Armain aika
  • LUOKITUS 84.2
  • SIDOTTU, SUOJAPAPERI
  • 130 x 207 mm
  • 160 sivua
  • ISBN 978-951-851-631-9

Armain aika

Ilmestynyt 20.6.2015

OSTAprinted book

Äiti, poika ja isoisä viettävät kesää huvilalla. Merenlahden rannalla suvi on kauneimmillaan. Nuori Kimmo elää sitä kuin päivää, joka toistuu ja on sama ja uusi, kuin aikaa ei olisi. Aikuiset sen sijaan elävät ajan armottomuuden kanssa, kantavat tapahtuneita mukanaan itsessään ja teoissaan; päättyneiden sotien raskaat hahmot kulkevat vehreiden puiden varjoissa. Luopumisen ja luovuttamisen vastavoima on Kimmon kautta kerrottu lapsen maailma täynnä aisteja ja värejä, eikä menneisyyteen voi jäädä tuijottamaan, täytyy "yrittää nähdä edes se vähä, mikä edessä näkyy". Armain aika on romaani lapsuudesta, muistamisesta ja ratkaisuista, jotka määräävät elämän suunnan ja paikan. Lassilan ehjät ja kauniit lauseet pysäyttävät lukijan näkemään ihmisten tekojen jokapäiväisyyden ja pienuuden – niiden vuodenaikojen lailla toistuvan painon.

»Eila istui hallin pöydän ääreen ja katsoi ikkunaa. Mustien puiden yläpuolella näkyi valoa. Oli vuoden valoisin päivä. Hiljaista, poika taisi nukahtaa. Vaaleat yöt alkavat tummua, miten se onkin niin, ettei sitä huomaa. Oli hiljaista, hän kuuli oman hengityksensä, ja korituoli narahti, kun hän muutti jalkansa asentoa. Samanlainen päivä kuin muutkin päivät, pieniä asioita, jokapäiväisiä, ei aika ole kulunut, päivä vain on mennyt. Hän nousi ja kurkisti ovenraosta vuodetta, jossa poika nukkui liikkumatta. Tavallinen päivä, mutta en tästä luopuisi, en antaisi minuuttiakaan, vaikka niistä ei mitään jää mieleen, koska kaikki on niin tuttua, ettei sitä edes huomaa. Minä en pidä ajasta, pidän päivistä, jotka toistuvat. Se, mikä pysyy samanlaisena, ei kulu, kesän päivät eivät kulu, aamu aamulta on uusi päivä, ja ilta on sama kuin eilen. Mutta ikkunalasi mustuu, siihen jää lampun valo, johon katse pysähtyy. Ei voi nähdä ulos pimeään, eikä voi nähdä tuleviin päiviin, syksyyn, talveen, jotka ovat edessä.

SULJE

"Kokeneiden naisten elämänkäänteiden muistelot ja Kimmon huolettomat seikkailut kolaroivat rajusti keskenään. Ja miten kaunis se kolari onkaan. Lassilan lause on tyylipuhdasta modernismia. Armain aika -romaanissa pilvien, kasvien ja kesäpäivän liikkeestä välittyvä olemassaolon paino tuo mieleen Hyryn."
Juhani Karila, Helsingin Sanomat

Pertti Lassila on onnistunut pienessä romaanissaan luomaan kesäisen idyllin, johon menneisyys heittää synkän varjonsa. Juuri Kimmon kokemukset, jotka tuntuvat kirjailijan omilta, Lassila on osannut kirjoittaa niin kepeästi kuin pienen pojan kokemukset pitää kirjoittaa. Kesän tuoksut ja äänet heräävät lukijan mielessä kuin itse koettuina."
Juha Pikkarainen, YLE Lappi

"Vaikka juuri mitään ei tapahdu, kieli houkuttelee ja soi. Meren rannan viipyilevä tunnelma tuo mieleen suomalaisten modernistien klassikot parhaimmillaan. Ihastelen kirjailijan soljuvaa lausetta ja näkökulmia vaihtavaa kerrontaa. Lassilan vahvuus on ehdottomasti naisten ja lasten maailman kuvaus, tällä kertaa EIlan ja hänen poikansa Kimmon"
Marjaana Roponen, Pohjolan Sanomat

"Teoksessa parasta on se, että kesän lämpö ja valon draaman kaari ovat niin voimakkaasti aistittavissa kuulaan kirkkaissa lauseissa. Ne ovat hetken kauneuden ja ajan armottomuuden, valon ja varjon väreilyä toisissaan."
Heidi Heinonen, KALEVA

"Lassilan ajasta irrottama kesä on muuntunut kauniisti yleispäteväksi totuudeksi. --Pertti Lassilan tiiviissä romaanissa Armain aika taikaa on roppakaupalla."
Mari Viertola, Turun Sanomat

"Pertti Lassilan kesäromaaniin tulee mielenliikettä siitä, että kertoja-kokija vaihtuu ja lyhyiden lukujenkin aikana ollaan välillä kertojan sisällä, välillä tarkkailemassa ulkoa. Mieli vaihtuu, mutta kieli ei juuri rekisteristä toiseen liiku: kaikilla on samanlainen tapa katsoa maailmaa ja pukea näkemänsä tarkoiksi lauseiksi. Mielihyvin niitä lukee."
Kaisa Neimala, Parnasso