Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaina Monika Fagerholm ja Mikko Rimminen

07.11.2019

Lempeää nautintoainetta tutun timanttisella Rimmisen tyylillä
Mikko Rimmisen huikea romaani Jos se näyttää siltä on patamusta komedia surullisesta vaarista, jonka menneisyyteen sullottu menetys pakottaa vaikenemaan. Herra Lyytä puhutteleva kertoja ei sen sijaan suostu pitämään läpeään kiinni, vaan kokee aiheelliseksi sanallistaa sekä kepillä että porkkanalla asioita, joille ainakaan Lyy ei haluaisi ilmiasua antaan.
Ylistetyn kirjailijan mukaan oli jännittävää päästä tutkimaan, minkämoisia etäisyyksiä syntyy, kun kertoja puhuttelee päähenkilöään alusta loppuun.
Varsin simppeleihin lähtökohtiin ja tavoitteisiin nähden tuli häkellyttävän mutkikas matka! Vaivattomasti valikoituneen kerronta-asetelman vastapainoksi herra Lyy osoittautui kompleksisimmaksi romaanihenkilökseni ikinä ja asemoi itsensä nopeasti painajaisten vakiokalustoksi. Siinä missä itselleni on usein ollut haastavaa saada fiktiohenkilöt tekemään ylipäätään mitään, niin tällä kertaa huolta ja hirvitystä aiheuttikin päähenkilön taipumus tehdä oikeastaan kaikkea muuta kuin sitä, mikä olisi hänen oman etunsa mukaista.
Rimmisen häikäisevä kieli tavoittaa todellisen surun kaiken syyllistymisen ja häpeän takana, ja onnistuu sekoittamaan ne lempeäksi nautintoaineeksi.
Kirjailija tunnustaa, ettei ole koskaan aiemmin ”ährännyt” romaanista yhtä montaa eri versiota.
Kaiken rajankäynnin lopputuloksena on makaaberin hymistelyn lävistämä jännityskertomus siitä, saako itsemurha-altis ukkeli vietyä roskapussin jäteastiaan.”

MIKKO RIMMINEN (s. 1975) aloitti uransa runoilijana. Vuonna 2004 hän julkaisi Pussikaljaromaanin, joka sai Kalevi Jäntin palkinnon ja vuonna 2011. Kolmannella romaanillaan Nenäpäivä (2010) kiitetty kirjailija voitti Finlandia-palkinnon.

Fagerholmilta upea, hurja romaani halusta unohtaa ja tarrautua muistoihin
Monika Fagerholmin upea, hurja Kuka tappoi bambin? (Vem dödade bambi?, Förlaget) on romaani halusta unohtaa, kertomus muistoihin tarrautumisesta. Laura Jänisniemen hienosti suomentama teos pureutuu huikealla tavalla rikkoutuviin tarinoihin ja vaikenemisen kulttuuriin, mutta myös viattomuuteen ja luottamukseen.
Fagerholm on kirjoittanut vaikenemisen kuviosta traagisten rikosten ympärillä aiemminkin, esimerkiksi romaanissaan Lola ylösalaisin. Sekin sijoittui pieneen yhteisöön, kuten odotettu uusi teos.
Mielestäni on hedelmällistä tarkastella tällaisia kuvioita juuri pienen kautta, koska mekanismit niiden syntymiseen ja ylläpitämiseen ovat niin selkeitä. Samat mekanismit toimivat usein aivan samalla tavalla suuremmissä yhteyksissä. Esimerkiksi se, miten uhrit sivuutetaan ja stigmatisoidaan.
Kirjailija on nähnyt kuvion toistuvan monissa yhteyksissä niin Suomessa kuin maailmalla vuonna 2015 alkaneen kirjoitusprosessin mittaan.
#metoo-kampanja vuonna 2017 merkitsi myös paljon. Se mullistava seikka, että vihdoin huomio kääntyy uhrien puoleen ja kyseenalaistetaan tämä merkillinen häpeä myös uhrin ympärillä – mutta ei juridisesta näkökulmasta tai median skandaalivaiston mukaan, vaan pelkästään sillä omalla, joskus aivan rauhallisella tavalla. Miten pienin keinoin oikeastaan suuri muutos asenteissa ja fokuksessa saadaan aikaan.

MONIKA FAGERHOLM (s. 1961) kuuluu Suomen kansainvälisesti tunnetuimpiin kirjailijoihin. Fagerholm on saanut teoksistaan runsaasti ylistystä, palkintoja ja palkintoehdokkuuksia. Kirjailijantyönsä ohella hän on tutkinut J. L. Runebergiä ja Mirjam Tuomista.

Uutuuksia