Työpäiväkirjat
  • Kirjastoluokka 70.9
  • Sidottu
  • 170 x 250 mm
  • 600 sivua
  • Mustavalkokuvitus
  • Graafinen suunnittelu dog design
  • Ilmestyi lokakuussa 2009
  • ISBN 978-951-851-146-8

Työpäiväkirjat

Ilmestynyt 21.10.2009

OSTAprinted book

Leonardo da Vinci (1452–1519) on yksi historiamme
suurimmista neroista. Hänen työnsä niin taidemaalarina,
arkkitehtinä, keksijänä kuin filosofinakin
ovat vaikuttaneet yhteiskuntaamme ja käsityksiimme
voimakkaasti. Da Vinci jätti jälkeensä Euroopan renessanssiajan
tai ehkä jopa kaikkien aikojen merkillisimmän
kirjallisen perinnön, joka on sekä laaja –
tuhansia arkkeja muistiinpanoja, kirjoitelmia ja piirroksia
– että häkellyttävän laaja-alainen.
Vasenkätinen da Vinci kirjoitti muistiinpanonsa
lähes aina nurinpäin oikealta vasemmalle niin, ettei
kirjoitusta voinut lukea kuin peilin avulla tai katsomalla
paperiarkkia valoa vasten. Katkelmalliset muistiinpanot
kattavat aiheita anatomiasta leikkimielisiin
ennustuksiin ja eläinaiheisista allegorioista taiteen
teoriaan ja tähtitieteeseen.
Leonardo da Vincin työpäiväkirjojen suomennoskokoelma
on suurteos, jonka kautta pääsee tutkimaan
renessanssineron ajatuksia, luonnoksia ja ideoita.
Kirja on sekä lumoava kurkistus Leonardon maailmaan
että kattava lähdemateriaali viitteineen ja hakemistoineen.
Kirja sisältää kuvitusta alkuperäisistä
työpäiväkirjoista. Suomentaja Laura Lahdensuu on
laatinut kirjan esipuheen, joka selvittää kiehtovasti
Leonardon elämää sekä työpäiväkirjojen syntyä, sen
vaiheita ja säilymistä tämän päivän ihmisille.

Vaikka ihmisen äly kykenee tekemään kaikenlaisia
keksintöjä niin että saman päämäärän saavuttamiseksi
rakennetaan monenlaisia koneita, sen tekemät
keksinnöt eivät voi koskaan olla kauniimpia, yksinkertaisempia
ja tarkoituksenmukaisempia kuin
Luonnon, sillä luonnon luomasta ei puutu mitään
eikä niissä ole mitään liikaa, eikä luonto tarvitse
vastapainoja valmistaessaan eläinten liikkeeseen sopivia
jäseniä. Mutta se paneekin ruumiisiin sielun:
äidin sielu rakentaa ensin kohdussa ihmisen hahmon
ja aikanaan herättää sielun, joka tuossa ruumiissa
on asuva. Aluksi lapsi uinuu äidin sielun
suojassa, joka ravitsee ja vahvistaa sitä napanuoran
kautta, sillä napanuoran kautta se on yhteydessä
äitinsä henkeen ja sieluun. Näin se kiinnittyy äidin
kohtuun istukan ja kalvon kautta, ja siksi äidin
toiveilla, suurella halulla, pelolla tai muilla mielen
kärsimyksellä saattaa olla suurempi vaikutus lapseen
kuin äitiin; useinhan lapsi jopa menehtyy niiden
vuoksi, etc. Tämä aihe ei ole tässä oikealla paikallaan,
mutta sitä tarvitaan elollisten, tiedostavien
olentojen muodostumisen ymmärtämisessä.
Loput sielun määritelmästä jätän munkkien,
kansojen isien mielikuvituksen varaan, sillä heidän
ylimaallinen inspiraationsa antanee heille vastaukset
kaikkiin kysymyksiin.

SULJE