Frida ja Frida
  • Teos & Söderströms -sarja
  • Suomennos Jaana Nikula
  • Kirjastoluokka 84.2
  • Nidottu, kartonkiliepeet
  • 148 x 207 mm, 240 sivua
  • Kansi: Helena Kajander
  • ISBN 978-951-851-169-7

Frida ja Frida

Ilmestynyt 20.8.2008

OSTAprinted book

”Meidän perhe muistuttaa vähän Sound of Musicin von Trappin perhettä. Paitsi että me emme laula silloin kun joku mokaa. Me vain huudamme tai vaikenemme.”

Näin kuvailee 13-vuotias Selma seitsenlapsista, maaseudulla asuvaa perhettään. Selman 20-vuotias sisko Irina on repäissyt itsensä irti omituisesta lapsuudenkodista ja lähtenyt Pariisiin maalaamaan ja rakastunut siellä Fridaan, joka haluaa myös tulla taiteilijaksi ja jolla on ihana nimi; sama kuin Irinan idolilla Frida Kahlolla. Kun Irina ja Frida tulevat Suomeen juhannuksen viettoon, heidän rakkaustarinansa pakottaa Irinan perheen kohtaamaan monia asioita silmästä silmään. Samalla myös Selman maailma muuttuu.

Juslin kirjoittaa niin hauskasti, että lukija alkaa samalla itkettää. Selman riemastuttavan tarkka ja paljastava kerronta on suoraa ja tuoretta, Irinan puolestaan maalailevaa ja pohdiskelevaa. Kummankin havaintojen kautta erikoisen perhe-elämän piirteet nostetaan rohkeasti esiin. Suurisieluisen huumorin läpi romaani kuvaa haavoja ja vaurioita, sekä lasten että aikuisten suojattomuutta ja avuttomuutta. Se haastaa lukijan mukaansa pohtimaan, miten voisimme ponnistella oikein elämän ja toistemme kanssa.

Jaana Nikula (s. 1962) on suomentaja, tietokirjailija ja Littera Baltican puheenjohtaja. Hän on kääntänyt ruotsista muun muassa Zinaida Lindénin, Elisabeth Rynellin ja Karin Alvtegenin teoksia sekä Boel Westinin Tove Jansson -elämäkerran Sanat, kuvat, elämä.

On kiivettävä puuhun, jos haluaa päästä laakeiden pannukakkupeltojen
yläpuolelle. Puuhun kiivetessä on vaikea
laulaa. Irinalta se ehkä kävisi, sillä hän ei ole samanlainen
kuin me muut. Minä en siitä selviä. Uskokaa pois, yritetty
on. Ulvon kuin palosireeni: the hills are alive with the
sound of music (sitten yleensä unohdan miten sanat jatkuvat)
ja otan toisella jalalla tukea kuusen röpöliäisestä rungosta.
Sen jälkeen tartun alimmaiseen oksaan ja yritän hilautua
ylöspäin samalla kun hyräilen these are a few of my
favourite things. Usein lipeän päästessäni kohtaan whiskers
of kittens, olen nostamassa toista jalkaani maasta mutta
tömähdän aamukasteiselle karhealle nurmelle. Istun siinä
jonkun aikaa tyhmänä ja ajattelen että ei sitten.
Tänään en jaksa olla tyhmänä. Kävelen vain ohi, vaikka
hiekkatien varrella kuusi levittelee harottavia vihreitä
sormiaan minua kohti ja tahtoo tanssia, vähän menoa ja
meininkiä, ehkä jonkun halauksenkin. Kuusi on surullisen
näköinen ja vavahtelee hiukan nolona tuulessa. Kukaan ei
halua tulla torjutuksi. Haluaisin sanoa puille, että tanssisivat
keskenään. Siinähän te seisotte päivät pitkät ja tuijotatte
yhtä ja samaa peltoa ja lumi ja sade kiusaavat teitä
aina ja samat ärsyttävät salamat purevat, kyllä teillä riittää
aikaa seurusteluun. Lupaan etten katso.

SULJE

”Emma Juslin antaa äänen ja voiman sille, minkä olemme ajatelleet olevan pelkkää arkipäivää. Hän saa sen avautumaan kohti taiteen, intohimon ja tumman surun avaruuksia, unohtamatta leivänmuruja keittiönpöydällä.”
YLE FST5:n kirjallisuuspalkintoraati


”Frida ja Frida tihkuu elämää ja lähes vavahtelee tunteista. Kirjailija on löytänyt kielensä ja ilmaisumahdollisuutensa. Kirjan henkilöhahmot ovat eläviä ja koskettavia.”
Monika Ahlberg, BTJ