Minän paino
  • Kirjastoluokka 84.2
  • Sidottu, suojapaperi
  • 130 x 207 mm
  • 160 sivua
  • Ulkoasu Ville Tiihonen
  • ISBN 978-951-851-280-9

Minän paino

Ilmestynyt 17.8.2010

OSTAprinted book

Miksi mies kulkee päämäärättömästi aamutossuissa pitkin pikkukaupungin katuja? Minne mennä, kun kaikessa vastaantulevassa on jotakin suurta ja merkityksellistä? Portsari seisoo kapakan ovella siinä samassa asennossa, jossa Julius Cesar kuvataan nuhtelemassa Brutusta.

Alituinen tietoisuus omasta itsestä ja vertautuminen koiraan, varikseen, ohi kulkevaan kaupungin kamreeriin muuttaa miehen arjen tajunnanvirraksi. Syrjäytyneen, rahattoman miehen halu naiseen on epätoivoinen pyrkimys eheyteen. Ilman eheyttä yksinäisyys on murskaava voima. Mieli tahtoo olla julma hallitsija, tyranni tai räävi ilkkuja. Upseerissa puhuu kaksi miestä; Eero ja luutnantti.

Vaimoaan hautaava mies ei saa sanaa suustaan, koska minä puhuu lakkaamatta. Kirjailija ei kykene kirjoittamaan: pään sisästä ei ole tietä ulos. Kirjailija etsii tarinaansa materiaalia ja ripustautuu vaimoonsa. Arki muuntuu fiktioksi. Minä en haluaisi olla se, joka minä olen. Missään ei oikein ole mitään järkeä ja kaikessa on jotakin järkeä.

Heikki Reivilän novellikokoelmassa Minän paino maalataan kokokuva suomalaisesta miehestä, viisaasta idiootista.

Etsin taloyhtiön ilmoitustaululta kadonnutta, siroluisen
naisen vasemman käden punaista siannahkakäsinettä,
kun eteeni rappukäytävän ulko-ovelle ilmestyi
vanha herra.
Vitutti! Pänni! Perin juurin!
Ukko parkkeerasi itsensä ovenväliin ja alkoi viittoilla
minulle tietä. Kääk! teki mieli huutaa. Kiitos,
kiitos, sanoin. Mutta kyllä se nyt piti nähdä, en
minä paitahihasillani, aamutossut jalassa ole ulos
menossa. Ja niin minä kumarrellen ja kiitellen kävelin
ulos. Mutta typerä äijä! Pakko se minun oli
mennä, kun kerran näin ystävällisesti pidettiin ovea.
Virkeä kuin sitruuna. Ovela kuin lukkari. Päissään
onneton, sanoisi äiti. Sodan läpi käynyt mies, sanoisi
isä, varmasti meitä tykistön miehiä. On tykkitulessa
menettänyt kuulonsa ja kyvyn selvitä arjen
monimutkaisista tilanteista, sanoisi veli. Hänessä
voisi roikkua lappu: En ole idiootti. Olen Suomen
Puolustusvoimain tykkimies, sanoisi äiti. Jo nyt on
helvetti! sanoisi isä, annetaan Suomi takaisin ryssille.
Anteeksi, kuinka me nyt sillä lailla hanttiin
laitettiin, eihän me tosissamme, että ottakaa pois,
hirttäkää ja raiskatkaa kaikki!

SULJE