Elämäni mustimmat hetket
  • Luokitus 84.2
  • Sidottu, suojapaperi
  • 130 x 207 mm
  • 352 sivua
  • Kansi: Jenni Saari
  • ISBN 978-951-851-272-4

Elämäni mustimmat hetket

Ilmestynyt 31.10.2011

OSTAprinted book

Kun Arvo Niskanen vuosikymmenten jälkeen palaa lapsuusmaisemiinsa, moni asia on toisin. Vanha äitimuori varsinkin vaikuttaa ylenkatsovan menneisyyttä, onhan hän hankkinut uuden poikaystävän, värjännyt hiuksensa räikeiksi ja kaiken pahan lisäksi laittamassa Taivas-nimisen kotitalon myyntiin.

Nämä ja erinäiset muut elämän jauhamattomat murheenjyvät ajavat Arvon talon yläkerran kamariin, missä hän ryhtyy laatimaan kirjoituksia kaupungin historiasta ja tutkimaan henkilökohtaisempaakin menneisyyttä.

Vähitellen Arvon historiantutkimukselliset ponnistelut muuttuvat niin vakaviksi, että huoneesta on poistuttava, käännyttävä arkistojen puoleen. Pölyisistä mapeista ja muista virallisista lähteisä ei kuitenkaan löydy sieltäkään kaikkea, minkä Arvo tuntee velvollisuudekseen kuvata. Amerikkalaisvahvistus Elliot Himsonin korirenkaan ohi lipsahtanut ratkaiseva vapaaheitto esimerkiksi on pyyhitty ilmeisen tahallaan kansakunnan muistista, samoin Työmies-nimisen tupakoivan apinan merkittävä tapaus.

Kaiken keskipisteessä on ihminen menetyksineen ja pienine saavutuksineen.

Elämäni mustimmat hetket on tekijänsä kolmas romaani, paljonpuhuva kertomus muistamisesta, elämän suurista suruista ja pienistä iloista. Känkänen tutkailee jälleen kerran tarkoin silmin ja suurella sydämellä pienen ihmisen takkuista räpiköintiä elämän samean virran rantamailla.

Työttömyystalvena Taivaanisä sai toiminnanpuutteessaan ällin kuskata meidät pojat autolla kouluun. Hän ajatteli, että se saisi hankinnan näyttämään tarpeellisemmalta. Sherpassa oli liukuovet edessäkin ja hytin puolella istumatilaa kolmelle sekä lisäksi tavaratilassa avaruutta lähes määrättömästi.

Matka alkoi eräänlaisella rituaalilla tai hartaushetkellä. Seremoniamestarina siinä toimi itseoikeutetusti kadonneen pipon tilalle hankittuun karvalakkiin ja harmaaseen sarkakauhtanaan sonnustautunut Taivaanisä. Meillä molemmilla pojilla oli tummansiniset tikkitakit ja renkaanmuotoiset karvahatut, käsissä jäykät tumput. Koulureput tungettiin lattialle.

Taivaanisä punkesi lavean työmiehen ahterinsa kuskin paikalle. Minä asettelin takalistoni hyisen tekonahkaistuimiston keskelle ja isoveli Sulo hytin vasempaan laitaan. Se oli niin kuin peilikuva normaalista elämästä. Turvavöitä ei tarvinnut laittaa, koska niiden hihnat olivat armottomassa sotkussa istuimen ja selkänojan välissä.

Kun alkuvalmistelut oli tehty, Taivaanisä painaa narautti kytkimen pohjaan, naksautti virta-avainta pykälän ja lausui:

– Hehkuttakaamme.

Sitten odoteltiin. Kuinka turvalliseksi tunsinkaan oloni siinä Taivaanisän ja veljen puristuksessa. Ympärillemme oli kietoutunut talvi pakkassormineen, mutta siinä sen hetkisen elämämme ytimessä me painoimme katseemme pimeään jalkatilaan ja tunsimme hehkulangan lämmön. Sen neljänkymmenenviiden sekunnin ajan olimme yhtä, meillä oli yhteinen päämäärä ja me huojuimme hiljaa kuin totta tosiaan jotain matkustavaisten varjelusta anoen. Keskellä talven pimeää rautasydäntä meidät kolme liitti toisiimme ohut, pinnan alla oranssina hehkuva lanka, ja olimme yhtenäisempiä kuin koskaan sitä ennen tai koskaan sen jälkeen.

Tikkitakki, tiktak. Tikkitakki, tiktak.

SULJE

"Vuoden hauskin paikallishistoria (--) Känkänen on tarinankertoja jumalan ja ihmisten armosta, nyt ehkä entistäkin lumoavampana. Hän paiskoo jonglöörin pallojaan hilpeän huolettomasti, verbaalisista säännöistä tai sovinnaisista odotuksista välittämättä. Monin paikoin hän on ronski ellei härski. Kautta linjan syntyy myös avointa ja kätkettyä satiiria, erittäin terävänäköisenä."
Juhani Ruotsalo, Demari 1.11.2011

"Juhani Känkänen on humoristi, jonka teksti juoksee keveästi, vaikka mitä tapahtuisi. Se on taito, jonka harvat hallitsevat niin hyvin kuin Känkänen."
Ulla Janhonen, Anna 42/2011

"Piinlujaa elämystä täynnä (--) Anekdoottien kertomisen sijaan Känkänen on lähempänä kirjallista taidemaalaria. (--) Elämäni mustimmat hetket on parhaimmillaan silloin, kun siitä ei poimi pieniä herkkupaloja vaan ahmaisee koko limpun sitä edes siivuttamatta."
Erkki Kanerva, Turun Sanomat 26.10.2011

"Juhani Känkänen taitaa kuitenkin tilannehuumorin ujuttamisen tekstiin ja tragikomiikan keinot. Hän kirjoittaa vakavista asioista koomisesti."
Tiina Vuorimäki, Aamulehti 30.11.2011