Hakkuu - Muuan mielenkohu
  • Baabel-sarja
  • Kirjastoluokka 84.2
  • Alkuteos: Holzfällen (1984)
  • Suomentanut: Tarja Roinila
  • Sidottu, suojapaperi
  • 130 x 207 mm
  • 176 sivua
  • Kansi: Iira Oivo
  • 978-951-851-095-9
  • LOPPUUNMYYTY

Hakkuu - Muuan mielenkohu

Ilmestynyt 17.9.2007

loppuunmyyty

Thomas Bernhardin romaani Hakkuu on maaninen ryöpytys, vihainen vuodatus ja mielenkuohu. Se on romaani tai romaanin irvikuva, joka kysyy: mikä on aitoa, mikä silmänpalvontaa, mikä on taidetta, mikä tekotaidetta?

”Taiteellisille illallisille” kutsuttu kirjailija istuu vieraita kuhisevan huoneen nurkassa ja tarkkailee sieltä Wienin taiteellista seurapiiriä. Kertojan katse on ilkeä ja ironinen, ja erityisen terävästi se osuu illallisten kunniavieraaseen, Burgtheaterin kuuluun näyttelijään, jota saadaan odotella pikkutunneille saakka. Kukaan ei säästy kertojan armottomuudelta, ei edes hän itse.

Ilmestyessään Itävallassa vuonna 1984 Hakkuu aiheutti skandaalin, sillä sen henkilöillä oli tunnistettavat esikuvansa Wienin taiteilijapiireissä. Bernhard ei kuitenkaan rajoitu nälvimään seurapiirejä vaan tekee tutkielman ihmissuhteista ja kuolemasta. Hengästyneen tilinteon lomassa, lähes tunnistamattomana, on menetys: isäntäväen ja kertojan yhteinen ystävä, itsemurhan tehnyt Joana on haudattu samana päivänä. Illanistujaisten irvokkuus nousee kuoleman tosiasiasta, jota sanat koettavat vuoroin peittää, vuoroin valaista.

Bernhard on tyylivirtuoosi, joka rakentaa romaaninsa musiikkiteoksen tapaan toiston ja muuntelun varaan.

Näihin naurettaviin ihmisiin sinä joskus olit ihastunut,
suorastaan pihkassa, minä nyt sanoin itselleni laiskanlinnassa,
näihin naurettaviin ja ilkeisiin rahvaanomaisiin ja
alhaisiin ihmisiin, jotka yhtäkkiä näkivät sinut ensimmäistä
kertaa kahteenkymmeneen vuoteen kuin sattumalta
juuri sinä päivänä kun Joana oli tappanut itsensä, ja jotka
puhuttelivat sinua ja kutsuivat sinut Gentzgasselle taiteellisille
illallisille joille se kuuluisa Burgin näyttelijäkin tulisi.
Miten naurettavia ja rahvaanomaisia ihmisiä, minä ajattelin
laiskanlinnassa ja, samaan hengenvetoon, miten rahvaanomainen
ja naurettava ihminen olen itse, minä joka
otin vastaan heidän kutsunsa ja noin vain, niin kuin ei mitään,
istahdin heidän laiskanlinnaansa Gentzgassella, suoristin
jalkani ja heitin toisen jalan toisen päälle ja kumosin
juuri kai kolmannen tai neljännen samppanjalasillisen, ja
ajattelin, että olen itse vielä paljon rahvaanomaisempi ja
alhaisempi kuin nämä Auersbergerit, joiden kutsu, jonka
sinä menit ottamaan vastaan, oli silkkaa petkutusta.

SULJE