Kaiken takana Kekkonen
  • LUOKITUS 84.2
  • SIDOTTU, SUOJAPAPERI
  • 140 × 210 MM
  • 560 SIVUA
  • ULKOASU NINA LEINO
  • ISBN 978Ž951Ž851Ž5060

Kaiken takana Kekkonen

Ilmestynyt 27.8.2013

OSTAprinted book

Raija Orasen romaani Nimeltään Kekkonen ilmestyi syksyllä 2011 – ja oli menestys. Romaanista välittyy eloisa kuva Suomen historian pitkäaikaisimmasta presidentistä, sodanjälkeisen politiikan uskomattomista käänteistä ja viriilin presidentin seikkailuista. Kirjalle kaivattiin jatkoa, ja tässä se on: herkullinen, terävänäköinen ja häikäisevä teos Kekkosen vaiheista Etykin aikana, Neuvostoliiton johtajien luottomiehenä, suomettumisen ajan ruumiillistumana, hiihtävänä, juhlivana, naisia puoleensavetävänä valtakunnan päänä, joka oli yhtä aikaa rakastettu ja vihattu vehkeilijä ja rauhan rakentaja.

Lukijan eteen avautuu maailmanpolitiikan käännekohtia, ulkopoliittisia käänteitä ja sisäpolitiikan kähmintää, mutta myös Kekkosen intiimiä elämää Tamminiemessä, viisaan Sylvi-vaimon seurassa ja vaihtuvien rakastajattarien syleilyssä. Ketään aikalaistaan Kekkonen ei jättänyt kylmäksi, ja hänen politiikkaansa tutkitaan ja tulkitaan yhä edelleen.

Raija Oranen on monipuolinen kirjailija, joka on perehtynyt Suomen historian vaiheisiin ja rakentaa nyt huimaa panoraamaa kansakuntamme vaiheista eri vuosikymmeninä. Tulkintansa hän tekee niin kuin vain kirjailija voi: uusia näkökulmia avaten ja pysäyttävästi.

Kuvat: Hannu Lindroos
Paikka: Urho Kekkosen museo Tamminiemi

    

    

    

JÄÄHYVÄISET KEKKOSELLE

Seisoin toisten kansakoululasten joukossa sisäportaisiin järjestettynä laulamassa Kamanat kohottukohot lakin päästä laskematta. Toivotimme tervetulleeksi Hyrynsalmen kansakoululle presidentti Urho Kekkosen. Niin pitkä mies hän oli ja mataliin kämpän- ja aitanoviin tottunut, että taivutti vaistomaisesti päätään alaspäin sisään astuessaan. Siitä on yli puoli vuosisataa. Ja siitäkin on kauan, kun syksyllä 1973 istuin Kekkosen kanssa kahvilla Helsingin ylioppilastalossa. 
               Nyt on sille tielle saatu piste. Toinen Kekkosromaanini – Kaiken takana on Kekkonen - on painossa. Ensimmäinen ilmestyi toissa syksynä nimellä Nimeltään Kekkonen, ja siihen piti sen asian jäädä. Olin siinä uskossa, että mielenkiintoinen osa Suomen pitkäaikaisimman presidentin ja kansainvälisesti arvostetun valtiomiehen elämästä oli tullut käsiteltyä, kun olin seurannut sitä jatkosodan alusta kuusikymenluvun alkuun, noottikriisin yli. 
               Olin ylipäätään rohkaistunut sen romaanin kirjoittamiseen Markku Vennon ansiosta. Markku ja Eija Vento pitävät Fuengirolassa mainiota kirjakauppaansa Hemingway’s Bookhop. Olimme kolmisin syömässä, kun kerroin ajatuksestani. Samassa näin kirkkaan liekin Markun silmissä. Olin siis esittänyt hyvän idean.
               Nyt kävi hiukan samoin; liekin sytyttäjänä toimi Maikkarin Tukholman-kirjeenvaihtaja Kari Lumikero, asemapaikka taisi tuolloin vielä olla Berliini. Hän oli Fuengirolassa henkäisemässä ja otti ja luki hetimiten Kekkos-romaanini. Ja kehui niin että. Ja sanoi että jatkoa pitää saada. Minä että en minä. Kari että ehdottomasti. 
               Kun muiltakin lukijoilta alkoi tulla vastaavia vaatimuksia, päätin tarttua työhän. Enhän minä ole koskaan osannut pelätä mitään aihetta, mikä minua on kiinnostanut. Se on ymmärrettävää, miten osaisi pelätä sitä mistä ei tiedä, ja minähän en tiedä ryhtyessäni, koska lähden aina ottamaan asioista selvää. Nyt oletin, että mielenkiintoista oli ollut kuvata se, miten Kekkonen rakensi kuningastiensä, kaikkien tunnustaman asemansa, mutta mitä ihmettä sen jälkeisessä elämässä olisi kertomista. 
               Ensimmäisen Kekkosen tarinan tunsin hyvinkin. Täpärä presidentinvaali, Honka-liitto, noottikriisi. Kuusitoista vuotta kestänyt rakkaussuhde Anne-Marie Snellmaniin tuli sekin tutuksi, koska sain käyttööni Kekkosen hänelle kirjoittamat rakkauskirjeet. 
               Luulin, että kun olin elänyt 1960- ja 1970-luvut täysipäisenä ja vieläpä työskennellyt toimittajana ja ollut poliittisesti aktiivinen, minulla olisi ollut oikea kuva tuon ajan tapahtumista. Mitä pitemmälle aineistoa tutkin, sitä selkeämmin ymmärsin olleeni väärässä. Minä elin ja näin ja kuulin, mutta vain sen mikä minulle sallittiin. 
               Se kuristusote, jonka Neuvostoliitto otti Kekkosesta ja Suomesta heti kun Hrushtshov oli syrjäytetty ja Brezhnevin valta lujittui, järkytti minua. Se että Kekkonen joutui käyttämään viimeistä korttiaan niin monta kertaa pitääkseen Suomen puolueettomuusaseman edes jossain arvossa. Suurlähettiläs Beljakovin ja suurlähettiläs Stepanovin toiminta Suomessa paljastui kovaksi peliksi, jossa huumorilla ei ole sijaa. Kaikesta tästä Kekkonen pakotti vaikenemaan. Hän arvioi, että Suomen kansa raivostuisi jos tietäisi, ja silloin kävisi mahdottomaksi noudattaa sitä välttämätöntä tasapainoilun politiikkaa, jolla Suomen vapaus ja joltinenkin puolueettomuus oli luotu. 
               Eikä siinä kaikki. Melkein kaksikymmentä vuotta kestänyt rakkaussuhde Anita Hallamaan aiheutti niin ikään suuren yllätyksen. Miten itsellinen, ylivoimainen, johtajaksi syntynyt Kekkonen saattoi miltei luhistua tämän naisen vallan alle? 
              Tuntuu varmaan rehentelyltä, kun sanon että Kekkonen on ollut romaanihenkilöistäni se, jonka nahkoihin minun on ollut helpointa sujahtaa. Mutta näin se vain on. Kainuulaisen sisupussin laulajan temperamentti, tästä poikki ja pinoon –mieli, alusta aletaan ja valmiiksi tehdään – ajatus, se meille on yhteistä. Harvoin olen tavannut kirjoittajaa, jonka tekstin tunnen ymmärtäväni täysin. Hengenheimolaisia siis. Minulle Kekkonen on ilman muuta Se Suuri Mies Suomessa, ja toinen on Mannerheim. He seisovat rinnakkain. 
              Kun olin jonkin aikaa kirjoittanut ensimmäistä Kekkostani, heräsin omaan huutooni kauhean painajaisen kourista: Kekkosen kuollut ruumis makasi päälläni. Nyt, kun valmiina on Kaiken takana on Kekkonen, tunnen olevani vapaa. Voin jättää jäähyväiset hyvillä mielin.

Helsingissä 10.7.2013

Raija Oranen

Kekkonen oli toki nähnyt ulkoministeriön Jaakko Hallaman puolison aikaisemminkin, mutta ei tällä tavalla useampana päivänä ja pitkittyneissä tilanteissa. Anita Hallama, kookas, komea, ylvään kaunis nainen täytti läsnäolollaan tilan heti kun varsinainen ohjelma oli ohi. Hänen suora ryhtinsä, hänen päänsä ylpeä asento, hänen hiustensa tumma kiilto ja ihonsa virheetön vaaleus poikkesivat kaikesta ympärillä olevasta. Kuin paratiisilintu varisparvessa, Kekkonen tuli verranneeksi. Kaikkein vaikuttavinta oli naisen itsevarmuus ja hätäilemättömyys, Anita Hallama ei liehitellyt ketään, edes Sylvin suhteen hän ei osoittanut minkäänlaista alamaisuutta, vaan oli yksinkertaisen kohtelias menettämättä piiruakaan arvokkuudestaan.

Rotunainen. Kekkonen tuli ajatelleeksi hyviä hevosiaan ja vinttikoiriaan. Jotain samaa niissä kaikissa oli, jotain itsestään selvää ja voittamatonta.

SULJE

"Kirjailija Raija Oranen rakentaa teoksensa varmalla kädellä ja harkiten. Taustatyöt on tehty huolellisesti. Kirja on fiktiolla rikastettua faktaa, Oranen tavallaan kuvittaa historian ihmisten, tunteiden ja vuorosanojen kautta. Siinä hän onnistuu loistavasti. Teksti kulkee kuin juna ja kerran kyytiin hypättyään  ei malta väliasemillakaan ulos astua. Kirjan lukee innolla loppuun saakka."
Seppo Paajanen, Etelä-Saimaa 1.9.2013

"Kaiken takan Kekkonen -romaanin voi lukea poliittisena jännitysnäytelmänä, rakkausromaanina tai tutkielmana vallasta."
Pirkko Keskinen, Kirjan julkistamistilaisuus Kainuussa, 27.8.2013

"Oranen kuorii rationaalisesta ja pragmaattisesta persoonasta hullaantuvan, naisia valloittavan ja kaatavan urhon. (--) Oranen on tarkasti tutkinut kohteestaan kirjoitetun, Kekkosen omat merkinnät  ja kirjeet. (--) Oranen tekeekin palveluksen niille lukijoilleen, joilta Juhani Suomen moniosainen elämänkerta on jäänyt lukematta."
Raimo Viirret, Kainuun Sanomat 28.8.2013

"Ei ihme, että historiantutkijat ovat ylistäneet Orasen kronologian yksityiskohtien yhdistelemistaitoa. Faktoihin pohjaavan ja niille uskollisen romaanin fiktion maailma auttaa ymmärtämään historian todellista kulkuakin. Romaani vie Kekkosen nahan sisälle, toisella tavalla kuin historiikit koskaan voisivat." Anniina Keiskander, Ylä-Kainuu

"Kirja antaa kertauskurssin lähihistoriasta ja toimii johdatuksena sodanjälkeiseen Suomeen. Kekkosen aika oli nuorallatanssia "hävyttömän, vaarallisen" Neuvostoliiton kanssa. Poliittisena toimittajana 1970-luvulla ollut Oranen tietää, mistä kirjoittaa." Marja Krohns, Talouselämä 30/2013 

"Kotimaisista pelikumppaneista piirretään mainioita, jos kohta traagisiakin kuvia. (--) Oranen kuvaa loistavasti, liikuttavasti Kekkosen hidasta vajoamista vanhuuteen ja muistinmenetykseen."
Jari Lybeck, Turun Sanomat 27.10.2013

"Orasen teksti tempaa mukaansa. Tavan takaa on vain muistutettava itseään, että luettavana on historiallinen romaani, eikä pelkkään faktaan perustuva historiikki. Kaikesta huokuu, että Oranen on perin pohjin aiheeseensa perehtynyt ja varmasti hänellä on ollut käytössä dokumenttiaineistoakin." Kari Kääriäinen, Juvan Lehti 31.10.2013 

"Oranen on perehtynyt lähteisiin ja kattaa lukijoille faktoihin perustuvaa herkullista fiktiota."
Yhteishyvä 12/2013

MUUTA TUOTANTOA