Valeikkuna
  • Kirjastoluokka 84.2
  • Sidottu, suojapaperi
  • 130 x 207 mm
  • 224 sivua
  • Kansi: Dog design
  • 978-951-851-183-3
Käännökset:
  • Japani
  • Slovenia

Valeikkuna

Ilmestynyt 30.3.2009

OSTAprinted book

Entinen filosofian opiskelija on eristäytynyt lähes kokonaan kotiinsa ja sinne asennuttamaansa kelluntatankkiin. Kokopäivätoiminen kellunta on päähenkilölle pakko, elämäntapa, joka vie pois normaalina pidetystä valvemaailmasta. Kammion ainoa ikkunakin on illuusiotaiteilijan maalaama.

Elantonsa ansaitakseen päähenkilö, jota vaimo kutsuu valefilosofiksi, pitää tankista käsin filosofin vastaanottoa. Mutta narkolepsian vuoksi hän nukahtelee kesken asiakkaiden kohtaamisia.

Maailmantila synkkenee, kaupunkia terrorisoi matemaatikon johtama Harppi-liiga ja päähenkilön tavoin kaupunkilaiset pakenevat omiin maailmoihinsa. Aava-tytär istuu tietokoneen ääressä ja viettää aikaansa Mukamukamaassa. Biologiystävä, joka tutkii ameeban käyttäytymistä, harrastaa vapaa-aikanaan doggingia.

Kysymys siitä, kuinka erottaa aito keinotekoisesta, valhe todesta tai uni valveesta, toistuu eri tavoin filosofin vastaanotolla. Siellä keskustellaan myös syyllisyydestä ja pelosta, petoksesta ja rakkaudesta, universaalista älystä, äärettömyydestä ja kuolemattomuudesta. Mutta asiakkaat harvenevat, kelluntatankki vuotaa ja filosofin viimeiset vierailijat tulevat hänen itsensä tai toisten unista. On kenties tullut aikakausi, jolloin filosofeja ei enää tarvita.

Valeikkuna on kriittinen, hauska ja surumielinen romaani todellisuuden määrittelemisen mahdottomuudesta.

Olen solminut tankissani uusia tuttavuuksia, eräät niistä hyvinkin epätavallisia. Olen joutunut tapahtumien keskelle, jotka eivät muistuta entistä elämääni. Kokemukseni kelluntatankissa todistavat samaa kuin unet: pysyäkseen aktiivisina aivot eivät välttämättä tarvitse ulkoisia ärsykkeitä. Ne tuottavat itse omat viihdykkeensä ja hupinsa.

Mutta loppujen lopuksi ensisijainen syy koskee painovoimaa. Ymmärrättehän, että kellumisessa on kysymys ennen kaikkea painovoiman voittamisesta. Kelluja on siis verrattavissa astronauttiin, joka saa nauttia avaruusmatkallaan painottomuudesta. Kellumalla ihminen antaa jokaiselle lihakselleen, sisälmyksilleen ja koko ruumisraukalleen lomaa tuosta tuntemattomasta voimasta, joka muutoin painaa meitä armotta ja herkeämättä kohti maan rautanikkelisydäntä.

Itse asiassa kelluja menettää hetkellisesti ruumiinsa, jopa osan aisteistaankin, ja siksi ajattelen, että kelluminen suolavedessä on paitsi sen tilan kertaamista jossa olimme ennen syntymää, myös – kuten kaikki filosofia pohjimmiltaan – harjoitusta kuolemaa varten.

Se mikä jää on ajatus ja näky.

SULJE

"[Leena] Krohn asettaa satiirilleen kehykset, jotka tekevät ylevistä teemoista maanläheisiä ja varmasti kommunikoivia."
Markku Soikkeli, Turun Sanomat 22.4.2009

"Krohn on poikkitieteellinen sanataiteilija. Näin päästään yhdistelmään todellisuus, tajunta, tietoisuus, kuvitelma, totuus ja valhe. Tämän kaiken kaleidoskooppista katselemista Valeikkunakin on."
Helena Miettinen, Savon Sanomat 21.4.2009

"Valeikkuna asettaa kyseenalaiseksi yritykset ottaa maailma haltuun äärirationaalisin keinoin, koska se haastaa meidät kysymään, millainen todellisuus lopulta onkaan."
Olavi Jama, Kaleva 16.4.2009

"Leena Krohnin uusin romaani Valeikkuna on pakko ahmia. Kirja sulaa lukiessa kuin sokeri, teksti on ihanan helppoa ja soljuvaa, vaikka se käsitteleekin sekä filosofisia että scifi-tason tieteellisiä ajatuksia. (...) Silti kaikki, mikä tapahtuu, on niin inhimillistä ja kaunista, että se melkein pelottaa. Lukija onkin samassa tilanteessa kuin painoton päähenkilö: kohtaamiset ovat ikkuna kaikkeen, mikä maailmassa muuttuu, mutta myös siihen, mikä ei muutu."
Ellinoora Havaste, Lukufiilis 2009/2

"Leena Krohn on suomalaisen kirjallisuuden omaäänisin taitaja. Häntä ei pysty jäljittelemään kukaan muu kuin hän itse. (...) Krohn osaa yllättää. Siitä huolimatta, että hän on jo Donna Quijotesta, Tainaronista tai Oofirin kultaa -teoksesta lähtien kuvannut maailmaa, joka on aistitodellisuuden rajamailla tai jossakin muualla, on Valeikkunan olemisen elementti tyystin odottamaton."
Maila-Katriina Tuominen, Aamulehti 29.4.2009

"Voinee liioittelematta sanoa, että Leena Krohn (s. 1947) on oma kirjallisuudenlajinsa. Hänen näkökulmansa on globaali ja kosminen. (...) Krohn on riuhtaissut itsensä viimekeväisen lasten- ja nuortenkirjansa Kotini on Riioraan (Teos) sydämen sivistyksestä toiseen ääripäähän, Pereat munduksen (WSOY 1998) maailmanlopun huumoriin. (...) Krohn on mestari juonimaan uusheimoja, tuomiopäivän lahkoja ja paranormaaleja persoonallisuuksia. (...) Krohnin mukaan kaikilla on myötäsyntyinen moraalinen vaisto ja herkkyys vääryyksille. Ihmisluonto on vielä meidän."
Jani Saxell, Uusimaa 29.4.2009

"Kaikki on kohdallaan: kaunis kieli, viisaat ajatukset ja omalaatuinen tarina."
Silja Ylitalo, Turun Ylioppilaslehti 2009/9

"[Leena Krohnin] älylliset keinot ja liikkuvuus ovat Suomen kaunotaiteissa jotakuinkin ainutlaatuisia. (...) Hänen ilmava kielensä jättää asioita auki nihilismiin vajoamatta. Aivan suvereeneja ovat hänen liukunsa lajityyppien rajojen ylitse, scifistä ja fantasiasta esseeseen ja vielä satujen kyselemättömään ihmemaailmaan. Kaikkea sävyttää aidon ihmettelyn nonsense."
Juhani Ruotsalo, Uutispäivä Demari 15.5.2009

"Leena Krohn on niitä suomalaisia kirjailijoita, joiden teoksista voi autuaana nauttia uudelleen. Ne ovat ajassa kiinni, kuten Valeikkuna kaikkine todellisuuksineen. Leena Krohn osaa yhdistää toisilleen vastakkaiset tunnelmat täyteläiseksi nautittavaksi kudokseksi. Valeikkuna on yhtä aikaa surullinen ja hauska. Se on kriittinen muttei tuomitse."
Hanna-Riina Aho, Keskipohjanmaa 18.5.2009

"Krohn vie hellävaraisesti ja hiljaisella huumorillaan lukijan keskelle todellisia filosofisia pohdintoja."
Sirpa Ylönen, Warkauden Lehti 18.6.2009

"Krohn on kirjoittanut jälleen karran hienon romaanin, joka saa ajatukset laukkaamaan, välillä ihan holtittomastikin."
Minna Kumpulainen, Tähtivaeltaja 2/2009

"Krohn todistaa jälleen olevansa häkellyttävän taitava tarinankertoja. Valeikkuna saa katkelmaisena ja todellisuutensa kyseenalaistavanakin lukijan unohtamaan omansa."
Maaria Rousu, Pohjalainen 14.9.2009