Lapset
  • LUOKITUS 84.2
  • SIDOTTU, SUOJAPAPERI, 130 × 207 MM 
  • 304 SIVUA 
  • ULKOASU JENNI SAARI
  • ISBN 978-951-851-695-1

Satu Taskinen

Lapset

Ilmestynyt 6.4.2017

OSTAprinted book

Päivän kulun pitäisi olla selvä. Töiden jälkeen Navidin täytyy poistua luokkahuoneesta, ostaa lahja ja kortti lapsenlapselle ja ajaa syntymäpäiväjuhliin. Myös elämän kulun pitäisi olla kaikille selvä: itseä ja toisia tulee kunnioittaa, ei saa tuottaa kärsimystä, täytyy kantaa vastuunsa – oli se sitten miten pieni tai suuri tahansa. Mutta Navidin vointi on jostain syystä kovin kehno, Sara-vaimon poissaolo ahdistaa ja ajatukset pyörivät yhä laajenevina kehinä. Ja maailma ympärillä vasta pyöriikin: Eurooppa natisee liitoksissaan, eriarvoisuus kasvaa kaikkialla. Muutosten keskellä Navid yrittää saarnamiehen suuruudenhulluudella kurottaa oikeaan suuntaan, löytää parhaan mahdollisen tavan pelastaa kaiken sen, minkä ihmiset yhdessä voisivat pelastaa.

Tapahtumat kerrotaan Navidin sisäisen puheen kautta työpäivän loppumisesta iltaan. Satu Taskinen kuvaa nerokkaasti ajatuksen kulkua, ihmistä keskellä kaikista välttämättömimpiä ja kipeimpiä kysymyksiä. Miten tulisi elää, miten suhtautua kärsimykseen, miten auttaa muita, ja miten selvitä myös itse tästä kaikesta?
Romaani vaatii vimmalla hyviä tekoja ja heittäytymistä itsen ulkopuolelle. Mutta huutamisen sijasta Navid ja maailmamme esitetään siinä rakkaudella, koomisen paljaana ja kipeänä.

Lapset on hurja kirja. Se muuttuu yksinpuhelua ja yhtä ihmistä suuremmaksi, universaaliksi yritykseksi pysyä inhimillisenä ja elää oikein.

"Minä ajattelen: Onko ylipäätään mahdollista olla olemassa olematta koko ajan jotain vastaan. Viittä sekuntia. Edes yhtä. Onko mahdollista
edistää kärsimyksen vastaisia kehityksiä ilman, että koko ajan itse tuottaa lisää toraa ja kärsimystä? Edes ajatella sellainen ajatus? On tavanomainen
alkukesän päivä: tuulee puuskittain, tukka tuntui tuulenpesältä, vaatteita revittiin päältä. Kävely oli raskasta ja aloin hikoilla. Olisi edes myötätuuli
mutta ei, puuskat olivat pääasiassa vastatuulta tai sivuttaistuulta. Jotenkin hassulta tuntui, kun tukkaa revittiin puolelta toiselle ja silmille ja taas.
Olinko minä liikkuva vuori, jonka päältä tuuli sotkee niittyä kuinka vain sitä huvittaa. Arvokkuus ja kunnioitus. Siinäkin kulkee raja. Jos näistä
tunteista joutuu luopumaan, koko maailmankuva ja teot ovat aivan toisenlaisia. Vaan tällä tavallako minä siinä selitin omaa häpeääni ja turhamaisuuttani,
vaikka kyse on vain tukasta? Karvoista, jotka kasvavat päänahasta niin kuin ihmisillä yleensä, siinä kaikki. Oli miten oli. Niin tai näin. Matkalla
etapista toiseen. Tuo kulma ja tämä ja sitten vielä yksi kortteli, pelkkää alamäkeä tällä kertaa. On luvattu ja kaikki me tiedämme, millaista se on,
perheenväliset tärkeät asiat."

SULJE