Valkea talo jokivarressa
  • Kirjastoluokka T84.2
  • Nidottu
  • 110 x 178 mm
  • 397 sivua
  • Ensipainos syksyllä 2007
  • 978-951-851-218-2

Valkea talo jokivarressa

Ilmestynyt 20.1.2009

OSTAprinted book

Johanna syntyy sotien jälkeen kainuulaisessa kirkonkylässä kirmailemaan ilkosillaan pitkin niittyjä saman pihan Lassin kanssa. Pelon ja puutteen aika on ohi. Osulaan ja Heikkisen kauppaan alkaa ilmestyä suklaakeksejä, lakritsiveneitä ja siivutettua lauantaimakkaraa. Isin tyttö Johanna siirtyy kansakoulusta oppikouluun, ja pihan ja liiterien leikit vaihtuvat tansseihin ja haparoiviin suudelmiin. Kovat korsetit korvataan äidin vaatekaupan elastisilla housuliiveillä ja hiukset tupeerataan korkeiksi keoiksi.

Nuoruuden hauraan uneksinnan ja halukkaat leikit hajottaa maaltapako, joka ajaa perheen sisarukset eri suuntiin. Maailma erottaa myös lapsuuden ja nuoruuden ystävät, Johannan, Mirrin ja Annan, kahdeksi vuosikymmeneksi. Kun he kohtaavat uudelleen, on käynnissä jälleen ankara myllerrys: pankkikriisi ja tuhoisa talouslama.

Raija Oranen kertoo romaanissaan Valkea talo jokivarressa suurten ikäluokkien lapsuudesta ja nuoruudesta tarkkanäköisesti ja koskettavasti. Maaseudun kirkkaat päivät ja kuulaat kesäyöt vaihtuvat Helsingin katujen ja kapakoiden hälinään ja päättymättömään kaipaukseen, jonka kohteena on kadotettu koti, isän ja äidin rakentama valkea talo jokivarressa.

Esineet, tavat ja tarinat sitovat romaanin hauskasti ja satuttavan kauniisti kuvaamaansa aikaan. Oranen taituroi yksityiskohtien ja suurten linjojen välillä ja luo vahvan kertomuksen yhteiskunnan muutoksen suuresta kaaresta.

Kylillä lyötiin ovien ja ikkunoiden eteen laudat, juna vihelsi kohti etelän kaupunkeja ja laivat huusivat suunnatessaan yli meren Tukholmaan; oman auton pakoputki puski lyijyä ja häkäkaasua jalan polkiessa vauhtia kohti helpompaa elämää ja parempaa toimeentuloa, kohti elementtilähiöitä ja ostoskeskuksia, kohti unohdusta ja hellittämätöntä kaipausta.

Eräänä lauantaina ennen tanssien alkamista tytöt ajoivat katsomaan, miten Paljakan kylälle oli käynyt. He seisoivat vaaralla illansuun kaltevassa paisteessa, Johanna ja Marja ja Anna ja Pikku-Marja, koreissa mekoissaan, korkeiksi tupeeratuissa ja lakatuissa hiuslaitteissaan, kapeakärkisissä korkokengissään ja näyttävissä meikeissään he ihmettelivät täysin autioitunutta seutua. Ei ristinsielua missään, vain kepeä tuuli, joka kulki leikiten vaaralta vaaralle, vain mäntyjen ja kuusien rauhallinen suhina ja koivunlehtien kahahtelu, vain harmaiden graniittilohkareiden mykkyys ja ikuisuuteen nopeasti sulavien elämien äänten kaiku talojen, latojen ja navettojen pihoilla.

SULJE

Romaanin alku on kuin uutta Orasta; mietittyä proosaa, sujuvaa kerrontaa, eloisaa ajankuvaa lapsen näkökulmasta.
Irma Stenbäck, Helsingin Sanomat 23.8.2007

Oranen on valinnut kipeän aiheen kuvatessaan rakentamisen ajan ja toivon vaihtumista lamaan ja näköalattomuuteen. Paljonhan siitä on kirjoitettu, mutta tässä on tuoretta naisnäkökulmaa.
Marja-Riitta Vainikkala, Kaleva 23.8.2007

Vaikka Valkea talo jokivarressa on puristettu näennäisesti yhden henkilön muistoksi, se aukeaa helposti kuvaksi kokonaisesta ikäluokasta, joka elämäntapansa ja asenteidensa myötä synnytti Suomeen uuden keskiluokan.
Mari Viertola, Turun Sanomat 24.8.2007

Valkea talo jokivarressa piirtää sujuvaa ja yksityiskohtaista ajankuvaa. (...) Raija Oranen kuvaa erityisen tarkasti muoti-ilmiöitä, ystävyyssuhteiden syntymistä ja kuihtumista, seksuaalista heräämistä ja sen seurauksia. Valkea talo jokivarressa on kontaktipinta myös hieman nuoremmille lukijoille.
Eija Komu, Karjalainen 25.8.2007

Orasen tarina soljuu heleästi ja itsevarmasti.
Saara Kesävuori, Aamulehti 24.8.2007

Orasen kertojanlahjat pääsevät kirjassa esiin, kun hän maalailee kuvia siitä, millaista oli esimerkiksi viikonlopun vietto saunomisineen kainuulaisessa perheessä.
Riitta Mustonen, Maaseudun Tulevaisuus 20.8.2007

Kun Oranen kuvailee, miten ensimmäinen banaani sulaa pienen Johannan suussa, ikätoverilukija saa varmasti elävän makumuiston omasta lapsuudestaan.
Ulla Järvi, Salon Seudun Sanomat 23.8.2007

Orasen kieli on selkeää ja jättää rivien väliin tilaa omaehtoisille ajatuksille. Niinpä kirjan eräs anti onkin vapauttava katarsis: juuri näin ovat niin monet muutkin kokeneet.
Pentti Tynkkynen, Uutisvuoksi 13.9.2007

MUUTA TUOTANTOA