07.11.2018

Sanna Sofia Vuori ja Linda Bondestam Finlandia Junior -ehdokkaina

"Pyöreä, mutta vähän soikea”, Maud toteaa ja selailee vakoojakirjaansa. ”Lämmin.Joku taitaa piileskellä siellä sisällä. Se on muna.”

Yhdeksän sanaa Y:stä, ensimmäinen suomalainen tietokirja endometrioosista ja järeää infoa suomalaisesta oikeuslaitoksesta

24.08.2018

Suomessa on noin 700 000 Y-sukupolven edustajaa, siis karkeasti ottaen 1980-luvulla syntynyttä, näihin aikoihin vakavan aikuiselämänsä alkutaipaleella olijaa, joilla on käsitys itsestään ja muilla käsitys heistä. Mutta pitävätkö käsitykset paikkansa?

Tähän kysymykseen pureutuu ansiokkaasti ja syvällisesti sosiologi Mikko Piispa tänään ilmestyvässä tietokirjassaan Yhdeksän sanaa Y-sukupolvesta.

Hän on pohtinut jo pitkään, kuinka epäselväksi puhe sukupolvista helposti jääkään. Varsinkin Y:stä tulee vastaan yleistyksiä, jotka osuvat vain rajallisesti maaliinsa.

"Esimerkiksi sana 'sukupolvikokemus' on jotakin, mitä saatetaan käyttää heppoisin perusteluin. Halusin tutkimukseen nojaten katsoa, mitä tästä porukasta oikeasti tiedetään, ja millä tavalla Y:stä – omasta sukupolvestani – ja sukupolvista ylipäänsä kannattaa puhua."

Piispa halusi tarjota useamman näkökulman Y-sukupolveen, eikä puristaa sitä väkisin jonkin yhden kattokäsitteen alle. Sukupolven kokemukset palautuvat ajan elinoloihin, joten niiden käsittelyä ei voi teoksessa ohittaa.

"Tarkastelen sitäkin, miten ihmiset nämä elinolot kokevat ja ottavat vastaan. Näin aukeaa jaettuja kokemuksia, mutta myös erilaisia eroja ja säröjä sukupolven sisällä. Halusin myös virittää keskustelua siitä, millaista elämää haluamme elää, minkälaisia elinolosuhteita luoda tuleville sukupolville ja miten Y-sukupolvi voi näihin asioihin omalla osaamisellaan vaikuttaa."

Anne Ignatius on perehtynyt elo–syyskuun vaihteessa ilmestyvässä, odotetussa tietokirjassaan Joka kymmenes nainen endometrioosiin, jota noin 200 000 suomalaisnaisen arvioidaan sairastavan, mutta josta edelleen puhutaan vähän. Endometrioosista kun ei sen yleisyyteen nähden vielä kovin laajalti tiedetä.

Toimittajana työskentelevä Ignatius havahtui siihen, että tästä yleisestä, kivuliaasta ja elämää haittaavasta naistentaudista ei ole kirjoitettu yhtään suomenkielistä tietokirjaa. Nyt saatavilla on upea tietopaketti.

Ignatius on haastatellut kirjaan paitsi endometrioosia sairastavia naisia myös sairauteen perehtyneitä gynekologeja, kipulääkäriä, psykologia ja lukuisia muita asiantuntijoita.

"Jos ihmiset tietäisivät, kuinka paljon tuskaa endometrioosi voi aiheuttaa, koko yhteiskunta suhtautuisi siihen huomattavasti vakavammin. Oireiden vähättely ja hoitamatta jättäminen ei aiheuta ainoastaan kärsimystä, vaan siitä aiheutuu myös merkittäviä kustannuksia koko yhteiskunnalle", Ignatius sanoo.

Hän toivoo, että kirja tuo lohtua ja toivoa endometrioosia sairastaville ja heidän läheisilleen. Sairauteen on saatavilla erinomaista hoitoa ja vertaistukea. Myös erilaisia kivunhallintakeinoja on paljon.

"Diagnoosin saaneiden on tärkeää tietää, että endometrioosi on mahdollista saada kuriin."

Toimittaja Matts Dumell puolestaan uppoutuu oikeusasioiden syövereihin juuri ilmestyneessä huippukiinnostavassa tietokirjassaan Valheiden helminauha. Teos on tositarina tyypillisesti pieniä paikkakuntia rasittavasta rakenteellisesta korruptiosta, jonka lonkerot ulottuvat oikeuslaitokseen asti.

Liikemiesten kesken sovittu kiinteistökauppa jää yhden osapuolen toimesta toteutumatta. Toinen osapuoli haluaa omansa takaisin, mutta saakin vastaansa vain syytöksiä kiristyksestä ja kiskonnasta. Oikeus tuomitsee syytetyn. Dumell sanoo aluksi kiemurrelleensa aiheen äärellä, koska tapaus tuntui liian vaikealta siirrettäväksi paperille.

"Siis sellaiseen muotoon, että joku uskoisi tällaista tapahtuvan Suomessa. Kaikki oikeusasteet olivat tuominneet suomalaisen yrittäjän ellei mafiosoksi niin ainakin puoligangsteriksi. Niskakarvat nousivat pystyyn, kun rupesin tarkemmin yhdistämään poliisin esitutkintaa ja oikeuslaitoksen perusteita. Oli pakko kertoa, miten russofobia ja kuulopuheet voivat vääristää rikostuomioita."

Keskeistä pitkän linjan toimittajalle oli näyttää, miten tuhoisat seuraukset voivat olla, jos poliisin esitutkinta on vinoutunut ja käräjäoikeus sen jälkeen nojaa paikkakunnan "napamiehiin".

"Tämäkään tapaus ei ole lainkaan imarteleva suomalaiselle oikeuslaitokselle", Dumell toteaa.

LISÄÄ ELOKUUN KIRJOJA ENSI VIIKOLLA!

Tiedotuspäällikkö Hannele Jyrkkä on vuorotteluvapaalla 1.9.2018–27.2.2019. Hänen sijaisenaan työskentelee Petra Kakko, petra.kakko@teos.fi.

Uutuuksia