäkuvia - ikään kuin jo kokeneen kirjoittajan varmuudella ja viisaudella. Häkellyttävä suoritus. (...) Hurmaava keveys muuttuu upottavaksi raskaudeksi ja kauneus matkalipuksi kadotukseen, samaan tapaan kuin samaa epookkia kuvanneella F. Scott Fitzgeraldilla.
Antti Majander, Helsingin Sanomat 23.4.2009

Leena Parkkinen iskeytyy esikoisromaanillaan kiehtovaan ilmiökenttään, nimittäin kysymykseen samannäköisyydestä ja -kaltaisuudesta. Sinun jälkeesi, Max kiinnittyy siamilaisten kaksosten kaksoisruumiiseen ja kirjoittaa esiin sen kosketusherkän tasapainon. (...) Käsitellessään inhimillisesti ikiaikaista teemaa toiseenliittymisestä ja toisesta irti leikkautumisesta Parkkinen kulkee herkillä pinnoilla ja koskettaa niitä taiten.
Kaisa Kurikka, Turun Sanomat 23.4.2009

Ei tarvinnut lukea montakaan sivua, kun huomasin, että tässäpä mielenkiintoinen ja taitava esikoiskirjailija, joka kuljettaa tarinaansa sellaisella vimmalla, että lukija antautuu sen vietäväksi ehdoitta. Romaanissa liikutaan sirkuksissa ja bordelleissa, normaalin elämän laidoilla, ja kohta lukija jo miettii, että rujous ja muut outoudet ovat normaaleja eivätkä edes pelottavia.
Ulla Janhonen, Anna 2009/19

Leena Parkkisen (s. 1979) esikoisromaani Sinun jälkeesi, Max on rehevän tarinankerronnan juhlaa. Aistivoimainen kieli, yllättävät kielikuvat ja vetävä dialogi osoittavat esikoisteoksen suvereeniksi taidonnäytteeksi. Romaani hyödyntää persoonallisesti groteskin ja burleskin tyylikeinoja todellisuuden fiktiiviseen värittämiseen. Erilaiset poikkeavuudet ja friikit karnevalisoivat Parkkisen romaania kauttaaltaan, mutta silti henkilöistä rakentuu todellisia ja kouriintuntuvia hahmoja.
Reija Palttala, Savon Sanomat 12.5.2009

Sinun jälkeesi, Max on värikäs, herkkä ja hauskakin tarina identiteetistä, yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta.
Mari Paalosalo, Olivia 2009/6

[Leena Parkkinen] kirjoitti uskomattoman esikoisteoksen, joka päätyy 99 prosentin todennäköisyydellä vähintään Finlandia-ehdokkaaksi. Toivottavasti myös lukijat löytävät sen, vaikka teema on pinnalta katsoen etäinen. Syvemmältä se ei sitä ole.
Merja Määttänen, Sara. 2009/kesäkuu

Parkkisen ravisteleva esikoisteos on dekadenssin runsaudensarvi, josta saa loistokaverin pitkiin sadepäiviin.
Heli Koppelo, Cosmopolitan 2009/kesäkuu

Sinun jälkeesi, Max on huikea tarina. (...) Loistavaa kirjaa lukiessa unohtaa, että kysymys on esikoisromaanista. (...) Kirjan loppu nostaa teoksen fantastiselle tasolle.
Kirkko ja koti 2009/10

Romaani [Sinun jälkeesi, Max] on kypsä, monipolvinen ja hyvin kirjoitettu. Parkkinen osaa kuvata Maxin näkökulmasta varsin uskottavanoloisesti nuoren miehen tuntemuksia kehossa, jonka hän jakaa osittain veljensä kanssa.
L.M, Viva! 2009/7

Parkkinen kuvaa friikkien ja huorien puolimaailmaa vetävästi. Se näyttäytyy sumeana kuvajaisena 20-luvun kadotetun sukupolven kiihkosta. Kerronta hidastelee viehättävän epäajanmukaisesti.
Ville Seuri, Image 2009/5

Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max on merkillinen ja kiehtova romaani.
Annamari Saure, Me Naiset 2009/23

Sinun jälkeesi, Max on taidokas ja rohkea (...) Erilaisuuden kuvauksena Parkkisen esikoinen on tämän vuoden ehdotonta eliittiä.
Lauri Sihvonen, Seura 2009/23

Siamilaiskaksosten elämäntarina kertova romaani Sinun jälkeesi, Max on Leena Parkkiselta hieno kirjailijandebyytti. (...) Kertojana toimivan Isaacin mielenliikkeet tavoitetaan hienosti, ja veljesten hahmot tarjoavat harvinaisen mahdollisuuden tarkastella toisiinsa sulautuvien ruumiiden ja monella tavalla vastakohtaisten mielten suhteita.
Tuomas Juntunen, Parnasso 2009/3

Parkkisen esikoisromaani on tarinankerrontaa taiturillisimmillaan, loputtomia sisäkkäisyyksiä ja sivujuonteita, hallittuja rönsyjä. Kaikesta hengästyttävyydestään huolimatta ote on rauhallinen; yksityiskohdat osasia suuremmasta, jokainen omalla painollaan.
Anna Pihlajaniemi, Kulttuurivihkot 4/2009

Leena Parkkisen esikoisteos Sinun jälkeesi, Max ansaitsee kaiken saaneensa huomion. (...) Veikkaisin, että kirja on vahvasti mukana loppuvuoden kirjallisuuspalkintokähinöissä. Ainakin sen pitäisi siellä olla.
Sannaliina Nikula, Kotieliesi 14/2009

Kieli on rönsyilevää ja erinomaisen ilmaisuvoimaista, metaforat kekseliäitä. Kirjailija välttelee runollisuuden ansoja omintakeisuuden silti kärsimättä. Tekijällä on luontainen eläytymiskyky, tyylivaisto kuin huomenlahja. Hän on poikkeuksellisen erottuva paitsei esikoiskirjailijajoukossa myös proosan nykykentässä.
Matti Saurama, Uutispäivä Demari 28.7.2009

Leena Parkkinen aloittaa kirjailijanuransa vakuuttavasti ja vaikuttavasti.
Kaisa Koski, Hämeen Sanomat 2.8.2009

Loppuun päästyäni on pakko tunnustaa, että Sinun jälkeesi, Max on hämmästyttävän hieno teos. (...) Kerronnan tyyli ja ote tuovat mieleen itsensä Günter Grassin romaanin Peltirumpu.
Anelma Järvenpää-Summanen, Maaseudun Tulevaisuus 28.8.2009

Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max on poikkeuksellisen valmis ja viitseliäästi tehty esikoisteos. (...) Parkkisen kielen ja tyylin varmaotteisuus vakuuttaa, sanottavaakin on enemmän kuin esikoisteoksissa tuppaa olemaan.
Mari Mörö, Meidän Suomi Syksy/2009

Ajankuva on tarkka yksityiskohtia myöten ja romaani vilisee kiinnostavia henkilöhahmoja.
Laura Honkasalo, Ilona 37/2009

Leena Parkkisen esikoisromaanissa herkkyys ja ilmaisuvoima yhdistyvät kauniisti. Parkkinen luo maailman, joka onnistuu groteskiuden, surun ja julmuuden kuvien ohella säteilemään lumoavaa viattomuutta.
Sinikka Vuola, KirjaIn 4/2009

Parkkinen onnistuu myös hallitsemaan vaativan lajityypin ja kuljettaa historiallista romaaniaan hallitusti. Dekadentin vanhan mantereen ajankuva vakuuttaa rikkainen yksityiskohtineen, taustatyöt on tehty ja ote uskottava.

Vahvimman näytön esikoiskirjailija antaa lopulta hämmästyttävät valmiina kielenkäyttäjänä. Parkkisen lauseet ovat painavia, värikkäitä ja ajatusta lentoon siivittäviä.
Jani Mesikämmen, Aamuset 30.09.2009

Sinun jälkeesi, Max pysäyttää ja vie mukanaan.
Arto Hietalahti, Keskipohjanmaa 17.11.2009

Ihomme kiilsi korkilla mustattuna. Vyölle kerätty rihkama helisi liikkuessa. Syysilma törmäsi paljaaseen ihoon. Vilkaisin Maxiin ja nyökkäsin. Veli notkisti selkänsä ja minä taivuin toiseen suuntaan. Ilma virtasi keuhkoihin kevyesti. Kuin nousisimme lentoon. Puristin Maxia kädestä. Veljen ihokarvat sojottivat pystyssä. Hän puristi sormiani ja irrotti sitten otteensa. Musiikki voimistui.

Tanssi nyki ruumista.  Yleisö sulautui kahdeksi silmäksi. Helmet kilisivät. Yö musteni. Meri tiivistyi kosteudeksi. Me tanssimme hengittämättä. Rytmi valui alas lanteisiin, lävisti elimet yksi kerrallaan. Tunkeutui rintalastan koloihin. Ensimmäinen askel eteen, polven koukistus. Charlestonia tanssiessa ihminen näyttää sätkynukelta. Työnsimme kädet eteen. Huojuimme. Ketjut raapivat ihoani. Maxin silmät kiiluivat. Tunsin hänen hengityksensä kiihtyvän. Rytmi oli saanut hänestä otteen. Nostin toisen jalan nilkan eteen, samoin Max. Tanssimme yhtenä elimenä.

Tanssiessa me emme tunne kipua. Silloin on olemassa vain jokainen yksittäinen liike, nivelen notkistus. Me opettelimme tanssimaan silkasta uhmasta.  Silloin kun täti hakkasi tamburiinia tuvassa. Koirantempuilla saa omistajan juoksemaan. Nautin jokaisesta meihin suuntautuneesta silmästä. Näin muutaman naisen kääntävän katseensa, inhon valuvan kauhuksi, pelon kiihkoksi. Silmät pyyhkivät minun kättäni, liukuivat jalkoväliin, vertailivat. Tirskahdukset vaimenivat. Humalainen mies yritti tarttua laulun sanoihin, mutta vierustoverit tönivät hänet hiljaiseksi. Iriksen suu kutistui viivaksi, mutta hän ei kääntänyt katsettaan. Vain hänen leukansa värisi. Kuin hän olisi pidätellyt itkua.