Isänmaan tähden
  • Luokitus 84.2
  • Sidottu, suojapaperi
  • 130 x 207 mm
  • 304 sivua
  • Kansi: Nina Leino
  • ISBN 978-951-851-308-0

Jenni Linturi

Isänmaan tähden

Ilmestynyt 16.8.2011

OSTAprinted book

Jotkut sanovat, että kun tipahtaa korkealta, koko elämä vilahtaa silmien edestä.

Kun 79-vuotias Antti Vallas putoaa katolta, hänen silmiensä edestä ei vilahda mitään. Silloin palvelusvuodet vapaaehtoisena natsi-Saksan Waffen SS:ssä lävistävät nykyisyyden.

Siinä ne taas ovat, yhtenä pyörteenä kaikki ne muistot ja ihmiset, joista ei pääse eroon, jotka ovat kai aina olleet läsnä. Takaisin palaavat rintamalta tutut Erkit - Laitinen, Luttinen ja Kiviperä - ja yritykset elää sodan jälkeen normaalia elämää. Puhumattakaan itse sodasta, lähdön idealismista ja karmeuksista, jotka eivät tapahdu yksinomaan taistelussa.

Jenni Linturin esikoisteos ei ole aivan tyypillinen sotakirja. Toisessa maailmansodassa Suomesta Saksaan lähteneistä joukoista ja sodasta palanneiden muistojen riivaamasta elämästä kertova isänmaan tähden ravistelee sankarimyyttejä ja näyttää ihmiset sellaisina kuin he ovat lähes mahdottomissa olosuhteissa.

Kumpi on järkyttävämpää, kammottavat teot vai niiden elinikäinen taakka?

Henkeäsalpaavalla kielellä ja taidokkaalla kerronnalla Linturi näyttää lukijalle, kuinka sodasta ei aina palaa, ei vaikka jäisi henkiin.

Isänmaan tähden ylsi ilmestyessään ehdolle sekä Finlandia-palkinnon että Helsingin Sanomain eiskoiskirjapalkinnon voittajaksi.

Vursti juoksi pihalle. Kiväärinperä hakkasi maata, napit kulkivat väärässä. Ei ollut vaikea arvata mitä oli tapahtunut sillä aikaa, kun Antti ja Erkit olivat olleet tiedustelumatkalla. Kiviperä oli ryypännyt, Vursti yrittänyt pitää yllä kuria. Kiviperä oli suuttunut, uhkaillut ehkä vähän, tummentanut pikkuisen läiskiä ja saanut Vurstin juoksemaan jonnekin koloon, piiloon, häpeään, josta Luttisen ääni nyt houkutteli hänet esille.

-Vallas, was sagt Kivipera?

Antti kohotti olkapäitään ja löysäsi kiväärihihnaa. Ne ajat olivat jo takana, kun hän oli vielä jaksanut leikkiä tulkkia. Jokin hänessä oli muuttunut Lineijan taistelun jälkeen. Hänestä oli tullut rohkeampi, rujompi. Aivan kuin hänelle olisi annettu lapsuus takaisin ja sanottu, että elä tämä nyt kunnolla, kun ensimmäisellä kerralla olit niin aikuinen. Hän nautti suklaasta, jota pihistettiin norjalaisilta, viinasta ja vuohista, joita sai pelkällä asepuvulla ja naisista, jotka antoivat pelkästä pelosta. Kuten kaikki valkoisen Suomen valkoiset lapset hänkin piti sodasta.

SULJE

"Haravoi mosaiikkimaisella tekniikalla kokoon sitä, millaista taakkaa veteraanit kantoivat lopun ikänsä nuoruutensa ohi kiitävistä hetkistä."
Antti Majander, Helsingin Sanomat 11.11.2011

"Kirja on komea kokonaisuus syyllisyydestä, vastuusta, valinnoista ja niiden hinnasta"
Susanna Luikku, Apu No:2011 / 47