Sokea etsivä
  • Kirjastoluokka 84.2
  • Nidottu, kartonkiliepeet
  • 130 x 170 mm
  • 208 sivua
  • Graafinen suunnittelu Miika Immonen
  • Ilmestyi toukokuussa 2009
  • 978-951-851-207-6

Sokea etsivä

Ilmestynyt 14.5.2009

OSTAprinted book

Jere Kivalo, sokea mies, herää kisahallin putkasta. Edellisillan
juhlinnasta ei ole oikein selvää mielikuvaa, saati visuaalisempia
havaintoja. Vaivalloisen kotimatkan päätteeksi
Jerelle paljastuu, että tyttöystävä on kadonnut asunnosta ja
sängyssä on verta. Näköalat himmenevät entisestään, kun
jalkaan osuu Jeren äidin verinen paita. Kuka on tehnyt ja
mitä?
Alkaa hulvaton, pimeä odysseia, harharetki sanan varsinaisessa
merkityksessä. Sillä ei liene hankalampaa yhdistelmää
kuin sokea etsivä. Löytääkseen naisystävänsä ja äitinsä,
Jere imee itseensä kaupungin äänet, hajut ja maut. Mutta
miten löytää lähestulkoon pimeästä maailmasta mustatukkainen
tyttö, kun pelkästään valkoisen kepin hamuaminen
eteisen naulakosta tuntuu joskus mahdottomalta urotyöltä?
Sokea etsivä on paitsi vauhdikas ja hirtehisen hauska
dekkari, myös vakavasti otettava ihmissuhdetörmäily ja
ymmärrystä lisäävä kertomus naisenkaipuusta, äidinrakkaudesta
ja näkövammaisuudesta. Jere suhtautuu itseensä
ja elämään lämpimällä ja silmittömällä huumorilla, tavalla,
josta jokaisen näkevän on syytä ottaa opikseen.

Kirkkaassa huoneessa kuuluu: – Kivalo, syntynyt kahdeskymmenesviides
kahdeksatta seitsämänkymmentäkolme.
– Joo, vastaan ja kävelen kohti oletettua tiskiä. Oisin ihan
mielelläni jo ulkona. En jaksa kuunnella mistä mut on löydetty
ja missä kunnossa. Hiljennän ennen arvioitua tiskin reunaa.
Nimi sanottiin yllättäen, mutta ääni tuntuu tutulta. Mun
sormille työnnetään paperi. Lasken käden lomakkeelle, mutta
tapu tapu hamu hamu, ei löydy kynää. Tässä vaiheessa pollarit
yleensä hämmästyy, kun kysyn: onks kynää? Vaikka kynä
lojuu yleensä tiskillä. Kerran poliisi päätti testata kusetanko
mä. Se varmaan aatteli, että ei toi mikään oikee sokee ole,
kävelee käytäviäkin ilman keppiä. Se tökkäsi kynän vinhaan
pyörintään pitkin tiskii. Ruks ruks ruks kulmat rätisee pöydänreunaan.
Vaistomaisesti mä iskin silmät tiskiin, vaikka en
mä mitään nähnyt ja ZAP nappasin kynän äänen perusteella.
Mä voisin lyödä kymmenen yhtä vastaan vetoo, että sen ilme
oli hölmistynyt. Se ei tiennyt vieläkään näinkö mä vai en.
Tiskin takana seisova poliisi tökkää kynän mun käteen:
– Kirjoita tällä. Haa, se oli pitänyt kynää jemmassa nähdäkseen
hämmennyksen mun naamalla. Tuttu kundi. Mä tunnistan
sen poikkeuksellisen kirkkaasta ja soljuvasta äänestä,
josta voi erottaa jopa jälleennäkemisen riemua. Se ei ole
muuttanut ääntään kyttämäiseksi, toisin sanoen virallisen äijämäiseksi.
Kimakka ääni vaikuttaa niin vapautuneelta, että
se voisi kuulua Suomen ensimmäiselle julkihomopollarille.
– Mitä kuuluu Jere, miltä maailma näyttää? Se melkein
huutaa. Se aikoo ärsyttää mut hereille.
– Sinä tarjosit vain salmiakkia, minä olin hullu panin
peliin koko elämän, vastaan, ja lauluntapailu menee ihan
munille. Enkä tosiaan osaa sanoo miksi ölisen näin. Mulla
on naisystävä, joka odottaa kotona.

SULJE