Maria Renforsin totuus
  • Kirjastoluokka T84.2
  • Nidottu, 2. p.
  • 110 x 178 mm
  • 299 sivua
  • Kansi: Ilona Ilottu/dog design
  • Ilmestynyt 20.1.2009, ensipainos syksyllä 2005
  • ISBN 978-951-851-215-1
Käännöset
  • Saksa

 

Maria Renforsin totuus

Ilmestynyt 17.8.2005

loppuunmyyty

Renforsin perheen tasainen elämä, joka raksutti ja kumahteli kuin hyvin hoidettu kello, pysähtyy hetkeksi, ei siksi, että menisi rikki, vaan sen tähden, että se vedetään aivan uuteen uskoon.

Eletään 1800-luvun loppua, ja Suomen eturivin taiteilijat lähtevät Vienan Karjalaan innoitusta etsimään. Sinne suuntaa myös kajaanilaisen tehtailijan Herman Renforsin sisar Maria, valpas ja omapäinen nainen. Matkavarusteisiin kuuluvat kalastusvälineetkin, sillä veljensä tavoin Maria on taitava perhokalastaja ja perhonsitoja.

Kuusamosta seuraan liittyy nuori, tulisieluinen valokuvaaja I. K. Inha sekä sukkela uhtualainen kauppias Anton Semjonovitsh Afanasjeff. Heitä vetää rajan ylitse kiehtova Vienan Karjala, mutta myös kutsu, jonka Maria oli saanut Kajaanissa Jaakko Kuismalta, mielikuvitusta askarruttavalta turkismetsästäjältä.

Matkasta kehkeytyy intohimoinen draama, joka saa traagisen käänteen, kun toinen miehistä yllättäen kuolee. Onko kyseessä pelkkä tapaturma? Ovatko ihmiset sitä miltä näyttävät ja ymmärtääkö Maria totuuden vasta kun on liian myöhäistä?

Maria Renforsin totuus kuljettaa lukijan keskelle Inhan legendaarisia maisemia Vienan Karjalaan, aikaan, jolloin suuret kosket jylisivät vapaina. Lukija sukeltaa aikakauden tapoihin ja kulttuuriin, karjalaisiin uskomuksiin ja myytteihin. Eeva-Kaarina Aronen lumoaa lukijan esikoisromaaninsa täyteläisellä kerronnalla, värikkäällä henkilögallerialla ja yllättävällä juonenpunonnalla.

Maria Renforsin totuus pohjautuu perusteelliseen tutkimukseen Renforsin kulttuurisuvun vaiheista.

Romaani ilmestyy saksaksi vuonna 2007 nimellä Die Lachsfischerin. Saksannoksen kustantaa Lübbe ja kääntäjä on Angela Plöger.

Miltä petos maistuu, miltä se tuntuu? Koskeeko se kovinkin? Ehkä siinä on hirveintä se, että ensin se ei satu juuri lainkaan. Se on vain yksi töytäisy muiden surujen joukossa, ehtii ihminen ajatella, niitähän tulee, joskus lattialle putoaa vahingossa maljakko, rakas muisto äidistä, ja joskus kuulee vahingossa naapurihuoneeseen, miten itsestä puhutaan seinän takana pahaa, ja joskus taas on rumimmillaan juuri sinä iltana, kun pitäisi hurmata kaikki.

Mutta mitätön töytäisy on vain petoksen ensimmäinen hetki, se kaikkein armeliain kevyt alkusoitto.

Maria jäi paikoilleen tunnottomana, melkein sokeana. Voiko tämä olla näin helppoa, hän ihmetteli. Kaikki veri oli paennut hänestä, hän oli kuin kaarnasta veistetty tai oljesta solmittu nukke, joka pysyi seinän varaan työnnettynä itsestään pystyssä. Hän oli pimeyden sisimmäinen, rauhallinen ydin. Nyt minä saan olla kuollut, hän ajatteli. Nyt minä saan vihdoinkin olla kuollut.

SULJE

"Hilpeä, huikea esikoisteos."
Anssi Lehtimäki, Pohjalainen, 11.10.2005

"Monien historiallisten romaanien joukossa Maria Renforsin totuus on poikkeus. Sen henkilöt tuntuvat eläviltä. He ajattelevat ja tuntevat."
Otto Lappalainen, Salon Seudun Sanomat, 22.12.2005

"Eeva-Kaarina Arosen esikoisromaani on juoneltaan jännittävä. Maria Renforsin, 1800-luvun lopun porvarisneidin impulsiivinen retki Vienan Karjalaan on paitsi fyysinen seikkailu myös matka ihmismielen syvyyksiin hieman samaan tapaan kuin Marlow´n matka pimeyden sydämeen Joseph Conradin saman nimisessä romaanissa. (...) Arosen henkilökuvaus on huikaisevan tarkkaa ja täynnä sävyjä. (...) Arosen kieli on oma lukunsa. Sen notkeus, vivahteikkuus ja osuvuus tekevät vaikutuksen."
Jari Lybeck, Turun Sanomat, 13.10.2005

"Kaiken kaikkiaan uutuus on piristävä poikkeus ns. normaaliin kalastuskirjallisuuteen nähden. (…) Miellyttäväksi Arosen romaanin tekee myös mieslukijan kannalta se, ettei kyseessä ole mikään naisromaani, vaikka kirjan päähenkilö onkin Maria Renfors. Päinvastoin myös kirjan miehet ovat vahvoja persoonallisuuksia, eivätkä mitään ”niskavuorelaisia” taustahahmoja."
Ismo Malin, Urheilukalastus, 6/2005

"Tarina vie mukanaan, eikä vain siksi, että se kiitää pitkin arktisia hankia ja kohisee kahlitsemattomissa koskissa. Se ruoputtelee myös ihmismielen syviä, mutaisia pohjavirtoja ja kahlaa sielun soisilla hetteiköillä. (...) Ennen kaikkea Aronen on onnistunut kirjoittamaan romaanihenkilöistään ihmisiä, joista jää muisto eikä pelkkä kuva."
Pirkko Toivonen, Keskisuomalainen, 21.9.05

"Arosen romaani on paitsi fantasian ja tunteen juhlaa myös eriskummallisen onnistuneella tavalla paljon muuta: kulttuurihistoriaa, taloushistoriaa ja tarkkaa kansatieteellistä tapainkuvausta. (...) Romaania kannattelee notkeaneloisa kieli. Taitavana kertojana Aronen myös uskaltaa leikata jännittävimpään kohtaan ja ladata taukoihin merkityksiä purkaakseen ne tuonnempana."
Satu Koskimies, Helsingin Sanomat, 21.9.05

"Aronen tuntee sekä Renforsin suvun historian että perhokalastuksen hienoudet niin hyvin, että hän on kyennyt kirjoittamaan romaanin Mariasta hänen elämänsä käännekohdassa. Kertomuksen, joka on lähes kokonaan keksittyä, mutta joka voisi yhtä hyvin olla totta. Kiinnostavaksi kirjan tekee sekä kerronnan sisältämä runsas fakta-aines että jännittävä tarina."
Anne Helttunen, Me Naiset, 38/2005

"Parasta tässä kulttuurihistoriallisesti merkittävässä romaanissa on kuitenkin Maria Renforsin henkilöhahmo. En muista lukeneeni kotimaista romaania, jossa naisen intohimoisin sisin paljastettaisiin suhteessa konkreettiseen tekemiseen eikä suhteessa ihmisiin."
Saara Kesävuori, Aamulehti, 18.9.05

"Arosen historiallinen tietämys antaa hyvän pohjan loistavalle fiktiolle. Vaikuttava kirja. Kirjailija on syntynyt."
Ritva Kolehmainen, Savon Sanomat, 9.9.05

"Marian kohtalossa on uskottavaa imua, Vienan Karjala syttyy elämään. Kieli on kerrottavansa hyvä palvelija. Tarinaa värittää omalta osaltaan lohenkalastuksen vankka asiantuntemus."
Matti Saurama, Ilta-Sanomat, 9.9.05

"Tärkeintä on tämä: Jos Renforsien perhokalastussisaruksista olisi riittänyt vain lehtijuttuun, Aronen olisi mitä ilmeisimmin jättänyt asian siihen. Marian kirjeet hän olisi toimittanut, jos se olisi ollut kyllin. Vaan aihe arvatenkin tyhjeni vasta romaanissa. Ja näin käy: Kun kirjoittaja on asiaansa kyllin kiintynyt, väistyy objektiivisen totuuden vaade ja jäljelle jää kuvitellun, mutta jollekin toden tarinan subjektiivinen todistusvoima."
Kaarina Hazard, Image, 7/2005