1. A
  2. B
  3. C
  4. D
  5. E
  6. F
  7. G
  8. H
  9. I
  10. J
  11. K
  12. L
  13. M
  14. N
  15. O
  16. P
  17. Q
  18. R
  19. S
  20. T
  21. U
  22. V
  23. W
  24. X
  25. Y
  26. Z
  27. Å
  28. Ä
  29. Ö
  30. KAIKKI
Kustaa H. J. Vilkuna

Vuoden tiedekirja -palkinnon ehdokkuus (2016)

Vuoden tiedekirja -kunniamaininta (2016)

Kustaa H. J. Vilkuna

Kustaa H. J. Vilkuna (s. 1966) on Suomen historian professori Jyväskylän yliopistossa. Vilkuna on kirjoittanut kymmeniä tutkielmia kulttuuri-, mentaliteetti-, sosiaali- ja taloushistorian aloilta. Vilkunan suurteos Viha (SKS, 2005) sekä paljon kiitosta saanut Paholaisen sota (Teos, 2006) käsittelivät isonvihan aikaa.

Vuonna 2009 julkaistu Neljä ruumista (Teos) käsitteli suomalaista oikeus- ja rikoshistoriaa. Lisäksi Vilkuna on aktiivisesti julkaissut tutkimuksia kulttuuri-, mentaliteetti-, sosiaali- ja taloushistorian aloilta. Näistä mainittakoon esiteollista aikaa käsittelevät Valtakunnan eduksi, isänmaan kunniaksi, ruukinpatruunalle hyödyksi (SHS, 1994), Arkielämää patriarkaalisessa työmiesyhteisössä (SHS, 1996), Suomi kuningaskunnassa (WSOY, 2002) ja Katse menneisyyden ihmiseen (SKS, 2010).

Kapina kampuksella (Nykykulttuurin tutkimuskeskus, 2013) puolestaan keskittyy 1960-ja 1970-lukujen opiskelijaliikkeisiin.

Paholaisen sodasta kirjoitettua:

”Tuon pojan tarina on sellaisenaan historiantutkimusta
parhaimmillaan. Lillbäckin vaiheet ja teot
on tarkasti kirjoitettu oikeuden pöytäkirjoihin ja
syytetty itse on myöntänyt ne tosiksi. Näin mainiota
historiallisten tapahtumien aikalaistodistajaa
näkee kirjallisuudessa ani harvoin.”
Jorma Tuomi-Nikula, Keskisuomalainen


”Lopputuloksena on onnistunut ja mukaansatempaava
tositarina, joka jättää pohtimaan tämän
päivän orjuutta ja lapsisotilaita. Sillä sodathan eivät
ole maailmasta loppuneet.”
Anssi Lehtimäki, Pohjalainen