• Esittely
• Mediaotteita
• Tekstinäyte

Emma Juslinin kolmas romaani pohtii synkän huumorin ja taitavan kerronnan kautta yksinäisyyttä. Keskiössä on nuori Olga. Olgan isä vaikenee yhdessä kaverinsa Fredin kanssa (he ovat ymmärtäneet kielen puutteet). Isän ja Olgan suhde on hiljaisen rakas, mutta äiti on häipynyt johonkin.

Tove on äidinkielenopettaja pikkukaupungin lukiossa. Tove kirjoittaa runoja ja yrittää hoitaa turhauttavaa työtään sekä itsetuhoista ystäväänsä  Stinaa. Kaiken lisäksi Stinan poikaystävä Sebastian herättää Tovessa lämpimiä tunteita.

Maailma on yhtä sotkua mutta kenties kaikki kuitenkin järjestyy. Ja jos niin käy, se tapahtuu varmasti saunassa, sillä siellä on lohtua, alastomuudessa ja lämmössä.

Juslinin romaani kertoo surusta hauskasti ja täsmällisen ovelalla kielellä. Hän on nerokas kirjoittaja, joka manaa arkisemmistakin huomioista esiin jotakin peruuttamattoman koskettavaa ja kipeän hauskaa.

Kirjastoluokka 84.2
Alkuteos Ensamma tillsammans
Suomentanut Jaana Nikula
Nidottu, liepeet
130 x 198 mm
212 sivua
Graafinen suunnittelu Helena Kajander
Kannen maalaus Beni Juslin
Teos & Söderströms -sarja
Ilmestynyt 24.9.2009
ISBN 978-951-851-196-3

Emma Juslinin romaani Yksin yhdessä on kuin mustaa pitsiä: taidokasta, erilaisia kuvioita kätkevää, hieman ahdistavaa.
Marika Riikonen, Hämeen Sanomat 21.11.2009

On kirjoja, joita tarina vie. Sitten on niitä kirjoja, joita kieli kuljettaa eteenpäin. Emma Juslinin (s.1985) Yksin yhdessä on ehdottomasti jälkimmäisiä. Polveileva, kokeileva teksti antaa ilmeen kirjan kolmelle päähenkilölle -pohdiskelevalle Olgalle, runoja rustaavalle Tovelle ja ahdistuneelle Stinalle. Tartu tähän, jos sanat ovat mielestäni leikkimistä varten.
J.K., Kotivinkki No: 2010/1

Juslin onnistuu kirjoittamaan äärettömän latautuneita kohtauksia isien ja tyttärien välille.
Riitta Vaismaa, Uuden Itämaan kirjallisuus- ja kulttuurilehti Särö no: 3/2009

Juslin kuvaa uskottavasti päähenkilöidensä vimmaa, uhmaa ja epätoivoa. Yksin yhdessä -romaanin parasta antia ovat siinä paikoin pilkahteleva musta huumori ja elävä kieli.
(...)
Kirjan kieli on notkeaa, dynaamista ja muilla kielillä rikastettua. Emma Juslin kirjoittaa muun muassa  suomen kielellä maustettua ruotsia, parodioi oivallisesti suomalaisten puhumaa ruotsia ja luo ruotsinkielistä venäjää.
Kristina Malmio, Helsingin Sanomat 15.10.2009

"Juslin kirjoittaa satiiria hyvinvointiyhteiskunnasta, jossa kenenkään ei ole lupa voida pahoin". (...) "Painajaisnäkymän sukulaisuus Pasi Lampelan näytelmiin on ilmeinen. Juslin ja Lampela kirjoittavat aikalaisdraamaa, joka on täsmälleen sopivasti satirisoitu ja silti riittävän tosi". (...) "Yhdessä yksinäiset Sina, Tove ja Olga riittävät kolmistaan luomaan romaaniin valtaisan jännitteen". (...) "Hiljaisista ihmiskohtaloista Emma Juslin kirjoittaa tavattoman sattuvasti".
Tommi Aitio, Salon Seudun Sanomat 25.3.2010

Keinujen luona äidit antoivat lisää vauhtia punaposkisille lapsille. Äidit pitivät hajamielisesti kiinni kylmistä ketjuista ja keinuttivat lapsiaan yhä korkeammalle. Heidän paljaat säärensä loistivat valkeina kukkapenkkien välistä ja varjot lankesivat kiveykselle. Joku poika huusi ja nauroi lisää äiti, lisää!

Nojauduin lähemmäksi puuta. Siinä oli pakokaasujen, pahanhajuisen hengityksen tuoksahdus. Se taisi olla leppä, sama se minulle. En tiedä haluanko muistaa yksityiskohtia tai kaipaanko takaisin puiden ja simpanssien luokse. Aikaan jolloin olin pieni ja kaikki oli nimetöntä. Heti kun jokin asia tai ilmiö sai nimen, tuntui kuin olisin astunut yhä etäämmälle aidosta läsnäolosta. Se mitä tunsin käsieni alla oli kaarnaa josta muodostui puu jota kutsuttiin lepäksi. Ja se tuntui ihan tyhjänpäiväiseltä.


Kun olin kuusivuotias ja tiesin kaiken siitä miten lapsia tehdään telkkarissa, laskeuduin puusta enkä kiivennyt takaisin enää koskaan. Silloinkin oli syksy ja raskaat sadepilvet lepäsivät savuna mainoskylttien yllä. Tyhjät keinut natisivat tuulessa. Merenneito makasi suihkukaivon vierellä ja hänen kivellä lepäävät kätensä olivat kylmät kuin kivet. Hänen sydämensäkin oli kiveä. Ja hän itki soraa.