Oneiron
  • LUOKITUS 84.2
  • SIDOTTU, SUOJAPAPERI
  • 140 x 210 mm
  • 400 sivua
  • Ulkoasu Jussi Karjalainen
  • Kannen kuva Aki-Pekka Sinikoski
  • ISBN 978-951-851-544-2

Laura Lindstedt

Oneiron

Ilmestynyt 12.8.2015

OSTAprinted book

Seitsemän naista, kukin kotoisin eri maasta. Kuolemanjälkeisessä välitilassa, josta ei voi paeta – paitsi sanojen, kertomusten avulla.

Newyorkilainen performanssitaiteilija Shlomith, moskovalainen pääkirjanpitäjä Polina, brasilialainen sydänsiirtopotilas Rosa Imaculada, marseillelainen hienostorouva Nina, kurkkusyöpää sairastava hollantilainen Wlbgis, mallintöistä haaveileva senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen teinityttö Ulrike ovat päätyneet valkoiseen tyhjään tilaan. Aika sellaisena kuin me sen ymmärrämme on lakannut olemasta. Naisten ruumiilliset tarpeet sammuvat vähitellen. Ensin katoaa kyky tuntea kipua ja nautintoa. Pikkuhiljaa koskettaminen ja oman ruumiin aistiminen muuttuvat mahdottomiksi.

Mitä on tapahtunut? Mikä on koitunut naisten kohtaloksi?

Lindstedtin odotettu toinen romaani leikkii eri lajeilla esseestä luentoon ja sadusta näytelmään, runoutta unohtamatta. Teksti kuljettaa lukijaansa milloin humoristisesti, milloin raivoisasti kohti viimeisiä sivuja – kohti kuoleman vääjäämättömyyden aina yhtä käsittämätöntä ajatusta.

»Täällä tuonpuoleisessa hiljaisuuksien kestoa oli joka tapauksessa mahdotonta mitata. Minuutti vai vuosi, mistä sen tiesi. Kun mikään ympärillä oleva ei muuttunut, kun aurinko ei noussut eikä laskenut, kun mikään sisällä oleva ei elämöinyt, kun sydän ei lyönyt rytmiä eivätkä hengenvedot kohotelleet rintakehää, mitä ajalla olisi tehnyt, ei sitä ollut, se oli pelkkä sana. Nälästä muriseva vatsa on kello. Pulssi on kello. Kipu on kello. Nyt kaikki oli poissa, kaikki paitsi sanat. Keskustelu, olipa se kuinka kömpelöä hyvänsä, kuinka suurilla väärinymmärryksillä kuormitettua tahansa, kuljetti aikaa, hoivasi heitä, piti heitä jollain käsittämättömällä tavalla ihmisinä. Puhuminen, jaarittelu, jopa riitely: kyse ei ollut ajanvietteestä. Sanat tarjosivat heille turvallisia ketjuja, kellukkeita, syitä ja seurauksia, ei tosin enää eilisiä eikä huomisia, niistä oli tullut merkityksettömiä ilmaisuja, mutta jatkumoita, jatkumoita yhtä kaikki, niitä puhe tuotti. Muistojen ikivehreitä lehtoja, joista saattoi ammentaa paitsi menneen tuntua myös tulevaisuuden odotusta. Ja jos joku ei pysynyt kärryillä, hänelle jäivät sentään melodiat: Shlomithin matala ja hieman käheä puhe, Ulriken kirkas ja terävä ääni, Polinan nariseva nasaali, Ninan pehmeä, aavistuksen lapsekas lausunta ja Maimunan intoutuva, ryöpsähtävä ja nopeasti sammuva energia.

SULJE

"Kirjailijan nerokas tapa uudistaa romaanin muotoa ja rakennetta on häkellyttävää, ja miten lukijaystävällisesti se tapahtuukaan! Tämä teos on tarina tarinoista, jotka voisivat olla totta."
Finlandia-palkinnon valitsija toimittaja, muusikko Heikki "Hector" Harma

"Kuinka kirjoittaa tarina, jossa ei ole aikaa? Kuinka seitsemän erilaista naista ilman yhteistä kieltä onnistuu ilmaisemaan itseään, ymmärtämään toisiaan ja oman olemassaolon hämäryyttä kuoleman välitilassa? Ja kuinka lukija pidetään tässä kaikessa mukana ensimmäiseltä sivulta viimeiselle? Raatia ilahdutti, miten kevyenoloisesti ja luonnollisesti Oneiron nousee maailmankirjallisuuden joukkoon."
Toisinkoinen-palkintoraati

"Jos ja kun vuonna 2007 ilmestynyt esikoinen Sakset niittikin mainetta Finlandia-ehdokkuuksineen, Oneiron lunastanee paikkansa vielä sitäkin vahvemmin suomalaisen romaanitaiteen kansainvälisestä kärjessä."
Jussi K. Niemelä, Kannesta kanteen, sivuista sivuille -blogi

"Lindstedtin esikoisromaani Sakset (Teos) ylsi vuonna 2007 suoraan Finlandia-palkintoehdokkaaksi. On ihme, jos Oneiron ei saa vähintään samaa kunniaa. Se on kansainvälisessäkin mittakaavassa poikkeuksellisen kirkas, korkeakirjallinen helmi – täydellisyyttä hipova romaani."
Kaisa Järvelä, Aamulehti

"Se aktivoi hänen lukijansa aistit. Koko ajan tapahtuu, vaikka Oneiron ei etene juonta pitkin. Kirjallisuuden keinovarat solmiutuvat Lindstedtin käsissä omalakiseksi taideteokseksi, jonka toteutusta voi ihailla ja todistusta maailmastamme monesti kavahtaa."
Antti Majander, Helsingin Sanomat

"Oneiron on kiistatta yksi parhaiten kirjoitettuja suomalaisia romaaneja vuosiin. Lindstedtin kieli on tarkkaa, ja vaikka hän rakentaa välillä varsin monimutkaisia lauseita, hän osaa käyttää välimerkkejä niin, että lukija pysyy koko ajan hänen mukanaan."
Seppo Turunen, Kainuun Sanomat

"Lukiessa ajattelin ensin, että hitto tää on kunnianhimoinen teos. Ja sitten iloitsin, kun tajusin että se menee vielä maaliin. Oneiron on kirja, jonka lukemisesta tulee onnelliseksi."
Taru Torikka, Helsingin Sanomien NYT-liite