Ensimmäinen voikukkaan keskittyvä ruokakirja Voikukka! Pientareelta pataan on ilmestynyt

13.03.2020

Voikukka! Pientareelta pataan muuttaa arkisen voikukan kertaheitolla monipuoliseksi herkuksi. Keittiömestari Juho Hämäläinen, valokuvaaja Milla von Konow ja viestinnän ammattilainen Sari Selkälä saivat idean loihtia voikukasta salonkikelpoisia herkkuja pari vuotta sitten keltaisten piennarten ympäröimällä lounaalla. Nyt käsillä on ensimmäinen ainoastaan voikukkaan keskittyvä kotimainen ruokakirja, joka sopii niin villiruoasta innostuneiden kaiken aikaa kasvavalle joukolle kuin kenelle tahansa kokkaamisesta kiinnostuneelle.

Villiyrtteihin ruoanlaitossaan erikoistunut Hämäläinen inspiroituu resepteissään ennen kaikkea luonnosta.

”Luonto antaa minulle ideoita kaikilla äänillään, väreillään ja tuoksuillaan. Villivihannesten kyky selviytyä ja kasvaa kylmimpien talvien ja kuivimpien kesien jälkeen ällistyttää minua aina. Siksi haluankin saada yhä useampia kokeilemaan villivihanneksia omassa ruokavaliossaan. Voikukka on kaikille tuttu joka paikan villivihannes, jonka käyttömahdollisuudet ovat mielettömät.”

Kirjan kekseliäs, herkullinen reseptiikka kumpuaa tutuista ruokalajeista, joihin Hämäläinen on luonut voikukalla yllättävää ja raikasta twistiä. Resepteistä löytyy voikukkavokkia ja voikukanlehdillä höystettyä munakasta. Jälkiruoaksi seppelpäistä pavlovaa ja palanpainikkeeksi kukkeaa simaa tai kesäistä dandelion-giniä.

”Resepteihin sain innoitusta jo olemassa olevista ruoista. Tajusin, että voikukka uppoaa näihin tosi hyvin. Voikukka on myös hyvin muuntuva raaka-aine. Sitä voi kuivata, paahtaa, ryöpätä, hauduttaa, marinoida, grillata, vokata tai syödä sellaisenaan. Kotikokin unelmakasvis”, Hämäläinen kehuu.

Herkkureseptien ohella veden kielelle nostattaa myös kirjan upea kuvitus, josta vastaa palkittu valokuvaaja Milla von Konow.

”Suunnittelin kirjan ilmettä niin, että siitä tulisi kaunis kuin kukka, mutta myös rouhean robusti. Ei mikään luonto-opas, vaan pikemminkin valon ja kesän tuoja, ihana lahjakirja.”

Teksteistä päävastuun kantaneen Sari Selkälän oma ruokaharrastus vei ensin villiruokakokeiluihin.

”Kun oman ruoan kasvattaminen ja kerääminen alkoi enemmän ja enemmän painottua villiyrtteihin ja luonnonantimiin, suhtautuminen myös voikukkaan muuttui. Innostuin ja ihastuin. Tämän projektin myötä suorastaan rakastuin. Tulevina kesinä pihanurmi saa kukkia keltaisenaan!”

Uutuuksia