Pussikaljaromaani
  • Kirjastoluokka T84.2
  • Nidottu, 8. p.
  • 110 x 178 mm
  • 330 sivua
  • Kansi Johannes Nieminen
  • Ilmestynyt 21.4.2009, ensipainos kesällä 2004
  • ISBN 978-951-851-266-3

Pussikaljaromaani

Ilmestynyt 15.6.2004

OSTAprinted book

Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani kuvaa yhden päivän Marsalkan, Lihin ja Hennisen elämästä Kallion kaupunginosassa. Rahvaankuvauksen perinteitä kunnioittaen kirja marssittaa esiin kalliolaisen elämän koko kirjon, muun muassa nopanheiton iloineen ja suruineen.

Marsalkka kohtaa Lippakioskilla edellisen illan jäljiltä rohtuneeseen kuntoon ajautuneet Hennisen ja Lihin. He lähtevät Marsalkan kotiin hakemaan puuttuvaa noppaa, eivätkä sitä löydä. Järkytyksestä täytyy toipua, kukin tekee sen omalla tavallaan. Kolmikko päättää että päivästä on kaikesta huolimatta tulossa mitä mainioin ja paneutuu hortoiluun kaupungin laidalla. He tuntevat suurta myötämieltä maailmaa kohtaan ja toivovat siltä vain vähän rakkautta, mutta maailma ei pyynnöistä piittaa. Sen he saavat tuta poliisin, nuorisolaisten, raitiovaunutarkastajien ja moottoripyöräjengiläisten kautta.

Heidät on tuomittu kulkemaan Kallioon ja tuntemaan kiitollisuutta siitä etteivät ole sentään aivan kokonaan yksin.

Mikko Rimminen on kirjoittanut suuren aikalaiskuvauksen maailmasta, jossa omasta elämästä ei saa lomaa.

Pussikaljaromaani jatkaa vankkaa Kallio-kuvauksen perinnettä sydämellisen toivottomuuden hengessä.

– Kuulitsä Henninen, Lihi sanoi ja istui siinä ja näytti edelleen siltä että pyrki olemaan mahdollisimman vähän.

Sitä sanottiin Lihiksi siitä syystä että se piti kaikesta mahdollisimman rasvaisesta niin kuin lihapiirakoista, pizzasta ja kalapuikonkuorista, mutta pysyi siitä häkellyttävästä ahmimisestaan huolimatta aina yhtä laihana. Marsalkkaa nimitettiin Marsalkaksi yhden ruuhkametrossa pidetyn marsalkan päiväkänniksi ristityn palopuheen takia. Se oli koskenut alueellista eriarvoisuutta eikä sitä tehnyt mieli muistella.

Henninen oli Henninen, koska se oli sen sukunimi.

Se samainen Henninen oli nyt kuitenkin saanut työstettyä kaskunsa ja istui pöytään kahden läikkyvän kahvimukin kanssa.

– Oi oloa hidasta kamalaa, se sanoi sellaiseen säikähtäneesti ympäristöä myötäävään sävyyn kuin olisi herännyt yöllistä rypemistä seuraavana aamuna keskeltä jotain viipyilevää taideluomaa. Sitten se kai jotenkin ymmärsi sen uljaan poljentonsa ja päätti istua vähän aikaa hiljaa.

Istuttiin siis hiljaa. Liikenne alkoi rauhoittua ohuen ruuhkahuipun jälkeen. Ohi meni hyödykkeitä: jäätelöä, kaljaa, paperitarpeita, kuorma-autollinen likaisia vaatteita uffiin. Kulman takana Alko oli auennut. Voimistuvissa auringonsäteissä sakenevaa ilmaa pitkin kantautui ensimmäisen maahan iskeytyvän pullon katkera täysi mäsähdys

SULJE

(...) Rimmisen tyrmäävä, muhkea kieli ja kertojantaito. Odottelun lukuisat ja pitkät tovit han kuvaa pohjia myöten, vähintäänkin kiirehtimättä ja pitkästymisen pelkäämisestä kerta kaikkiaan kieltäytyen.
Kaarina Hazard, Image 07/04

Älykäs ja lämmin nauru on suomalaisessa proosassa niin harvinaislaatuinen ilmiö, että Rimmisen romaanin nimeäisi mielelllään suojelukohteeksi, johon tarttuminen on kielletty kaikilta hampaat irvessä -taiteen puolesta taistelevilta tosikoilta (...). Kertojansa myötä Pussikaljaromaani on tasapainoisesti kaikilta osiltaan nautinnollinen kirja, ilo lukea.
Saara Kesävuori, Aamulehti 24.8.04

Muuta meillä ei ole kuin toisemme, sanoo Pussikaljaromaani, ja tästä siteestä nämä pelokkaat, karkuun pinkovat, kainot, puuskittaisen jalot ja usein hyvinkin konkreettisesti haavoittuvat ryysyläiset luovat valoa maailmaan, joka tässä tapauksessa on muutama kortteli Sörnäisissä. (...) Rimmisen lauseessa elävät kauniisti rinnan virastotiedotteista ja takuutodistuksista tuttu väritön monimutkaisuus, agraarikertomusten nyt jo oudot substantiivit, kadonneet ja katoamassa olevat, tekemisen hienosyistä vireilläoloa palvelevat verbimuodot ja tieteen popularisoitunut kieli, arkipuheen osaksi tylsyneet sivistyssanat.
Kaarina Hazard, Image 07/04

En silti väitä Mikko Rimmistä Volter Kilveksi, koska se voitaisiin ottaa – väärin – taatatuomiona (...) Pussikaljan näytteillepano toistaa Kolmea muskettisoturia (...) Säädystään huonontuneiden herraspoikien kamppailu Kalliossa on yhtä mielekästä kuin Don Quijoten ottelu tuulimyllyjä vastan (...) Rimminen virittää olemassaolon Jaroslav Hašekin Kunnon sotamies Švejkin tapaan (...) tehtävistä puhutaan kuin Godot’n odotuksesta Samuel Beckettin näytelmässä Huomenna hän tulee (...) Huomattavasti yksityiskohtaisempi kuin James Joycen Odysseus Dublinin, mutta silti myös se maailmankirjallisuuden suuri kumisee jossakin Rimmisen luomuksen taustalla (...) Ja voihan jano joskus sammua. Ja myöhempien aikojen odysseusten Ithaka löytyä.
Antti Majander, Helsingin Sanomat, 4.9.04

Kun Rimmisen isoäiti oli lukenut kirjasta kolmanneksen, hän ilmoitti, ettei ollenkaan pidä näistä juoppolalleista ja tästä jatkuvasta v-sanan käytöstä. Luettuaan kirjan loppuun hän oli melkein vastahakoisesti myöntänyt, ettei niistä pojista kuitenkaan voi olla tykkäämättä.
Jenni Toivoniemi, Anna, 37/04

Siksi helsinkiläisen kirjoittama kaupunkiromaani panee epäilemään. Ettei vain taas (...) Mutta Mikko Rimminen kaataa ennakkoluulot. Pussikaljaromani on huima kirja, täysosuma ja kirjasyksyn tähänastinen kohokohta.
Markku Kulmala, Ilkka, 16.9.04

Rimmisen romaanin aihe, rakenne, kieli ja velmuileva asenne löytävät kaikupohjansa Aleksis Kiven proosasta. Pussikaljaromaani ja Seitsemän veljestä ovat kiinnostavalla tavalla toistensa kaltaisia sekä yhteiskunnallisen asenteensa vuoksi että mieheksi kasvamisen kuvauksina. (...) Kiven ja Rimmisen kertojat asettuvat päähenkilöittensä puolelle - he nauravat kaiken maailman mamselleille ja kekkaleille tai pomoille ja pyrkyreille, jotka kipittävät pyörässään.
Esko Lius, Hiidenkivi 3/05

"Rimmisen tajunnanvirrasta syntyi vähätellyn pussikaljakirjallisuuden pioneeri Pussikaljaromaani (2004). Siitä tuli unenomainen eepos, käsikirjoitus hengailulle. (...) Muovipussien iloisen loiskeen voi melkein kuulla tekstin läpi. Kolmikon silmien edessä ja jalkojen alla kupliva elämä aineellistuu terävinä huomioina."
Felix Siivonen, Matkaan 9/2010