Oppiaika eli Nautintojen kirja
  • LUOKITUS 84.2
  • SIDOTTU, SUOJAPAPERI, 130 × 207 MM 
  • 190 SIVUA 
  • ULKOASU JENNI SAARI
  • ALKUTEOS UMA APRENDIZAGEM OU O LIVRO DOS PRAZERES
  • ISBN 978-951-851-763-7

Oppiaika eli Nautintojen kirja

Ilmestynyt 15.11.2017

OSTAprinted book

Lóri on alakoulun opettaja ja Ulisses yliopiston filosofian opettaja. He pitävät toisistaan ja haluavat toisiaan, mutta eivät ole vielä valmiita. Alkaa oppiminen, jonka päätyttyä he voivat kohdata toisensa miehenä ja naisena. Lória vanhempi Ulisses on jo käynyt läpi oman oppiaikansa ja on valmis odottamaan niin kauan kuin on tarpeen, jotta myös Lóri oppii rakastamaan. Hän antaa Lórille osoitteensa luvaten koristaa kotinsa ruusuin, kunnes nainen saapuu.

Matka itsetuntemukseen ei ole helppo. Se on täynnä myös ahdistusta ja yksinäisyyttä. Tutustuessaan itseensä, sielunsa kuoriin ja aisteihinsa Lóri tapaa Ulissesia aika ajoin, mutta enimmäkseen hän puhuu itsensä tai Jumalan kanssa. Alun monologi saa vähitellen väistyä dialogin tieltä.

Lispectorin romaanit keskustelevat usein myös toistensa kanssa. Oppiaika eli Nautintojen kirja käy ennen muuta dialogia edellisen romaanin Passio. Rakkaus G.H:n mukaan (2014) kanssa. Voisi sanoa, että se on Passion nuorempi sisko: Ei niin huolissaan kuin vanhempi sisarensa eikä yhtä säntillinen – se villi ja vapaa tyttö, jota kukaan ei ehdi vahtia ja joka saa siten tutustua elämään omin päin.

Tämä vuonna 1969 ilmestynyt teos on Lispectorin kaunein rakkausromaani.

"Hidas kävely lisää hänen salaista rohkeuttaan – ja yhtäkkiä hän antaa ensimmäisen aallon hyökyä päälleen! Suola, jodi ja kaikki nesteet sokaisevat hänet hetkeksi kun hän vettä valuen seisoo siinä häkellyksissään ja hedelmöittyneenä.

Nyt hänen ruumiinsa on kastunut läpimäräksi ja hiukset valuvat vettä, nyt kylmyydestä on tullut steriiliä. Kävellessään eteenpäin hän jakaa maailman vesiä kahtia. Hänen ei tarvitse enää kerätä rohkeutta, nyt hän on jo sinut sen ikivanhan rituaalin kanssa jonka hylkäsi tuhansia vuosia sitten. Hän painaa päänsä kimaltavaan veteen ja vetää kasvoiltaan hiussuortuvan josta valuu noroina vettä hänen suolasta kirveleville silmilleen. Hän kauhoo rauhallisesti vettä kädellään, suolaiset hiukset alkavat kovettua auringossa lähes saman tien. Kämmentensä kauhasta ja kopeana kuin ainakin ihminen joka ei koskaan selittele mitään edes itselleen: kämmentensä täydestä kauhasta hän juo vettä isoin hörppäyksin ruumiinsa terveydeksi.

Juuri tätä häneltä puuttui: meri sisällään kuin miehen paksu neste.

Nyt hän on täysin yhtä itsensä kanssa. Suola saa ravitun kurkun supistelemaan, silmät punertuvat suolan kuivuessa, aallot lyövät häntä vasten ja vetäytyvät, sillä hän on teräksenluja laipio.

Hän sukeltaa uudestaan ja uudestaan, juo vettä, nyt ei hörpi enää, sillä hän jo tuntee sen ja hänellä on jo meren rytmi. Hän on rakastajatar joka ei pelkää, sillä hän tietää saavansa kaiken uudelleen."

SULJE