Pakopiste
  • Luokitus 82.2
  • 148 x 207 mm
  • Sidottu, 80 s
  • Kansi Camilla Pentti
  • ISBN 978-951-851-462-9

Pakopiste

Ilmestynyt 8.3.2013

OSTAprinted book

Kaisa Ijäksen toisessa runokokoelmassa upotaan lähtöihin, katoamisiin ja tulemisiin. Viettelys ja vietit kutovat alitajuntaan kulkevia linjoja. Kierreportaikon lailla pyörryttäviä reittejä voi joutua maailmaan, jossa jokainen kaupunki tuottaa kaksoisolentonsa.

Pakopiste katsoo puhetta, kieltä ja puhujaa kuin toista, vierasta. Vieraalle altistuessaan hajoava subjekti joutuu uudelleenmäärittelyn ja ihmettelyn kohteeksi. Myös menneisyyden viitoittamat reitit purkautuvat kysymyksiksi, joissa pelko ja toivo ovat jatkuvassa hankauksessa ja liikkeessä. Proosarunoa ja säkeitä yhdistelevien runojen kerrokset imevät lukijan kohti kammottavaa, mutta myös koomisuudella ja väärinkuulemisella on sijansa.

Ijäs tutkii runoissaan nerokkaasti sitä, miten valta-asetelmat muodostuvat ja miltä tuntuu, kun kosketus ja kieli ovat osa merkkien kudelmaa, jota ei pääse pakoon.

 

"Ilmaisullisesti teos on aivan yhtä elastinen ja taiturimaisesti rakennettu kokonaisuus kuin Ijäksen esikoinen, ansaittua suitsutusta osakseen saanut Sisko, veljet (2009). Proosaruno on Pakopisteen vallitseva laji, mutta teksti vääntyy, taipuu ja repeää tarvittaessa vaivattomasti muös vähemmän vakaitten muotojen alueelle."
Miikka Laihinen, Parnasso 4 /2013 

"Teos kääntyy sekä unenomaisesti sisäänpäin että ulospäin universumiin."
Nina Lehtinen, Aamulehti 13.4.2013