Toivon mukaan
  • Luokitus T84.2
  • Sidottu
  • 110 x 178
  • 363 sivua
  • Kansi: Ilkka Kärkkäinen / Dynamo
  • ISBN 978-951-851-534-3

Toivon mukaan

Ilmestynyt 12.10.2005

OSTAprinted book

Toivo Päählö on taiteilija, jonka tuotannossa keskeisellä sijalla on viiva. Intohimoisen mestarin itsensä opastamina saammekin huomata viivan ulottuvuudet lähes rajattomiksi.

Romaani kertoo pikkukaupungin kasvatin matkasta mestaruuteen alkaen viivasta ja päätyen - viivaan. Jo konttausikäisenä Toivo Päählö piirtää kotinsa kaikkia seiniä yhdistävän viivan, joka vinoa maailmaa uhmaten pysyy vaaterissa ja päätyy omaan alkupisteeseensä.

Paitsi Päählön suurenmoiseen taiteeseen, lukija saa tutustua myös taiteilijan juurevaan persoonaan.

Matkan varrella kohdataan myös erikoislaatuisia sivuhenkilöitä, kuten puolukkauskovainen isoisä joka rakentaa metsään hyppyrimäkeä sekä lapsuudentoveri Muna-Raikka, jonka kohtalo yllättäen heittää epäsosiaalisista lähtökohdista keskelle hammaslääketieteen maailmaa.

Tapahtumien kirjossakaan ei ole moittimista. Tarina mm. sivuaa maantiejääkiekon syvintä olemusta ja tutustuttaa lukijat markkinoita kiertävään murheelliseen valaaseen. Päählön vaiherikas elämä ja muuntautumiskykyinen taide johdattavat viimein myös tunnelinkaivamisen saloihin.

Juhani Känkäsen romaanin voisi lukea taitelijaelämäkertojen parodiana, ellei se hillittömän tarinointinsa ohessa olisi niin koskettava ja tosi. Känkäsen tarkka kieli, mukaansatempaava kertojankyky ja taidehistoriallinen tietotaito nivoutuvat kokonaisuudeksi, jossa taiteentekemisen perusteet ja taideteosten taustalla häälyvät banaalit motiivit käyvät hämmentävää rajasotaa.

Toivon mukaan voitti vuoden 2005 Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon.

Ihminen on aina jossain suhteessa horisonttiin, tahtoi tai ei.

Minun odotusteni horisontti paljastettiin siis, kun olin neljän vuoden ikäinen. Parempi olisi sanoa, että se kavallettiin, sillä veljeni sen ensin näki ja kieli siitä leipomosta palaavalle äidillemme ennen kuin tämä ehti saada kenkiä jalastaan.

Vanhempiani hämmästytti se, että horisonttini vaikutti niin vakaalla kädellä vedetyltä. Kai siinä oli luettavissa tiettyä päämäärätietoisuutta, mutta ennemminkin sanoisin yleisesti, että mitä enemmän tuskaa sitä napakampi viiva. Ja kääntäen.

Ja vaikka elämän alkumetrit ovat pisteiden aikaa, on tärkeää huomata myös tämä: horisonttia vetäessään lapsi ei mieti niinkään horisonttia maailmaa jakavana viivana, kuin pistettä, joka horisonttia vetää. Aivan kuin pieni lapsi ei osaa katsoa minne sormi osoittaa, vaan tuijottaa mieluummin itse sormea. Lapsi ei siis näe tulevaisuuteen – mikä onkin suuri onni. Muistan elävästi aloittaneeni nämä tällaiset taideteoreettiset pohdinnat jo tuolloin, sillä minua askarrutti, miten niin pieneen liituun mahtui niin pitkä viiva. Eikä se ole mekaaninen vaan filosofinen kysymys.

Kyllä muittenkin mukulat seiniä suttasivat, mutta tämä oli jotakin poikkeuksellista. Positiivista asiassa on se, että niin pieni lapsi ei vielä kärsi taiteillessaan – niinpä minäkin vedin viivaani reippaasti laulaen:

Kapteeni katsoi horisonttihin!

SULJE

"Vuoden paras esikoiskirja. Ei hullumpi saavutus. Heti huipulle."
Jukka Petäjä, Helsingin Sanomat 17.11.2005

"Päählö ja romaanin vähintään kolmitulkintainen nimi käyvät näytteiksi kirjan nokkeluudesta. Nokkeluus ei ole irrallista vaan osa Toivo Päählön persoonaa: hän hallitsee välineensä, niin kynät ja pensselin kuin kielen. (...) Taidehistoriallisen faktan hän sijoittaa tekstiin törröttämättömäksi. Ihailen."
Kaisa Neimala, Suomen Kuvalehti 47/2005

"Puhe loppuu siihen, mistä taide alkaa. (...) Toivon mukaan on kollaasi ensinnäkin siitä, mitä taiteilijuus ehkä voi olla. Toiseksi romaani kertoo siitä, miten taiteilijuutta muovataan taideinstituutiosta ja julkisuudesta käsin."
Saara Kesävuori, Aamulehti 9.12.2005