Valon reunalla
  • Kirjastoluokka 84.2
  • Sidottu
  • 130 x 207 mm
  • 165 sivua
  • Kansi: Ilona Ilottu/dog design
  • ISBN 951-851-020-2
  • LOPPUUNMYYTY
Käännökset
  • englanti,
  • tšekki
  • espanja (tulossa)

Valon reunalla

Ilmestynyt 29.8.2005

loppuunmyyty

Maria Peuran intensiivinen toinen romaani nostaa mieleen jotain uutta niistä ajoista, kun kaikki tapahtui ensimmäisen kerran. Se vie lukijan paikkoihin, joissa hän ei ole koskaan käynyt, mutta myös paikkoihin, joissa tietää käyneensä, mutta joita ei ole punastumatta uskaltanut ajatella.

Kirja kertoo siitä minkälaista lukijalla oli, kun oli kolmentoista ja vasta aloitti kaikkea. Se muistuttaa siitä, minkälaista oli tulla suudelluksi jääkiekkokopin takana ja miltä tuntui kun ei tiennyt miten hyväilyyn pitää vastata. Siitäkin, mitä tyttökaverin kanssa hikisessä makuupussissa tehtiin ja siitä, miten äitiään ja isäänsä katsoi.

Valon reunalla on tarina kyläyhteisöstä kaukana pohjoisessa, tarina Romeosta ja Juliasta, tytöstä ja pojasta, jotka ovat syntyneet jonnekin junanradan, ikiroudan ja vittumaisten ihmisten sekaan.

Maria Peura kirjoittaa henkilöistään kauniisti, sydäntä särkevästi ja totuudellisesti. Lukija pelkää ja toivoo, ettei se himo ja uteliaisuus, jonka nämä ihmiset ja nuoret rakastavaiset niin huonosti onnistuvat peittämään, tuhoaisi heitä kokonaan.

Valon reunalla on myös kertomus Ristiinan perheestä. Ristiinan vanhemmat kaikessa erityisyydessäänkin, omassa tuskassaan muuttuvat vain olosuhteeksi, vanhemmiksi, jollaiset jokaisella on. He eivät ole erityistapaus, vaan niin kuin sää tai luonto: jotain, mikä vain on.

Peuran runollinen kerronta sykähtelee ja pulppuaa kuin kylän halki virtaava joki. Kirja tulvii pohjoisen hurjaa valoa ja luonnon alituista, väkevää läsnäoloa.

Valon reunalla ilmestyi Englannissa elokuussa 2007:

This is a novel that partakes, in its sequence of short, concentrated chapters, of another genre, lyric poetry – a kinship beautifully brought out by David Hackston's resourceful translation.
- Paul Binding, The Independent 5.9.2007 

This is an invigorating novel of mood, of atmosphere... Peura's remarkable talent is in addressing our anxious subconscious.
- Lucy Beresford, New Statesman 27.9.2007

It is angry and it is harsh and it is visceral, but the darkness is punctuated by moments of pure light and radiant optimism.
- James Smith, Booktrust 9/2007

Ei saa mennä jäälle, sanottiin, aina sanottiin. Jää voi pettää, räsähtää rikki, voi mennä jään läpi ja hukkua. Niin sanottiin. Siksi piti mennä. Kun muutakaan paikkaa ei ollut. Ei muuta niin turvallista sileää pintaa. Luistimen terä veti siihen rosoreunaisia haavoja. Tuli hyvä olo kun kosketti sitä kielenkärjellä, tiesi, että kuolema oli lähellä, siinä ulottuvilla, eikä kieli enää tarttunut, eikä nahka revennyt, kuorinut kieltä kuin kuumaa makkaraa, jota jäittenlähdön aikaan paistettiin koko kylän syödä samalla, kun katseltiin kuoleman ylösnousua. Kevätaurinko lämmitti jo, vaikka luonto oli syvässä unessa. Kuukausia vielä kuluisi ennen kuin puut työntäisivät esiin vihreät kielensä ja maa sylkisi kukkaset ulos. Kuukausia kuluisi ennen kuin toppatakin uskaltaisi sulloa vaatehuoneen ylähyllylle.

– Hullu tyär, issäänsä tullu, he sanoivat ja väänsivät samassa kasvoile mairean ilmeen, hymyilivät isälle, jonka suupielistä valui sinappia ja rasvaa, ja lausuivat kohteliaasti, – päivää kunnanjohtaja. Jokhaan kohta rytisee…

SULJE

"Maria Peuran kipeänkaunis esikoinen On rakkautes ääretön esitteli mestarikertojan; toisen romaanin pyörityksessä pudotellaan samaa väkevää murretta ja hengitetään suljetun kyläyhteisön ilmaa. Se on sakeaa elämisen raivosta, kiroilusta ja tappouhkauksista, mutta näiden ihmisten toimien koomisuuden Peuran dramaturginsilmä näkee."
Satu Koskimies, Helsingin Sanomat 1.10.2005

"Peuran uutuus on kotimaista proosaa parhaasta päästä, mielenkiintoinen kirja, jossa on alusta loppuun vahva elämisen maku. Kirjoittaja on tinkimätön oman tien kulkija, mikä on lukijan mieleen eritoten."
Kari Kumpulampi, Kalajokilaakso, 15.9.05

"Kun köykäisempi kirjoittaja sortuisi kauheuksilla mässäilyyn, Peura pysyttelee kirkkaasti jään pinnalla. Hän lausuu mustan mantransa kuulaalla, lyyrisellä kielellä, josta ei sävyjä puutu."
Jani Saxell, Uusimaa, 15.9.05

"Nyt tekijän toinen romaani Valon reunalla tarjoaa taas omaperäistä, kaunista mutta ankaraa proosaa. (...) Kauheiden tapahtumien ja harvinaisen lyyrisen tyylin välillä on kiehtova ristiriita."
Taina Salakka-Kontunen, Etelä-Suomen Sanomat, 9.9.05

"Peura onnistuu kuvaamaan teinitytön rajun kasvukipuilun ja olosuhteiden ahtauden lumoavasti ilman saarnaavaa sävyä. Hänen tekstissään herkullinen liioittelu murtaa arkirealismia. (...) Hersyvä paikallinen murre, Tornionjokilaakson meänkieli, paikantaa tarinamaailman sopivan etäälle Etelän keskuksista, mutta tekee Peuran kielestä lämmintä ja elävää. Toisella romaanillaan Maria Peura lunastaa paikkansa omaäänisenä kirjalijana."
Johanna Stenroos, Hämeen Sanomat, 9.9.05

"Maria Peura on ihmistensä kuvauksissa ronski, mutta kielellisesti - hänen proosansa hioutuneisuutta ei voi olla iihaliematta (!) - puhdas ja hienopiirteinen. Realismin ja naturalismin alustalla oleva runollinen proosa sykkii hurjanlaisesti: ihmisten ja luonnon alituinen läsnäolo, alkukantaisuus."
Jorma Heinonen, Keskisuomalainen, 7.9.05

"Valon reunalla on kuin viimeinen purkaus, soihtu, joka valaisee maailmaa lapsuuden rannattoman mielikuvituksen loppumetreillä. (...) Peura on ylivirittänyt romaaninsa keinot äärimmilleen, mutta romaanin episodimainen rakenne on voimaa ja vimmaa täynnään. Intensiivinen kerronta yrittää tehdä näkymätöntä näkyväksi."
Olavi Jama, Kaleva, 4.9.05

"Peuran esikoisromaanin tavoin Valon reunalla on fyysisyydessä ja ajoittain kurjuudessakin myllertävä kirja. Aistivoimaiset, kuvia nauhamaisesti rakentavat ja herkällä korvalla rytmitetyt lauseet kohottavat teoksessa kuvatun todellisuuden kuitenkin ryysyrealismin yläpuolelle. Pohjoisessa on vähän valoa, mutta Peura saa valon kuultamaan läpi tiheimmänkin kaamoksen."
Saara Kesävuori, Aamulehti, 3.9.05