• Esittely
• Mediaotteita
• Tekstinäyte

Hiili Hansson Kekäle on lyhytkasvuinen pohdiskelija ja kolibrinokkainen elämäntaiteilija, joka valvoo yöt ja nukkuu päivät. Hiili välttelee työtä ja asuu yhdessä Äitikyöpelin kanssa, kunnes epäonnistuneiden opiskelu- ja kaupungissa asumisyritysten jälkeen kohtaa eräänä päivänä kaksi muuta elämän murjomaa olentoa. On tullut aika toteuttaa tehtävänanto, jonka eräs Runoilija on ilmestyksissään viestittänyt.

Kolmikko päättää suorittaa vaarallisen operaation rakkaan kotiseutunsa pelastamiseksi. Tihkuluodon valtuusto kun ei välitä vähäosaisista ja taiteilijoista laisinkaan; vanhat rakennukset halutaan purkaa ja Lintutalon sulkaväkikin on jätetty aivan heitteille.

Mika Rätön esikoiskirja on tarina siitä, kuinka kiemurainen ja järjenvastainen tiemme toisinaan onkaan, ja kuinka eräskin hienkatkuinen ja hämärä päivä voi olla alku jollekin suurelle ja tärkeälle. Se on myös anarkistinen ja liikuttava satu oman elinpiirin tärkeydestä ja pelastamisesta.

Rättö on kuvannut Tihkuluodon tolkuttoman maailman paitsi sanoin, myös kiehtovin kuvituksin. Perinteinen kehitystarina vätyksestä, joka löytää sisältään sankarin ja pelastaa koko viheliäisen kulmakunnan, muuttuu Rätön käsittelyssä aivan omanlaisekseen.

Kirjastoluokka N84.2
Sidottu
130 x 207 mm
263 sivua
Kannen kuva ja mustavalkokuvitus Mika Rättö
Graafinen suunnittelu Jenni Saari
Ilmestynyt 8.3.2009
978-951-851-204-5

Mahtavaa, kunnianhimoista kielenkäyttöä!
Janne Toivonen, Satakunnan Kansa 8.3.2009

[Mika Rätön esikoiskirja] onnistuu ensi sivuilta asti luomaan hyvin persoonallisen, omalakisen ja vangitsevan maailman. Kun sen suolalta tuoksuvaan, hyisenkosteaan tarinaan astuu, ei halua enää pois.
Suvi Ahola, Helsingin Sanomat 31.3.2009

Mika Rätön kieli on huolellisesti poskessa. (...) Tihkuluodon kuiskaajissa Rättö loikkii rajojen ja luokittelujen yli yhtä hilpeästi kuin bändissäänkin.
Eija Komu, Karjalainen 20.3.2009

Kiehtova seikkailutarina kertoo uskalluksesta ja unelmista, vaatimattomasta salaseurasta, joka päättää pelastaa apatiaan nuukahtaneen kotiseutunsa. (...) Teksti on lennokasta, värikästä ja rönsyilevää. Samaa voisi sanoa taiteilijan urasta.
Antti Karkiainen, Suomen Kuvalehti 2009/15-16

Saduista muistuttaa Rätön vahva ja kuvallinen kieli, jonka yltäkylläisyys valuu välillä kaakaonpaksuna. Sankkaa ja vertauksilla ladattua kerrontaa keventää sieltä täältä pilkottava huumori, joka on usein hyvin hienovaraista.
Matti Komulainen, Turun Sanomat 5.4.2009

Persoonallisten hahmojen seasta lukija voi etsiä itseään kuin muumeista konsanaan.
Essi Henriksson, Olivia 2009/5

Rätön kieli on kaikkea muuta kuin eleettömän toteavaa. Hän kuljettaa tarinaa koukeroisin lausein ja kuvailee hahmoja yhä uusin termein. Rätön kirja on myös kielellinen seikkailu. Viime vuosien yhä eleettömämpään ilmaisuun pyrkivien kirjailijoiden vastapainona Rättö on mies paikallaan.
Pirjo Nenola, Iisalmen Sanomat, 27.4.2009

Rätöllä on vahva ääni myös kirjailijana.
Tiina Ahokas, Aamulehti 19.5.2009

Rätönkin kaislikossa suhisee, mutta sellaisella sivukierteellä, että Tihkuluodon kuiskaajista innostuu myös aikuislukija. Vastaavaan efektiin on edellisen kerran voinut törmätä viime vuosituhannella Kari Hotakaisen julkaistessa vaikutusvaltaiset lastenkirjansa.
Kauppalehti 26.5.2009

Rättö kuljettaa ja pyörittää suomenkieltä niin, että lukijan aivot meinaavat mennä rullalle. Harvoin tapaa yhtä vaivattomasti yhdistettyä runollista ja karkeaa, sadunomaisuutta ja arkista. Tekstinsä liiallisen lennokkuuden Rättö ampuu itse alas kuivilla ja sarkastisilla toteamuksilla. Harvoin kokee samanlaista lukemisen iloa kuin Tihkuluodon kuiskaajien kanssa. (...) Kirjan täydentää Rätön lennokas, surrealismiin taipuvainen kuvitus.
Sirpa Ylönen, Warkauden Lehti 24.5.2009

Tihkuluodon kuiskaajat on hykerryttävän valloittava. Kaikista antoisinta on Rätön kekseliäs kielenkäyttö. (...) Hiilen matka halusta pelastaa Tihkuluoto ja lopulta siihen johtava toiminta etenevät hitaasti. Siinä välissä on kuitenkin niin paljon maukkaita hetkiä, suussa sulavia lauseita ja lennokkaita ajatuksia, ettei yhtäkään sanaa halua jättää väliin.
Katja Pesonen, Pohjolan Sanomat 6.6.2009

Mika Rätön esikoisromaani Tihkuluodon kuiskaajat on erinomainen esimerkki kirjasta, johon voivat tarttua niin lapset kuin aikuisetkin. Surrealistinen fantasiamaailma persoonallisine asukkeineen tarjoaa viihdykettä mielikuvituksennälkäisille, mutta pinnan alla kulkee tarina, joka jokaisen elämäänsä kyllästyneen aikuisen olisi syytä lukea.
Saija Räsänen, Onnimanni 2009/2

Kielellinen ilottelu on kerrassaan herkullista, ja onpa rivien välistä luettavissa myös ihan oikeata asiaa - kritiikkiä nykyistä maailmanmenoa kohtaan. Palkintoja odotellessa!
Jukka Hiiro

Painuva valo maalasi Yökkölän, Hiili Hansson Kekäleen ja Äitikyöpelin kotitalon hehkuvalla tyrninoranssillaan. Talo oli työväentalon suippokattoinen romuvarasto, joka oli ajelehtinut taannoin kaupungista Tihkuluodolle ja juuttunut suiston matalikkoon. Yökkölä seisoi tätä nykyä koivupaalutuksen päällä, osittain virtaavan veden yllä, ja sinne kohosi rantakaislojen lomasta kapeat lautaportaat.

Yökkölän räystään reunustalla käyskenteli rähjäpääsky paistatellen menneen päivän viimeisiä säteitä. Se rääkäisi syksyisen sääennustuksensa niin alavireisesti, että tiedossa oli tuskin muuta kuin koleaa, pilvistä ja ainaista sadetta. Eikä se tullut kuulijoilleen yllätyksenä, sillä monet uskoivat Tihkuluodon olevan sateiden ja pilvien kotiluoto, ja siksi kuiva päivä olikin Tihkuluodolla levottomuutta herättävä kuokkavieras. Rähjäpääsky pyrähti kattoikkunan edustalle ja kurkisti ohimennen pölyisestä lasiruudusta sisälle. Se huitaisi paheksuvasti rähjäisellä siivellään ja nakkasi vähäsulkaista päätään tohkeissaan, sillä se oli nähnyt lennoillaan lukemattomia vätyksiä, mutta tämän lasin takana vääntelehtivä voimaton varjo oli, kuka tietää, ilmestyksistä säälittävin.

– Oi rapuset, tulkaa tänne, oi pikku rapuset, houri unen hiostama varjo, vääntelehtien tuskaisena kellastuneissa lakanoissa.

– Saamaton nahjus! Kiljaistiin sielua riipivästi. – Se on nyt mitta täysi!

Äitikyöpeli seisoi vinttihuoneen ovensuussa kiukkuisena kuin aatelisen muotokuva. Hänellä oli yllään jätesäkistä leikelty esiliina, sormenpäissään siro näädänkarvapensseli ja permanentti syysmyrskyn jäljiltä.