1. A
  2. B
  3. C
  4. D
  5. E
  6. F
  7. G
  8. H
  9. I
  10. J
  11. K
  12. L
  13. M
  14. N
  15. O
  16. P
  17. Q
  18. R
  19. S
  20. T
  21. U
  22. V
  23. W
  24. X
  25. Y
  26. Z
  27. Å
  28. Ä
  29. Ö
  30. KAIKKI
Hannes Markkula

Hannes Markkula

HANNES MARKKULA (s. 1944) päätti 15-vuotiaana että ryhtyisi isona Ilta-Sanomien toimittajaksi. Näin tapahtui. Murha-Markkulanakin tunnettu toimittajalegenda toimi Ilta-Sanomien palveluksessa kaikkiaan 47 vuotta ja työskenteli paitsi rikos- ja kunnallistoimittajana myös uutispäällikkönä sekä viihdetoimittajana ja laati jopa horoskooppeja. Toimittajan uransa ohella hän on kirjoittanut 17 kirjaa.

Poliisi palkitsi Markkulan Poliisin ansioristillä vuonna 2012. Markkula on myös Mauri Sariola -seuran Vuoden 2004 Susikoski. Markkula asuu Helsingissä, samassa osoitteessa, jossa on asunut viimeiset 60 vuotta. "Mitäs sitä koko ajan muuttamaan", hän sanoo.