Syvästi koskettava elämäkerta elokuvamoguli Jukka Mäkelästä ja tärkeitä ympäristöpuheenvuoroja Ilkka Herliniltä ja Saara Kankaanrinnalta

13.09.2021

Kalle Kinnuselta ilmestyy syyskuussa upea elämäkerta elokuva-alan varsinaisesta voimahahmosta Jukka Mäkelästä. Kun Mäkelä sai vain 45-vuotiaana Betoni-Jussin elämäntyöstään, häntä kutsuttiin Suomen viimeiseksi elokuvamoguliksi. Hän oli ehtinyt perustaa elokuvateatterialan markkinajohtajan Finnkinon, rahoittaa ja tuottaa elokuvia Edvin Laineen ja Mikko Niskasen ohjauksista suurhanke Talvisotaan (1989) – sekä ajaa itsensä tuhon partaalle. 

Valkokankaan valtakunta – elokuvamoguli Jukka Mäkelän tunnustukset on syvästi koskettava muistelmateos bisneksen ja elokuvan polttopisteestä, hurja sukukronikka kinoporvareista ja kertomus nöyrtymisestä.
Tietokirjailija, Suomen Kuvalehden elokuvakriitikko Kalle Kinnunen tutustui Mäkelään valmistellessaan kirjaa Suomen elokuvasäätiön historiasta. Kinnunen tiesi Mäkelän olleen Suomen elokuva-alojen napamies 1980- ja 1990-luvuilla, mutta hän vaikutti kadonneen tyystin. Kiehtovaa arvoituksellisuutta lisäsi Mäkelän esiintyminen serkkunsa Taru Mäkelän dokumenttielokuvassa Saalis (2007).

Jukka vaikutti varovaisen sukusaagan herkimmältä ja avoimimmalta ihmiseltä.”

Jo ensimmäisen, pitkäksi venähtäneen tapaamisen aikana Kinnunen ymmärsi, että Mäkelän tarina on paitsi elokuvan ja suomalaisen kulttuurin lähihistoriaa, myös poikkeuksellinen matka luopumiseen.

Tavattuamme ensi kerran hän oli ehkä ensimmäistä kertaa reflektoinut tiettyjä elämänsä käänteitä. Jukka on taitava ja hurmaava tarinankertoja, joka ei muistellessaan suojele tai säästele itseään. En muista, kumpi ehdotti kirjan tekemistä. Olin ehtinyt julistaa itselleni, etten kirjoita seuraavana kirjanani ainakaan elämäkertaa tai muistelmia, mutta toisin kävi. Vaihtoehtoa ei ollut.

Jukka Mäkelän muistot olivat täsmällisiä, tuttuja, paljastavia ja hersyviä. Kun hän kertoi, asiat vyöryivät tarkasti kohti: bisneksen tarkkarajaisuus, elokuvien kokemusten romanttisuus.

Tärkeintä oli hauras sydän, Jukan aito halu ymmärtää itseä ja sitä, miten elämä tuli elettyä. Kirja oli kirjoitettava.

Kinnunen toteaa ymmärtäneensä nyt, että hän on kirjoittanut kirjoja henkilöistä, joiden kokemuksissa ja koettelemuksissa alkaa oitis vilahdella hänen oma profiilinsa.

Haaveeni, heikkouteni, unelmanikin. Ei se ole sattumaa, että näitä persoonia on elokuvan parissa; en minä juuri heidänlaisiaan etsi ja löydä, he vain tulevat eteeni. Täytin tämän kirjan tekoprosessin aikana 42 vuotta ja elin juurtuneena sangen keskiluokkaistuneeseen elämään, jonka turvallisissa kahleissa on alati uhkana menettää paljon. Kun Jukka oli 42-vuotias, hän oli mahtava ja menetti elämässään kertaalleen aivan kaiken, mitä oli saavuttanut antamalla aivan kaikkensa. Pakkomielle, riippuvuus, sukupolvien taakka, tarve todistaa ja toive lunastaa. Tunnistan kokemukset, vaikka olen kohdannut ne eri tavoilla ja eri ajassa. Kun Valkokankaan valtakunta meni painoon, olin oppinut yhden elämän verran – ja oppiminen jatkuu.”

Valkokankaan valtakunta – Elokuvamoguli Jukka Mäkelän tunnustukset ilmestyy 20.9.

Maanantaina 20.9. ilmestyy myös tunnettujen, kiitettyjen ympäristövaikuttajien Saara Kankaanrinnan ja Ilkka Herlinin tärkeä ja huippukiinnostava kirja Luonnollisia ajatuksia.

Monin tavoin ajankohtainen teos näyttää, miten ekologisen ajattelun on oltava rohkeaa, ymmärrettävä kokonaisuudet sekä tarvittaessa korjattava itseään alati karttuvan tutkimustiedon muokatessa yhteisen tulevaisuutemme näkymiä.

Herlin ja Kankaanrinta ovat omistautuneet Itämeren suojelulle, ilmastonmuutoksen torjumiselle ja luonnon monimuotoisuuden pelastamiselle. He tekevät konkreettista työtä ekologisesti kestävän maa- ja metsätalouden parissa, vesistöjen elonkirjon suojelun sekä energiantuotannon kehitystyössä.

Molemmilta oli pyydetty jo useaan kertaan kolumneja kirjana. Luonnollisia ajatuksia -kokoelmaan on vihdoin koottu molempien luontotyöhön keskittyviä kolumneja, mutta kirja valottaa myös luonnonsuojelutyön arkea.

Kirjassa on 64 kolumnia, eli tuhti paketti asiaa. Lisäksi kolumnien välissä on vastauksia meiltä usein kysyttyihin kysymyksiin ja jatkoajatuksia aiheesta. Mukana on myös pieniä muistoja, jotka liittyvät johonkin kolumnin aiheeseen, mieleemme spontaanisti tulleita välähdyksiä. Meillä kutsumustyö, lapsiperheen arki ja muu elämä menevät täydellisesti sekaisin, joten oli aika luontevaa, että kolumnien lisäksi se muukin elämämme näkyy kirjassa”, pariskunta toteaa.

Ilkka Herlin ja Saara Kankaanrinta ovat perustajia Baltic Sea Action Group (BSAG) -säätiössä, Soilfood Oy:ssä ja Q Power Oy:ssä. He omistavat tutkimustila Qvidjan Paraisilla sekä Gullkronan sataman saaristossa.
Herlin toimii muun muassa Cargotecin, Tampereen yliopiston, Soilfoodin ja Q Powerin hallitusten puheenjohtajana. Kankaanrinta on BSAG-säätiön ja Carbon Action -alustan puheenjohtaja, LUKE:n johtokunnan varapuheenjohtaja sekä hallituksen jäsen useissa ekologisissa kasvuyrityksissä.

Mikä oli keskeisintä saada esiin tässä pitkään odotetussa kirjassa?

Se, että meidän on katsottava ekologisia kokonaisuuksia ja pyrittävä ymmärtämään niiden toimintaperiaatteita. Itämeri, ilmastokriisi ja luonnon monimuotoisuuden romahtaminen liittyvät yhteen, ja ongelmia tulee ratkoa siten, että yhden osa-alueen ratkaisu parantaa myös kahta muuta. Ihmisen pitäisi pystyä luomaan järjestelmiä, joissa toimitaan aidosti luonnon kanssa ja ehdoilla, ei sitä vastaan.

HAASTATTELUPYYNNÖT JA PDF-KIRJOJEN TILAUKSET: hannele.jyrkka@teos.fi, puh. 050 3222 387
ARVOSTELUKAPPALEET: info@teos.fi

 

Uutuuksia