Kaukainen maa
  • Luokitus 82.2
  • Sidottu , suojapape ri
  • 148 × 207 mm
  • 96 si vua
  • Kansi: Miika Immonen
  • ISBN 978-951-851-297-7

Esa Mäkijärvi

Kaukainen maa

Ilmestynyt 3.1.2011

OSTAprinted book

Kaukaisessa maassa ollaan matkalla. Suuntana on kaukainen maa, yhtä aikaa tavoittamattomissa ja saavutettavissa oleva paikka. Samaan aikaan ollaan myös lähdössä ja perillä. Runot käsittelevät lähtemisen, matkaamisen ja saapumisen mahdollisuutta. Kokoelmaan ovat vaikuttaneet Paavo Haavikon, Eeva-Liisa Mannerin ja Pentti Saarikosken kaltaiset tutut nimet, mutta myös Tomas Tranströmer, Göran Sonnevi ja Samalla se on matka. Gunnar Björling sekä muut ruotsalaiset tai ruotsiksi kirjoittaneet runoilijat. Kirjan runot ovat yhdistelmä vanhaa ja uutta.

Tranströmer on maininnut kirjoittavansa ”aina rajalla, ulkoisen maailman ja sisäisen maailman rajalla.” Hän kutsuu tätä rajaa totuudenkynnykseksi, ja Kaukainen maa sisältää pilkahduksia tästä totuudesta. Se on ensimmäinen askel pitkällä ja vaivalloisella matkalla. Samalla se on matka.

Aamun läpi voi nähdä maailman.
Valo paistaa avoimeen taloon, ikkunoihin ja oveen.
Se ei pelkää.
Päivää katsoessaan ihmettelee
kuinka ääni on mahdollinen mutta
yön hiljaisuuskaan ei tule helposti.
Pimeyden (aivan kuten valonkin) eteen on taisteltava.
On sukellettava syvälle löytääkseen.
Ruumiin on sukellettava mutta
sielussa näkee liikkeen, yhtäjaksoisen siirtymisen valosta pimeyteen
ja takaisin,
onnen
ettei ole toisin.

SULJE