Mustat paperit
  • LUOKITUS 84.2
  • SIDOTTU, SUOJAPAPERI
  • 115 × 185 MM
  • 112 SIVUA
  • ULKOASU JENNI SAARI
  • ISBN 978Ž951Ž851Ž5008

Mustat paperit

Ilmestynyt 9.8.2013

OSTAprinted book

Ann Miel tietää kuolevansa. Viimeisenä tekonaan hän tilaa paperia ja alkaa kirjoittaa kirjeitä, ennen muuta pienelle pojalleen Lucille, jolle hän haluaa jättää näin hyvästit. Äidilliset neuvot ja muistot alkavat kuitenkin muuttaa muotoaan, kun Ann kuvittelee ja samalla määrää poikansa tulevaisuuden: koulun, työn, ystävät, puolison, kaiken. Hellyyden tilalle asettuu hallitseminen, kaiken täydelliseksi järjestäminen, menetyksen pelko ja katkeruus, varsinkin Lucin lastenhoitajaa Rosaa kohtaan – häntä, joka saa nähdä Lucin kasvavan.

Annin yritys kontrolloida kaikkea kirjeiden, pienten mustien kirjainten avulla, on venytetty äärimmilleen, omaan kuolemaan saakka; selittämättömän kuoleman asemesta hänellä on murhaajansa valmiina, hänen oma hirviönsä.

Maija Muinosen poikkeuksellinen esikoisteos Mustat paperit on kaunis ja traaginen kuvaus ihmisestä, joka ei halua päästää irti. Samalla se on kuvaus mahdottomasta pyrkimyksestä kirjoittaa kieli loppuun – sanoa kaikki ennen kuin kaikki päättyy

Sinulla on sormet suljetun aapisen välissä, jonkin kirjaimen kohdalla, mutta et saa vielä sitä katsoa Luc! Aivan ensimmäiseksi sinun täytyy oppia piste. Ennen mitään kirjaimia. Muuten kaikki alkaa vuotaa, mikään ei pääty. Eikä kukaan ymmärrä mitä sinä sanot.

Laura Vree painaa valkoisella liidulla vihreään tauluun ja kuuluu painamisen pieni ääni ja te kaikki, Laura Vreekin, tuijotatte, kaikilla sama suunta, piste. Harjoittelette vihkoihinne. Kirjoitatte sivun täyteen pisteitä. Sitten luemme mitä olemme kirjoittaneet, sanoo vihreän taulun edessä seisova opettaja Vree. Kuuluu vain hengityksiä ja supistuvia huulia ja ilmassa heiluvia jalkoja siihen asti kunnes Laura Vree sanoo erinomaista lapset erinomaista. Pisteen kohdalla te olette hiljaa. Toinen sanoo kenties ymmärrän.

SULJE

"Nyt on pakko luonnehtia esikoisen tyyliä kypsäksi. (--) Muinosen Mustat paperit on ilmaisua ja näkemystä myöten ajateltu romaani, ja sitä paitsi reipas harppaus proosan uutta etsivillä poluilla."
Mervi Kantokorpi, Helsingin Sanomat 9.8.2013

"Maija Muinosen esikoinen on hieno ja kypsä teos jäytävästä kuolemanpelosta."
Jonna Tapanainen, Me Naiset 36/2013 

"(--) Muinosen kirjemuotoinen esikoisromaani Mustat paperit kysyy vaikean, mutta olennaisen kysymyksen: Voiko ihminen elää ja kuolla niin, että hän voi itse hyväksyä oman kuolemansa. (--) Kirjeet alkavat hellistä muistoista ja kauniista tulevaisuuden kuvista (--) Vähitellen kirjepinon kasvaessa, kauniiden sävyjen sekaan ja tilalle hiipivät ahdistus. (--) Ehkä traagisin havainto muinosen tyylikkäässä esikoisessa on, että lähteminen saattaa olla kaikkein vaikeinta ihmiselle, jonka elämä on ollut sellaista, jota jokainen tavoittelee: kaunista, rakkauden täyttämää ja onnellista."
Kaisa Järvelä, Aamulehti 24.8.2013 

"(--) Kirjallisuuden metaforana asetelma ei ole ainutlaatuinen, mutta Muinonen toteuttaa sen ilmavasti, hämmästyttävän eloisasti, taidolla muttei turhan itsetietoisesti. Artistisen otteensa Muinonen taittaa hillityn ragikoomiseksi, kun Annin mahdoton yritys raukeaa, kieli muuttuu sirpaleiseksi ja paperitkin leviävät lattialle."
Juhani Ruotsalo, Demokraatti 24.10.2013

"Mustat paperit on vaikuttavan omaääninen pienoisromaani. Kirjaa on oikeastaan vaikea uskoa esikoisteokseksi, niin hiottu ja itsenäinen se on. "
Marissa Mehr, Turun Sanomat 14.11.2013