Palava maa
  • Kirjastoluokka 82.2
  • Sidottu, suojapaperi
  • 160 x 215 mm
  • 112 sivua
  • Kansi: Sasu Haanpää
  • ISBN 978-951-851-085-0
  • LOPPUUNMYYTY

Palava maa

Ilmestynyt 11.2.2007

loppuunmyyty

Olli Sinivaaran toinen runokokoelma Palava maa tekee havaintoja valosta, väreistä ja kielestä. Kokoelma lumoaa ja saa näkemään värien spektrin uudella, vavahduttavalla tavalla.

Runot puhuvat luonnossa syntyvistä jäljistä – ruohon vihreästä, pisaroiden kehistä ja lumen kiteistä – ja pohtivat, miten ihminen elää näiden merkkien keskellä. Tai oikeammin, miten sanat ja kuvat, runous elää näistä luonnon merkeistä. Sinivaaran kokoelmassa runo on kielen kävelyä, puiden latvoissa liikkuvaa valoa.

Sinivaara jatkaa esikoisteos Hiililiekissä esiin puhjenneita teemoja. Säkeiden ja lauseiden peilautuvat rakennelmat johdattavat kohti monipolvisia merkityksiä ja herättävät kielen eloon. Jokainen runo sisältää valoa ja värejä, jotka rinnastuvat kielen puhkeamiseen. Palava maa -runoteokselle myönnettiin Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto marraskuussa 2007.

Palava maa liikkuu luonnosta myös ihmisen muovaamaan ympäristöön, betonin, toimistojen ja voimalaitosten sekaan. Tämä ympäristö vertautuu sanoihin, joiden on ollut pakko luovuttaa, siirtyä luonnosta kahlittuun. Ne ovat hylätyn valon maisemia.

Runojen ihmeellinen taika piilee Sinivaaran taidossa kirjoittaa siitä, mitä oikeastaan ei voi sanoilla kuvata. Palava maa kysyy ”Mikä tässä on maailmaa ja mikä sinua?” ja vastaa ”liikkuvat”. Kieli luo oman maailmansa, ja maailmasta syntyy kieli, runon liikkuvien kuvien kieli.

Sulamiskeltaisen jäänpaksu harso
kylvää silmien silmut, haavasuolan peittämä käsi heittää
tuhkavakastaan auringon,

kas pillinteon ja hajonneen alun,
miten keskenmenneen valon pienet purret todellakin syntyvät
vain heittämällä,

vain siehottamalla tarjottimelle
vähän välkesormista hiekkaa, vähän ylistyksen värien
mustavalkoista serpentiiniä.

Valo liikkuu niin sakeana
että kuin liikkumaton virta, miljoonapäinen dinosaurus
jonka ulapasta emme voi tietää

onko se tapettu vai unityössä,
meidän murhaama vai itsensä taivaaksi maalannut.
Läikkyvän keltaisen suuri varjo

hitaasti laahaa nukkuvien silmiä,
vain syvällä jään sisällä, kehämäisten säteiden sakarassa,
joku on hereillä, vahingossa

reittinsä tietäen ja salaten, kulkien
kohti sulamisen reunaa, sitä joka aina loittonee:
harmaan ruohon pitkät jälkeiset.

SULJE

"Jälki on monin paikoin loistavaa ja rohkeaa. Taustalla kaikuu suomalaisen modernismin lisäksi ranskalainen runous. Usein kyse on silkasta barokista, jostain mitä ei Suomessa ole totuttu lukemaan."
Jukka Koskelainen, Helsingin Sanomat 24.2.2007

"Suomessa kukaan ei kirjoita visuaalisempaa runoutta kuin Olli Sinivaara."
Juha Siro, Kainuun Sanomat 3.4.2007

"Palava maa on Sinivaaran toinen tuleminen. Se on runsas, vaikuttava ja epäilemättä jälleen kielellisesti kuninkaallinen runoteos."
Leena Tanskanen, Keskipohjanmaa 20.4.2007

"Varsin haastava ja temaattisuudessaankin monipuolinen kokoelma, jota lipsuminen ei pilaa."
Ville-Juhani Sutinen, Turun Sanomat 1.5.2007

"Palava maa on kiinnostava yhdistelmä pimeyttä ja valoa, aisteja ja kieltä. Rivien väleistä tihkuu värejä ja olemisen iloa, mutta myös synkkyyttä, jonka kuvaamiseen sanat eivät riitä - ja juuri tuon riittämättömyyden kuvaamisesta runot osin syntyvät."
Marianna Kurtto, Parnasso 3/2007

"Sinivaaran tapa kirjoittaa sekä jalostaa että kirkastaa lyyrisen merkitystä maailmankuvan hahmottumisessa."
Matti Saurama, Uutispäivä Demari 26.7.2007