Pölkky
  • Kirjastoluokka 84.2
  • Sidottu, suojapaperi
  • 130 x 197 mm
  • 384 sivua
  • Kansi: Johannes Nieminen
  • ISBN 978-951-851-124-6

Pölkky

Ilmestynyt 27.9.2007

OSTAprinted book

Lupaava mies astuu junasta Helsingin öisellä rautatieasemalla. Tästä alkaa seurantaoperaatio jonka varrella niin kertoja, lukija kuin kaikki muutkin joutuvat selvittämään mitä arvoituksellisen päähenkilön mielessä ja sydämessä liikkuu.

Selvillä on seuraavaa: on alkutalvi, lyhyt taksimatka Kaisaniemen puistoon sekä puistossa odottava tehtävä. On myös lupaus kertomuksesta ja päähenkilön salojen paljastumisesta, ja näiden lupausten täyttymisestä kertoja joutuu kantamaan huolta. Ja huolta hän todella kantaa, sillä paikoitellen hieman nahjusmaisen ja mitä ilmeisimmin perin juurin epäonnisen päähenkilön edesottamattomuus pakottaa tunnollisen kertojan kohdistamaan katseensa muuannekin, usein omaan erinomaisuuteensa.

Monivaiheisia tapahtumia ei tietenkään sovi liikaa etukäteen paljastaa, mutta mainittakoon esimerkiksi luistinrata, sen jäädyttämiseen liittyvät kysymykset sekä radan keskelle yllättäen ja valitettavasti repeävä geologinen mullistus. Lisäksi tavataan joukko puistossa syystä tai toisesta viihtyviä ihmisiä ja näistä kenties tärkeimpänä muuan Anni, jonka lumovoiman suhteen ei kenelläkään pitäisi olla epäilyksiä.

Osapuilleen tällaisilla eväillä kertomus etenee vääjäämättä kohti monen mielestä henkeäsalpaavaa loppukohtausta, jollainen jokaisen kertomuksen lopusta täytyy tietysti löytyä. Voiko kertoja, lukija tai satunnainen ohikulkija enempää toivoa?

Rimmisen toinen romaani on barokkimaisen kerronnan juhlaa. Hänen taitonsa käyttää kieltä ällistyttää monipuolisuudessaan ja taiturimaisuudessaan. Pölkky on hengästyttävän hauska ja suruisa romaani, vilpittömällä ja itsepintaisella tavalla täysin nerokas.

Yli lensi suuri musta lintu, joka näytti ensin pahaenteiseltä ja jopa jollakin tavalla yliluonnolliselta ja sitten, myönnyttyään raakkumaan, yksinomaan varikselta, mutta sitten hänen huomionsa kiinnittyi kuitenkin nopeasti jälleen oveen, jonka takaa alkoi kuulua ensin hiljaista, ikään kuin valmistavaa kahinaa joka pian yltyi ähkäisyjen ja tuhahdusten siivuttamaksi kääntyilyksi ja tömistelyksi, jonka jälkeen lopulta puhkesi puhumaan koteloitunut, väliin jäävän kuituisen materiaalin tukkima miehenääni joka kuului samaan aikaan painokkaasti ja mutisevaisesti ilmaisevan jotakin sellaista kuin ”hei mä oon täällä”.

SULJE

Kokonaisuudessaan [Pölkky] on vahvasti visuaalinen, ja tapahtumat voi lähes nähdä edesssään elokuvana. Kirjan luettuaan jää outo olo; samalla kun henkilöhahmo kävelee pois sivulta, tekisi mieli ottaa tätä paidanhelmasta kiinni ja huutaa perään.
Johanna Suominen, Koillis-Häme 28.4.2008

Pölkky on luonteva ja onnistunut jatko Rimmisen kirjailijanuralle, esikoisen tyyliä jatkava mutta siitä myös tarpeeksi irtautuva. (...) Harvoin on suomalaisessa kirjallisuudessa esitetty näin totaalisen syrjäytynyttä henkilöä, ja harvoin eletty niin vahvasti tämän mukana.
Kuisma Korhonen, Helsingin Sanomat 28.9.2007

Tuloksena on romaani, joka on paitsi upea näyte kirjailijan käsityötaidosta, myös koskettava yksinäisyyden kuvaus ja lempeän humoristinen ihmisyyden puolustus.
Ville Seuri, Keskisuomalainen 30.9.2007

[Pölkky] jatkaa Mikko Rimmisen nerokasta romaanitaidetta, jossa tyyli nousee kerronnan ytimeksi. (...) Huumori on läsnä kaikkialla koomisina käänteinä, pikkutarkkoina havaintoina ja näppärinä uudissanoina.
Kimmo Rantanen, Turun Sanomat 28.9.2007

Tarkkaavaisinkaan lukija ei löydä hykerryttävän humoristisesti etenevästä kerronnasta yhtään horjahdusta. (...) Ja kirjassa myös sattuu ja tapahtuu silloinkin kun oikeastaan mitään ei satu eikä tapahdu, sillä Rimmisellä on kyky nähdä suuruus pienessä.
Reetta Ravi, Lapin Kansa 24.10.2007

Parasta romaanissa on tarkkuus ja kielellinen taidokkuus, jolla Rimminen kuvaa luonnonilmiöiden ja inhimillisen vuorovaikutuksen pienimpiäkin yksityiskohtia. (...) Äärimmäisen ujon ja vetäytyvän päähenkilön sosiaalisen ahdistuksen tunnot ja eleet on eritelty niin oivaltavasti, että kilpasille on paha yrittää.
Tuomas Juntunen, Parnasso 6/2007

Tätä on hyvä kirjallisuus nerokkaimmillaan. Ja omituisimmillaan.
Ralf Hermans, Taloussanomat 3.11.2007

Rimmisen uutuus [Pölkky] on eriskummallinen ja taidokas teos, jossa on kirjoittamisen riemua. (...) Rimmisen hullunrohkea kieli toimii myös taituruuden tuolla puolen. Se luo ympäristöjä ja tunnelmia säpsähdyttävän ilmeikkäänä. Huippuna on rytmisen intensiivinen pakenemisjakso. Luodessaan oman kielensä romaani samalla luo maailman, jota ei ennestään ollut olemassa. Se on riemukas loistosuoritus.
Juhani Ruotsalo, Uutispäivä Demari 6.11.2007

Pölkyssä on muutamia omalaatuisesti eläviltä tuntuvia henkilöitä (...). Huomiota ansaitsee erityisesti suloinen Anni. Hänen ja henkilömme yhteiset tuokiot Rimminen on kuvannut koskettavan kauniisti.
Lapin Kansa, Aarno Palttala 5.11.2007

Vanhat ja uudissanat napsahtavat Pölkyssä kohdalleen millintarkasti ja suurta kateutta aiheuttaen: miten suomen kieli voi taipua noin kuvankauniiksi solmuksi. (...) Pölkyn viehätys piilee Rimmisen syvän inhimillisissä henkilöhahmoissa sekä hänen tavassaan käyttää kieltä.
Vesa Kärki, Kaleva 16.11.2007

(...) viimeistään nyt on syytä mantteloida Rimminen mestariksi sellaisen virkkeen saralla, jolle mikään ei ole liian pinetä ollakseen mittavan ihmetyksen aihe.
Hannu Mutanen, Karjalainen 16.12.2007

Mutkikkaasta, uussanaisesta, iloisesta lauseesta Rimminen on tehnyt tavaramerkkinsä.
Kaisa Neimala, Etelä-Saimaa 15.12.2007

Jo ilmestyneillä kahdella romaanillaan Mikko Rimminen jää aikakirjoihin omintakeisena 2000-luvun prosaistina, joka vanhasta tyylistä vauhtia ottaen luo aivan uutta ilmaisua kytkien merkillisellä tavalla suomalaisen kerrontaperinteen nykyajan ilmiöihin.
Taina Salakka-Kontunen, Etelä-Suomen Sanomat 22.12.2007