Palatsi Bosporin rannalla
  • Kirjastoluokka 84.2
  • Alkuteos Graven vid Bosporen
  • Suomentanut Arto Häilä
  • Sidottu
  • 130 x 207 mm
  • 284 sivua
  • Kansi: Maria Appelberg
  • ISBN 951-851-036-9
  • LOPPUUNMYYTY

Palatsi Bosporin rannalla

Ilmestynyt 29.4.2005

loppuunmyyty

Leif Salmén on lähtenyt matkalle Välimerelle. Sillä ”Välimeri on valtava arkisto ja syvä hauta”, kuten kirjailija Predrac Matvejevic kirjoittaa. Välimeren rannoilta voimme lukea eurooppalaisuuden historian, sen kriisit, sen kulttuurin perustan.

Salménin matkasta solmiutuu eurooppalaisen aatehistorian, kirjallisten tekstien, omien henkilökohtaisten muistojen ja kokemusten, tuoksujen ja äänien kudelma. Hän matkaa Ibizan kautta Turkkiin, Tunisiasta Kreikkaan ja Venetsiaan, Konstantinopolista Beniniin – ja alati kuuluu kirjoituksessa Välimeren historian ääni.

Rauhallisesti, runollisesti ja varmalla silmällä Salmén tarkastelee yhteiskuntaa, moraalia, etiikkaa – länsimaiden olemusta välimerellisen perintömme kautta.

Leif Salmén luotaa eri uskontojen olemusta, kuinka ne edelleen meissä puhuvat, ja valistuksen projektia, jolla ihminen vähitellen otti haltuunsa sekä ulkoisen että sisäisen luonnon. Ja tarkastelee sitä kuinka valistuksen aika – vaikka luulemmekin sen jättäneen taaksemme – määrää yhä ajatusrakenteitamme. Ja kuinka se Eurooppa, jonka kuvittelemme yhä olevan olemassa, on kulkemassa omaan hautaansa; miten se ylpeillessään vapauden kunnioituksellaan yhä lujemmin sulkee rajojaan ja jää oman vapautensa näivettämäksi.

Ovet sulkeutuivat. Pidin tiukasti tangosta kiinni, kun juna nytkähti liikkeelle. Ihmisiä painui minua vasten, lihavia naisia ja miehiä likaisissa farkuissa, yritin vetäytyä niiden kosketuksen tieltä. Oranssilla penkillä istuva mustahattuinen nainen tuijotti minua. Vihreään tuulitakkiin pukeutuneen miehen kainalosta höyrysi kirvelevä hienhaju, kun hän tarttui tankoon käteni yläpuolelta. Suljin silmäni ja keskityin, ajattelin kesäiltaa mummolan rantasaunalla, joki lipuu lempeänä laiturin ohi, heinä huojuu vastarannalla niin vihreänä, että silmiin melkein sattuu. Vesi liplattaa varovasti puuveneen kylkeen, vene keinahtelee ja hioo kylkeään laituriin kuin kiehnäävä kissa. Laituri allani on lämmin päivän jäljiltä, musta ötökkä vilistää harmaantuneen laudan yli ja katoaa rakoon. Joen haju on lohdullinen, siinä on sekaisin hengissäpitävää raikkautta ja mädäntyviä vesikasveja. Veden yllä räpättää sudenkorento, se nytkähtää eteenpäin, sitten taakse, ja katoaa lopulta.

SULJE

"Mäki osaa rakentaa jännitteen varassa elävän novellin, ja jättää pommin lukijan purettavaksi. (...) Mäki kirjoittaa enimmäkseen viimeisteltyä, tarkkasanaista proosaa modernismin parhaan perintöosan malliin. Jälki ei ole silloin kuivaa tai yksioikoista, vaan lukijaansa luottavaa tutkittua kieltä."
Mervi Kantokorpi, Helsingin Sanomat 30.4.05

"Esikoiskirjailija Anna Maria Mäen novellikokoelma Suljetun paikan lumo on vakuuttavaa tekstiä. Minut se imaisi heti sisäänsä klaustrofobiseen tunnelmaansa. Vaatii taitoa saada ahtaan paikan kammosta esiin niihin liittyvä nyrjähtänyt lumo - ja taito Mäellä on."
Kaisa Kurikka, Turun Sanomat 27.5.05

"Pienistä yksityiskohdista ja tilanteista kasvaa voimallisia todellisuuden kuvia usein hykerryttävällä tavalla. Mäen teos on helmi, jota ei kannata ohittaa."
Jenni Toivoniemi, Anna 26.5.05

"Mäki tutkiskelee harvinaislaatuisen intensiivisellä tavalla olemassaoloa, ihmisen identiteettiä ja sen rakennelmanomaisuutta. "Kuka minussa asuu asuu ja uskottelee muille olevansa minä", esikoiskirjailija kysyy."
Venla Hiidensalo, Nykypäivä 20.5.05

"Mäki rakentaa novellinsa oivaltavasti ja verkkaisesti jännitettä vaihdellen. Hän osaa jättää lukijalle tilaa omiin oivalluksiin. Avoimet loput täydentyvät, kun tuska on sisäistetty ja sijoitettu oikealle kohdalleen. Kirjailijan ratkaisut ovat usein omaperäisiä, silti mahdollisia."
Riitta Kurkijärvi, Aamulehti 14.6.05

"Mäen kieli on hallittua ja rikasta. Tekstin sisältö on tunnetta täynnä mutta se pitäytyy muodoltaan niukkana ja yltyy crescendoon vain säästeliäästi, tarvittaessa."
Satu Elo, Taiteen maailma 2 / 05

"Hänen henkilönsä joutuvat arkisesti outoihin tilanteisiin, jotka ahdistavat, pelottavat ja pakottavat ottamaan kantaa omaan itseen. Olemassaolo ja identiteetti joutuvat puntariin hississä, ruokalassa, mökkiretkellä, sairaalassa. Novelli Kuusi tuntia unta tuo mieleen Katri Tapolan mainion romaanin Näiden seinien sisällä emme näy. 'Äitien asento on etukeno', Mäki kirjoittaa."
Kristina Carlson, Suomen Kuvalehti, 5.8.05