Vaaksan päässä taivaasta
  • Kirjastoluokka 82.2
  • 130x207 mm
  • Graafinen suunnittelu M-L Muukka
  • Ilmestynyt 15.1.2004
  • LOPPUUNMYYTY

Vaaksan päässä taivaasta

Ilmestynyt 15.1.2004

loppuunmyyty

Tomi Kontion uusi runokokoelma versoo rakkauden, menetyksen ja kielen kolmiyhteydestä.
Runoilija kulkee savuke korvan takana poimien kielikuvan metroaseman liepeeltä, hän istuu kaupungin ja unen reunalla, missä taivaaseen pääsee vain ampumalla se alas, hän vaeltaa polttavan auringon alla Egyptistä pohjoiseen joskus kauan sitten, ”rajojen sisällä rajojen taakse / missä varjot kukkivat / ja se joka meni, koskaan olematta”.

Runon nyt-hetkeen keriytyvät kaikki ajat, taivaalla on yhtaikaa eilisen ja huomisen kasvot. Kadotettu rakkaus palaa aina uudelleen, kaikkialla. ”Oikeastaan minä näen kaiken tässä maisemassa rakkauksina, / viivähtäneinä katseina, jotka kasvoivat menetyksiksi.”

Talven hiljaiset divisioonat, rakkolevän hajuun sekoittuva tuhkattujen mumina ja vanha venäläinen pöytäkello, joka näyttää aikaa joka on poissa, ovat näiden runojen maisemaa ja kuvastoa. Aina on liian myöhäistä, aika on aina jo mennyt, syöpynyt rei’iksi kelottuneen talon kattoon, kasvanut uusiksi pehmeiksi piikeiksi tuhkakuppiin.

Kieli tuo muassaan kuoleman - kun ”on sana syntynyt on kuolema synnytetty” - mutta samaan aikaan avautuu juuri kielestä silti ehkä ainoa pelastus meille, kuolemaan syntyneille. Tomi Kontion lyriikka on karheudessaankin häikäisevän kuulasta sanojen alkemiaa. Sen nopealiikkeiset mutta tarkat kuvat sytyttävät pomppivia tähtiä arjen rujouteen, asfaltin purukumisilmien lomasta nousee perhospinni kuvitelmien tanssissa siiville kohti taivasta.

Olen kaivannut sinua
kalkkikivikäsissä avain ja pyrstö,

että se onkin kauneimmillaan pudotessaan
epäröivän ruudun kulmaan kuin väärään verbiin

katsot minua kun kallistan pääni pöydälle
ja hajotan valon laihtuneeseen pikariin

joskun tunsin pehmeän nukan poskillasi
ja tulin sinuun kuin taivaalta luiskahtanut tähti

rakkaudesta me teimme oven kodittomuuteen
sanatta maailmassa, maailmatta sanassa

siinä sinä olet, huonosti hiotun spektrin särkemänä
yhtä kaukana kuin se meri, jonka vaahdosta kohosimme

sijattomana, muodottomana
kaipaan sinua.

SULJE

"Tomi Kontion neljäs kokoelma on tuhkasta pakotettu timantti... Tomi Kontio on kirkas tähti suomalaisella runotaivaalla."
Mervi Kantokorpi, Helsingin Sanomat 18.1.04

"Todellisuus saa Kontion käsissä uuden, vinosti tuoreen näkökulman. Runoilija on astunut askeleen syvemmälle ja kasvanut pituutta saman verran. Kipeä ja komea kokoelma."
Matti Saurama, Uutispäivä Demari 24.2.04

"Kontion kieli on kauniin melodista, mutta hiottua… Runoista välittyvä myötäelämisen tahto on koskettavaa."
Markus Jääskeläinen, Turun Sanomat 15.1.04

"Tomi Kontios register är brett, alltifrån det realistiska reportaget, från de känsliga kärleksdikterna till dikter, som behandlar livets och dödens existentiella mysterier. Det är inte dikternas motivval som gör honom till en så läsvärd diktare, utan det musikaliska och lyhörda sätt på vilket han använder bilder och metaforer; bilder som är samtidigt konkreta och sinnliga och levande gestaltar de metafysiska frågeställningarna om vårt ursprung, vår tillhörighet och vår delaktighet I universums hemlighet."
Claes Andersson, Hufvudstadsbladet 18.3.04