• Esittely
• Mediaotteita
• Tekstinäyte

Taivaankantaja kertoo uskovaisuudesta, joka tiukkarajaisena pakottaa pienen Vendlan pakenemaan omaan maailmaansa, etsimään omia sanojansa.

Tuomiopäivän tuloa odottava Mirjami kasvattaa Jumalan sanan ja Siionin laulujen voimalla tyttärentytärtään Vendlaa syrjäisellä tilalla Etelä-Suomessa 60-luvun lopulla. Vendla oppii, että on nimiä, joita ei saa lausua, ja lauluja, joita ei saa laulaa.

Tarinaa kuljetetaan Vendlan sanoin, joiden avulla tyttö pakenee tiukan uskon synkkyyttä: On Isotie, Maitojoki, Sudenkoski, Toisenpuolen metsä ja Kaksoisvirtojenmaa sekä uskovien asuttama Kylä. Etäämmällä on tietysti Taivas, jonne Mirjami, Maammo, ikävöi ja Luvattu maa, jossa on sota, sekä kuvitelmissa Hameidenmaa maagisina maamerkkeinään kylästä pois ajetun teiniäidin Pietan mekot ja kengät. Suuren seurapäivän aamuna Vendlalle selviää, että hän kantaa äitinsä Pietan ja vielä Maammonkin syntien leimaa.

Vendla on päättänyt olla puhumatta muille kuin Maammolle ja eläimilleen. Yllättäen kulmille ilmestyvä Ihmisenpoika onnistuu rikkomaan hiljaisuuden ja saa tytön uskomaan sanojensa voimaan. Hiljaisuudesta siinnyt tahdonvoima tekee pikkutytöstä noidan kaltaisen.

Seurojen aikana kolme lasta katoaa Maitojoen rantaan. Pitkän kesäyön aikana Maitojokea naaraavat kyläläiset, niin uskovaiset kuin kadotuksen tielle suistuneetkin, joutuvat punnitsemaan uhrauksiaan sekä uskoaan Jumalaan – ja toisiinsa.

Kirja oli Vuoden kristillinen kirja -ehdokas ilmestymisvuonnaan 2006.

Kirjastoluokka 84.2
Sidottu, suojapaperi
130 x 207 mm
193 sivua
Graafinen suunnittelu Eeva Sivula
Ilmestynyt 10.8.2006
ISBN 951-851-101-2

"Riikka Pelon vaikuttava esikoisteos tuo liki lapsen maailman, yhteisön voiman, jännitteet ja ennen kaikkea uskon."
Leena Tanskanen, Keskipohjanmaa 8.10.2006

"Taivaankantaja on valmis teos; jäntevä romaani ja jännittävä kuin dekkari."
Raimo Hautanen, Pohjalainen 28.9.2006

"Riikka Pelon kieli on lyhyttä ja ytimekästä, mutta aistikokemuksilla täyteen ladattua. Valo räjähtää ohimoilla ja lintu aukaisee siipensä vatsassa.(...)Harva esikoisteos onnistuu olemaan yhtä vavahduttava kokemus kuin Taivaankantaja."
Juuso Janhunen, Turun Ylioppilaslehti 6.10.2006

"Pelo kirjoittaa kirkkaita lauseita, joissa jokaisella sanalla on oma paikkansa eikä mitään turhaa ole mukana. Lauseet ovat lyhyitä, kauniita ja mietittyjä."
Laura Andersson, Lumooja 3/2006

"Pelon proosa on poikkeuksellisen lyyristä ja laulullista. Se on tanssia Avignonin sillalla, mikä toistuu kuin maaginen manaus. Se on balladia, mutta hyvin draamallista."
Kaisu Mikkola, Parnasso 4/2006

"Riikka Pelo on kolmekymppinen helsinkiläiskirjailija, jonka esikoisteos Taivaankantaja on vahva kuin sahtikanisteri."
Eila Jaatinen, Etelä-Suomen Sanomat 17.9.2006

"Pelo har en egen stil, en egen underlig värld som får berettelsen att suga sig fast vid mig."
Pia Ingström, Hufvudstadsbladet 24.9.2006

"Riikka Pelo on jo ammattinsa puolesta harvinaisen valmis esikoiskirjailija. Jos Taivaankantaja ei vielä Finlandia-palkintoa voittaisikaan, Runeberg-palkinnon saajaksi sillä olisi vahvat perusteet."
Marjatta Hietaniemi, Salon Seudun Sanomat 12.9.2006

"Pelon tyyli on esikoiskirjailijaksi harvinaisen hioutunutta ja viimeisteltyä. Hän kykenee paitsi pelkistämään romaanihenkilöidensä piirteitä ilman pilamaisuuksia, myös luomaan koskettavia sanomia, jotka nousevat kerronnan keskeltä kuin aurinko horisontista."
Jari Olavi Hiltunen, Satakunnan Kansa 24.9.2006

"Arvattavasti temaattisesti rikkaalla ja kielellisesti ansiokkaalla Taivaankantajalla on sijansa syksyn kirjapalkintojen ehdokaslistoilla."
Raija Hakala, Pohjolan Sanomat 25.9.2006

"Kerronta liikkuu hienosti sadun, toden, mielikuvituksen rajamailla. Pelo jättää taitavasti tilaa lukijalle ja tämän mielikuvitukselle."
Riitta Vaismaa, Kiiltomato.net 14.8.2006

Taivaanmiehet on tulleet, Vendla kuiskaa. Ne keräävät tykönsä kaikki lapset, kaikki pahat lapset. Ne jotka menevät piiloon säästyvät, Vendla kertoo Uunalle joka tuoksuu makealta ruoholta ja Uuna ymmärtää ja Uuna lupaa suojella Vendlaa Taivaanmiehiltä ja Kalapojilta minne tahansa Vendla meneekin. Vendla lupaa ettei jätä Uunaa ikinä ja suutelee Uunaa Uunan pehmoiseen otsaan.

Navettamekko kastuu selästä, kun Vendla käy maahan makaamaan. Märkä savi vasten kylmää ihoa. Kukaan ei näe häntä kun hän makaa tässä, lintu maahan rakennetussa pesässään. Lehtien alla niin kuin kaalimato voi tässä maata. Maammokaan ei näe tänne vaikka Maammolla on kaikennäkevät silmät. Sit-sit-sisirr, sit-sit-sisirr. Sit-sit-sisirr, sit-sit-sisirr, Vendla suhisee ja Uuna vastaa hänelle. Ruoho tukehduttaa muut äänet. Kukaan ei näe Vendlaa nyt, kukaan ei tiedä Vendlasta, ei tiedä että Vendlaa on. Vendlan salaiseen paikkaan ei näe Taivaanisäkään.