Haaskio
  • Baabel-sarja
  • Kirjastoluokka 84.2
  • Alkuteos: Der Untergeher
  • Suomentanut: Tarja Roinila
  • Sidottu, suojapaperi
  • 130 x 207 mm
  • 200 sivua
  • Kansi: Iira Oivo
  • ISBN 978-951-851-170-3

Haaskio

Ilmestynyt 19.8.2009

OSTAprinted book

Pakkomielteinen, ilkeän hauska ja itseään herjaava kertoja puhuu katkeamattomassa yksinpuhelussaan kolmesta ihmisestä: itsestään sekä ystävistään Wertheimerista ja pianovirtuoosi Glenn Gouldista, jonka ylimaallisen nerouden äärellä sekä kertoja että Wertheimer ovat luopuneet omista musiikillisista intohimoistaan.
Kertoja muistelee tapahtumia vuosien jälkeen. Glenn Gould on jo kuollut, Wertheimer tappanut itsensä ja kertoja itse vetäytynyt syrjään  taidemaailmasta. Kertojan käydessä hengästyttävällä tahdilla läpi keskusteluja, tilanteita ja tuntemuksia toistuvat henkilöiden ja kertojan omat pakkomielteet, ajatukset neroudesta ja sen kaiken tuhoavasta voimasta loisteliaasti kuin musiikillisen teeman muunnelmat.
Bernhardin ylistettyjen teosten tapaan myös Haaskiossa fiktion ja todellisuuden välinen raja hämärtyy. Musiikin ja kuuluisuuden lisäksi Bernhard syventyy kuoleman ja ihmissuhteiden tutkimiseen.
Haaskio on tarkkanäköinen teos menestyksestä, epäonnistumisesta, nerokkuudesta ja kuuluisuudesta. Se on modernin eurooppalaisen fiktion mestarin loistelias ja kiitetty romaani, jonka kertoja ei säästele ketään tai mitään.

Me opiskelemme valitsemaamme instrumenttia
vuosikymmenen ajan ja sitten, työntäyteisen,
enemmän tai vähemmän masentavan vuosikymmenen
jälkeen, me kuulemme muutaman tahdin
neron soittoa ja olemme mennyttä, minä ajattelin.
Wertheimer ei myöntänyt sitä, ei vuosikausiin.
Mutta ne muutamat Glennin soittamat tahdit tekivät
hänestä selvän, ajattelin. Toisin kuin minusta,
sillä jo ennen kuin olin tutustunut Glenniin olin
ajatellut lopettamista, ponnistusteni mielettömyyttä;
minne vain meninkin, olin aina ollut paras, olin
tottunut siihen, mutta se ei estänyt minua ajattelemasta
lopettamista, pisteen panemista mielettömyydelle
vastoin kaikkea mitä sain kuulla, vastoin
kaikkia vakuutteluja että olin yksi parhaista, mutta
parhaiden joukkoon kuuluminen ei riittänyt minulle,
halusin olla paras tai sitten en kukaan, ja niinpä
minä lopetin, lahjoitin Steinwayni altmünsteriläiselle
opettajantyttärelle, minä ajattelin. Täytyy sanoa
että Wertheimer oli pannut kaikkensa pianovirtuoosin
uraan, minä en ollut laisinkaan panostanut
sellaiseen virtuoosinuraan, siinä oli ero. Hän
siis sai Glennin Goldberg-tahdeista kuolettavan iskun,
minä en. Minä olin aina halunnut olla paras
tai sitten en kukaan, joka suhteessa. Niinpä löysin
itseni lopulta Calle del Pradon varrelta täydellisestä
tuntemattomuudesta, järjettömän kirjailijantyön
parista. Wertheimerin päämääränä oli tulla pianovirtuoosiksi,
jonka on todistettava mestarillisuutensa
musiikkimaailmalle vuosi vuoden perään, viimeiseen
asti, korkeaan ikään, sikäli kuin Wertheimeria
tunnen. Tuon päämäärän Glenn vei hänen nenänsä
edestä, ajattelin, kun Glenn istui alas ja soitti Goldberg-
variaatioiden ensimmäiset tahdit.

SULJE

"Bernhardin kirja on hätkähdyttävä ja ajatuksia herättävä lukukokemus jokaiselle kirjallisuuden ystävälle."
Jarkko Uro, Elämässä - Mitt i allt no: 2009/4

"Tarja Roinilan suomentama Haaskio (Teos) on loistokas teos ja ansaitsisi runsaasti huomiota."
Tommi Melender, KirjaIN No: 2009/6

"Bernhardin romaaneissa olen joutunut lumouksen valtaan siitä, miten eläväksi kerronnallinen mielenkuohu pystyy tekemään kirjan sakean ja murheellisen maailman." (...) "Se, että kerrontaa kuljetetaan eteenpäin nimenomaan mielenkuohun voimalla, tekee romaanista pauhaavan sinfonisen. Sävelten rinnalla kulkee sanojen ehtymätön virta."
Arto Virtanen, Parnasso 1/2010

"Itävaltalaista, reilut 20 vuotta haudassa maannutta Thomas Bernhardia kehaistaan moderniksi klassikoksi. Eikä syyttä, vuonna 1983 saksaksi julkaistu ja viime vuonna suomennettu Haaskio kuuluu ilman muuta kirjallisuuden harrastajan goumet-hyllyyn." (...) "Bernhardin kieli on kuin musiikkia. Kertoja polveilee, yskii, aaltoilee, lähtee laukkaan, mutta on samalla vihainen ja turhautunut. Kirjan ääressä tulee samanlainen olo kuin seuratessa taitavaa pianonsoittajaa -tuo soitto vain jatkuu ja jatkuu..."
Samu Karvala, Uusimaa 2.5.2010