Nainen punainen
  • LUOKITUS 84.2
  • SIDOTTU, 319 SIVUA
  • 130 × 207 MM
  • KANSI: JUSSI KARJALAINEN
  • ISBN 978-951-851-385-1

Nainen punainen

Ilmestynyt 9.8.2012

OSTAprinted book

Kevät 1918 oli aika, jolloin tavallinen nuori nainen saattoi uskoa mahdollisuuteen muuttaa maailma väkivalloin hyväksi. Pietarilaisten esikuvien innostamana, maailmansodan katveessa Helmi Johansson perusti Tampereen punaisen naiskaartin ensimmäisen komppanian, jonka päälliköksi itse ryhtyi. Noustessaan työväentalon tanssiaissalin pöydälle naisten kokousta johtaakseen, hän luovutti elämänsä aatteelle, joka oli valinnut häviämään tuomitut keinot.

Sisällissota oli sankaruuden, johtajuuden, toimeen tarttumisen ja hirvittävän häviön kevät, joka murskasi niin uskon, toivon kuin vapaudenkin, joka työläisissä oli virinnyt. Helmi ei voinut voittaa, mutta se ei ollut hänen vikansa. Hän osoitti kasvaneensa miesten veroiseksi.

Toisaalla punaisessa Suomessa kansanvaltuutettu Oskari Tokoi yritti pelastaa työläisten asiaa viljalla, toisaalla näyttelijä ja kapinallinen Aarne Orjatsalo puheilla ja sidetarpeilla. Vilppulasta Tampereelle vetäytynyt komentaja Verner Lehtimäki veti lopulta Helminkin kumppaneineen pakoon valkoisten hävittäessä tasa-arvon unelman.

Tampereelta alkoi Helmin tie, joka vei Muurmannille ja sieltä maailmalle. Kukin sankareista toimi niin kuin parhaiten näki. Heihin saattoi samastua, heidän puolellaan olla ja samalla kauhistua kuin aaveen edessä: miten turhaa ja väärin kaikki oli. Miten hirvittäviä virheitä jokainen viisas ja hyvä teki.

»Kirkon tornilta katsoen olisi voinut nähdä, miten joukko-osastot marssivat pois vieden iäksi mukanaan äidin tyttären. Jäljelle jäi vain paikalleen kivettynyt äiti ja joukot siunannut pappi, joka ei tiennyt mihin suuntaan askeltaa. Punapappi oli pulassa hänkin. Kaikki olivat nyt niin irrallaan. Sellainen saa joskus lamaantumaan: ei pysty liikkumaan. Jää vain niille sijoilleen hengittämään pakkasilmaa ja kuuntelemaan maailman liian voimakasta ääntä. Lehdettömät oksat kehystivät heidät voimattomina rankoina. Varis keikisti päätään. Puisto jäi odottamaan seuraavaa komppaniaa: miehiä, jotka murhattaisiin. Kaukaisesta käyrätorvesta pörähti surumielinen takapotku.

SULJE

"Historiallinen ja kotiseutuhenkinen teos luo havainnollisen lähikuvan sisällissodan Tampereen punaisesta naiskaartista. (--) Teksti kuvaa ihmisensä ja tapahtumansa eloisan yksityiskohtaisesti. Raakuuksien ja vastoinkäymisten keskellä vahvimmin piirtyy Helmin henkinen ja emotionaalinen muutos."
Juhani Ruotsalo, Demokraatti 16.8.2012

”Hyvän tarinan lisäksi Meriläinen on löytänyt muutakin. Hän tavoittaa hienosti työväenliikkeen nousun ja alun riehakkuuden sekä pallealihaksessa kytevän pessimismin."
Mari Viertola, Turun Sanomat 9.8.2012

"Nainen punainen on tarkkaa ja dynaamista ajankuvausta sisällissodasta ja sen seurauksista (--) sukua Linnan illuusiottomalle käsitykselle (--) Meriläinen piirtää miljöönsä vahvasti."
Eija Komu, Savon Sanomat 17.8.2012

"Rosa Meriläinen hallitsee faktat. Hän käyttää taitavasti lähdeaineistoa, ja fiktiivisten henkilöiden ohella romaanissa kerrotaan muun muassa vasemmistolaisesta näyttelijästä, teatterijohtaja Aarne Orjatsalosta ja Sdp:n kansanedustajasta, punaisten puolella olleesta Oskari Tokoista. (--) [M]ässäilyä ei tarvita. Nainen punainen on iso tarina isossa ajassa, jolloin Tampereen työväestöön oli puhallettu 'elontuli' ja naisetkin olivat valmiita 'sankar'töihin'."
Liisa Talvitie, Apu 34/2012

"Rosa Meriläisen esikoisromaani on hyvä ajankuva, josta aistii, ettei Tampereella kuohunut sisällissodan alla vain Tammerkoski."
Laura Kangasluoma, Gloria lokakuu/2012

"Rosa Meriläisen ensimmäinen romaani on mielenkiintoinen yllätys. Jo perusasetelma panee miettimään: haetaanko nyt näkökulmaa Suomen sisällissotaan ihmisen kautta vai ihmiseen sisällissodan kautta. Molemmat toimivat."
Annamari Haimi, Kymen Sanomat 25.9.2012

"Kiehtova ja pikkutarkka kuvaus sisällissodan ajoilta."
Cult24/Lokakuu 2012

"Uusin teos Nainen punainen on hänen esikoisromaaninsa. Sellaiseksi aikasmoisen melkoinen ja sisältä asti kypsä. (--) Rosa Meriläisen esikoinen on niin vahva teos, että kyllä se pitäisi huomioida jonkinlaisissa palkintojenjaoissakin."
Jarmo Tuominen, Valkeakosken Sanomat 14.11.2012