Kirjallisuuden aika
  • LUOKITUS 86
  • NIDOTTU, LIEPEET
  • 130 X 197 MM 
  • 240 SIVUA 
  • ULKOASU ANNUKKA MÄKIJÄRVI
  • ISBN 978-951-851-386-8

Kirjallisuuden aika

Ilmestyy 4.10.2018

OSTAprinted bookebook

Aikalaiset ovat levottomia. Heidän keskuudessaan on möhkäle, muodoltaan epäselvä, rajoiltaan kyseenalainen, käyttäytymiseltään arvaamaton. Se ei istu maisemaan ja vetää juuri siksi puoleensa. Tuo möhkäle ei ole vähempää kuin kirjallisuus itse. Sanojen taide.Tutkija Teemu Ikonen on ottanut siitä selvää. Teoksessaan Kirjallisuuden aika hän luotaa nykykirjallisuuden historiaa reilun vuosisadan ajalta ja kysyy sen suhdetta elämäämme liikuttaviin kehiin: kieleen ja mieleen; kuolemaan, muistiin ja tulevaisuuteen; politiikkaan, ruumiiseen ja historiaan. Miten kirjallisuus on osa nykyaikaa samalla olematta sitä? Miten kirjallisuus kertoo siitä, mikä meidät yhdistää ajassa? Miten se tuottaa aikalaisuutta, josta sitten kuitenkin sanoutuu irti? Kirjassa uppoudutaan runsaiden esimerkkien kautta sekä kirjallisiin suuruuksiin että kaanonia haastaviin tempauksiin. Ikonen kaihtaa oppikirjoista tuttua yksiviivaisuutta ja idealisoivia asenteita, joihin kirjallisuutta puolustettaessa helposti ratketaan. Hän tähtää korkeammalle, osoittamaan kirjallisuuden rajojen olennaisen kiistanalaisuuden. Miksi on syytä epäillä niin kirjallisuuden ajankohtaisuutta kuin julistuksia sen kriisistä? Miksi Virginia Woolf koki romaanikirjailijan menettäneen aikalaisten tuen? Miksi Osip Mandelštam kiisti olevansa kenenkään aikalainen? Mitä Jorge Luis Borges, Tipu Tip ja Shirley Jackson opettavat niille, jotka haikailevat lopun aikoja yhä uudelleen? Miksi on aina syytä epäillä julistuksia kirjallisuuden kriisistä ja väitteitä sen ajankohtaisuudesta? Kirjallisuuden aika soveltuu erityisen hyvin luettavaksi julkisissa kulkuneuvoissa ja muilla mukavuusalueilla.

"Miksi pitäisin itseäni niin erityisenä, että maailma loppuu minun elinaikanani?", kysyy kapteeni Shirley Jacksonin romaanissa Aurinkokello (1958). Romaani tarjoaa lukijalle kaksi kilpailevaa maailman juonellistamisen mallia: joko todella eletään lopun aikoja, ja kapteenin ja muiden ironikkojen hymy hyytyy pian, tai sitten maailma ei ole muuttumassa miksikään, on Fanny-tädin kaltaisia apokalypsin kuuluttajia, jotka eivät kestä olla juonellistamatta sitä, ja sitten on niitä, jotka käyttävät juonellistamiseen herkkiä ihmisiä sumeilematta hyväkseen. Rouva Halloran kuuluu jälkimmäisiin, hän oivaltaa, miten näkyjä ihmiskunnan jaosta harvoihin valittuihin ja tuhoon tuomittuihin käytetään omien päämäärien ajamiseen: hän levittää niillä pelkoa ja tarjoaa sitten turvaa tältä itse luomaltaan pelolta. Romaanissa aikalaisiksi tullaan mukautumalla höyrypäisen juonellistamisen ja kyynisen juonittelun liittoon, järkeilemällä, että meillä ei ole varaa olla toimimatta ikään kuin uskoisimme lopun pian koittavan. Sen sijaan, että osoittaisi aikalaisuuden illuusioksi, Jackson näyttää, että juuri sen myötä apokalypsi tulee todeksi. Juuri näin maailmasta tulee Tlön."

SULJE