Hippa
  • LUOKITUS 84.2
  • SIDOTTU, SUOJAPAPERI
  • 1230 × 197 MM
  • 276 SIVUA
  • ULKOASU JOHANNES NIEMINEN
  • ISBN 978Ž951Ž851Ž5664

Hippa

Ilmestynyt 6.10.2013

OSTAprinted book

Hippa on kertomus kahdesta veljeksestä, jotka pyrkivät työskentelemään muuttomiehinä hämäräväkeen sekaantuneen, antikvariaattia näennäisesti pitävän äitinsä ikeessä.

Monin tavoin epäonnisen muuttorupeaman jälkeen veljekset ajautuvat tyystin toisenlaiselle työkomennukselle, jos kohta yhtä sekakäyttötilaisina kuin edelliselläkin kerralla. Iäkäs Transit täyttyy kehitysvammaisista ja kohtalokkaista nuorista naisista.

Kauhtuneen pikkubussin ikkunasta Helsinki ja Uusimaa näyttäytyvät pelkkinä olosuhteina. Isävainaan velkojen tähden ammattirikollisten haltuun päätyneessä rengashallissa puolestaan on jatkuvasti käynnissä jokin uhka tai riesa.

Veljekset kuitenkin rakastavat toisiaan niin kuin veljekset rakastavat: sanoin ja rystysin. Päihteisyyttään ja osaamattomuuttaan he myös päätyvät tärvelemään töitä, joiden toimeksiantajina on aivan liian vaarallisia ihmisiä.

Kun olin laahannut itseni aukijätetylle yläovelle, istuin jotenkin refleksinomaisesti takatoimiston alistuspuolelle asemoidulle, vihreytensä jo aikaa sitten kadottaneelle satulapallille. Äiti istui valtaistuimellaan ja naputti etusormenkynnellä mahonkipöytää. Tuntui siltä kuin olisi tullut työhaastatteluun tai yt-neuvotteluun.

Samaan aikaan kun ehdin käsittää, etten tarkkaan ottaen ollut kuunaan istunut kummanlaisissakaan, kävi ilmi että eräällä tavalla kysymys oli molemmista.

– Te poikakullat olette mulle rakkaita, se aloitti ja humautti niin navakan huokauksen, että se tuntui liikauttavan hiuksia ohimoilla. Seuraavaksi kuulin sanan ”ainakin” ja sitten jonkin sivistyssanakkeen, jonka mutsi mupisi kaulahuiviinsa ja joka saattoi olla jotain sellaista kuin ”praktikaalisesti”.

Seuraavaksi tuli vielä pari työelämäviitteistä hajamielistä kohteliaisuutta ja niidenjälkeinen mutta. Teki mieli painaa pojallisesti päänsä, mutta koin olla urhea ja tuijotin muutaman sentin äidin pään sivuitse kirjahyllyyn. Katse jurmahti purkkamaisesti Musilin Mieheen vailla ominaisuuksia. Niitä oli kaksi osaa, ja ajatus horjahti miettimään että olikohan niitä sittenkin kaksi, ominaisuudettomia miehiä, kun kerran oli osiakin.

Olin kerran vähän niin kuin oppivelvollisuussyistä lukenut kirjasta ehkä kymmenen sivua ja tuntenut itseni lukijaksi vailla vaadittavia ominaisuuksia. Nyt, kaikesta päätellen jotain musertavaa jobinpostia sisällään hautovan mutsin mursean katseen alla, tuntui pojalta vailla ominaisuuksia.

SULJE

"- - Rimminen kehii jälleen huikealla pienten sanannyrjäyttämisten taidollaan kielestä olemassaolon jatkuvan vastahangan ruumillistumaa: "Ja että nyt ei kannata tyriä, sillä eräs taho on hyvin hyvin vihainen. Ja että jaettä." (--) Hipan voi nähdä anteeksiannon, suvaitsevaisuuden ja yleisinhimillisyyden korkeana veisuna."
ANTTI MAJANDER, HELSINGIN SANOMAT 6.10.2013 

"Rimmisellä on pokkaa testailla kielen rajoja. Tyylissä mennään ajoittain ärsytyskynnyksen yli, mutta siitä pitävälle Hippa on hykerryttävää luettavaa."
PASI AHTIAINEN, SAVON SANOMAT 6.10.2013

"Rimminen konkretisoi kielen. Hän rakentelee omia verbejä, substantiiveja ja adjektiiveja, ja saa ne poikkeuksetta kuulostamaan ja tuntumaan hyvin kuvaavilta, maailmaa todeksi osoittavilta. Näin Rimminen auttaa lukijaa: askaroimalla vahvasti olemuksia kuvaavaa kieltä. Lisäksi Rimmisen kieli luo maailmaa, antaa sille hahmon lisäksi merkityksiä tai merkityksettömyyksiä. Rimmistä lukiessa todella uskon kielen voimaan. (--) Rimminen osaa nähdä maailman rujon kauniina, kovasti elämisen arvoisena paikkana."
MIKKO JÄMSEN, ETELÄ-SAIMAA 25.10.2013 

"Harvoin kahdesta nukkavierusta veljeksestä, jotka toimivat muuttomiehinä, saa kiintoisaa romaania. Kun sekaan laitetaan vielä työväenluokkaisten kliseiden marinadi eli ilmaisukyvyllinen rajallisuus ja peruskouluasteelle jäänyt kunnianhimo, odotukset eivät kasva kovin suureksi. Onneksi Mikko Rimminen pyörtää kynällään nämä esiolettamat ja muuntaa romaanin ”maiseman” rienaavuudellaan mitä piristävimmäksi. (--) Rimmisen kieli on taas tuttua sidos- ja uudissanastoa, kielipelejä, dadaismin tapaistakin löytyy. Monesti nonsense tuo asioihin tolkkua enemmän kuin perinteinen, kaikille lukijaryhmille mankeloitu ilmaisu ohuella tulkinnanvaralla. Rimmisen nonsense tekee juuri tämän."
JUHANI BRANDER, TURUN SANOMAT 17.11.2013

"Rimminen maisemoi hahmojensa henkisyyden ylenpalttisella sidossanojen käytöllä, Hän kielellistää sijaistoiminnot ja ottaa niistä kaiken irti. (--) Mikä kuitenkin tärkeintä, Hipan jälkeen jää nälkäinen olo: tätä pitäisi saada lisää."
VILLE HÄNNINEN, PARNASSO 6-7/2013 

"Mikään itseään kunnioittava palkintoraati tuskin tohtii olla lankeamatta polvilleen Hipan musertavan verbaalisen ilotulituksen edessä."
TOMMI AITIO, KAUPPALEHTI 10.12.2013